Perhepäivähoitajien ammattiryhmän kehittäminen on yksi tärkeimmistä lähiajan tavoitteista. Hallitus on antanut eduskuntaa 24.6 esityksen perhepäivähoitajien saattamiseksi työaikalainsäädännön piiriin. Asia on edennyt eduskunnan lähetekeskustelu käsittelystä Työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan 8.9.10. Asiassa on monia vaiheita ennenkuin se hyväksytään. Mutta nähtävästi se on saanut myönteisen vastaanoton ja on nyt hyväksyttävissä. Tässä yhteydessä työaikalain jaksotyötä koskevaa määräystä esitetään muutettavaksi siten, että jaksotyön käyttö olisi sallittua myös perhepäivähoitajan työssä. Vaikkakin laki nyt muuttuisi, niin kunnat voivat soveltaa nykyistä KVTES:siä sopimuskauden loppuun.
Tämä ammattiala on aina ollut kirjaimellisesti lapsipuolen asemassa työehtosopimuksissa. Usein on pitänyt neuvotella kunnissa paikallistasolla perhepäivähoitajien työolojen ja työehtojen parannuksista.
Tätä työtä täytyy tehdä edelleen avoimessa yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajan kanssa.
Asiaa on pohdiskeltu myös valtuustotasolla tänä vuonna. Tuolloin oltiin huolissaan maaseudun eli haja-alueittein perhepäivähoidon vajauksesta ja heidän jaksamisestaan. Tässä yhteydessä toin julki ammattijärjestöjen JHL-232 ja JYTY:n yhteistyössä avaaman keskustelun ja paikallisneuvottelu pyrkimyksen syksylle 2010 perhepäivähoitajien työolojen ja työehtojen parantamiseksi. Esille tuli myös, että on kehitettävä innovatiivisia toimintamalleja työehtoihin myös haja-alueella toimiville perhepäivähoitajille?
Uskoakseni kehittämistoimillamme on valtuuston kannatus.
Tällä hetkellä tiedossani on lukuisa joukko parannusehdotuksia, joita tullaan käymään paikallisneuvotteluissa jo tälle syksylle. Esimerkkinä pphoitajien äkillisen sairastumisen aiheuttama ilmoitusvelvollisuus ja sijaishoidon järjestäminen, valmistelutunnin hyväksyminen lasten yksilöllisten tukitarpeiden kartoituksessa ja valmistelussa (tähän liittyy myös erikoisruokavalion erilainen käsittely palkkauksessa, koska on merkillistä että samassa palkkakorissa on laktoosittomat kuin moniruoka-aineallergiset?), Aslak kuntoutukseen hakeutumisen edistäminen, pphoitajien omien alle 10 vuotiaiden lasten sairastuminen jne.. muutamia ongelmakohtia mainitakseni.
Perhepäivähoitajien työehtojen yms tilanteen parantaminen ei välttämättä toteudu yhdessä talousarviovuodessa, mutta jostain on lähdettävä liikenteeseen. Tänä vuonna otetaan jonkinlainen askel ja siten talousarvioon on otettava lievä korotusmahdollisuus asioiden eteenpäin viemiseksi.
Sivut
▼
torstai 16. syyskuuta 2010
tiistai 7. syyskuuta 2010
Ylä-Savon SoTe:n seminaarista
Olin päivällä Y-S SoTe:n ideariihessä elikkä strategiaseminaarissa. Seminaariin oli kutsuttu koko joukko sidosryhmien edustajia. Ideana oli rakentaa teemoittain erilaisia ryhmätöitä, jotka sitten annetaan käsiteltäväksi SoTen johtoryhmään strategian luomiseksi. Tällainen lähestymistapa on hyvä idea, jossa otetaan huomioon lähes kaikki sosiaali ja terveysalan toimijat. Nämä toimijat saavat tällä tavalla tuoda näkemyksensä esille kuntayhtymän strategiaan ja tulevat kuulluksi uuden SoTen rakennusvaiheessa.
Ryhmäytymisessä valittiin itseä kiinnostavia teemoja ja itseäni lähellä olevat asiat olivat osallisuuden lisääminen, kolmannen sektorin kumppanuus ja ennalta ehkäisevä työ. Tosin meidän ryhmätyössä nousi suurimmaksi keskustelun aiheeksi rajapintojen madaltaminen joka sektorilla. Tämä tarkoittaa ammattialaryhmien, yhdistyksien, yrityksien ja peruskunnan hallintokuntien välisten raja-aitojen poistamista. Ideana olisi rakentaa palvelukokonaisuuksia, jossa esimerkiksi kotiin annettavissa palveluissa voidaan tehdä saumatonta yhteistyötä ilman, että kangistutaan vanhaan sektoriajatteluun.
No tämä seminaaripäivä olkoon pohjustuksena itselle yhteislautakunnan ja Kiuruveden peruskunnan pähkäilyyn palvelujen järjestämissuunnitelmasta SoTe alueella. Tästä järjestämissuunnitelmasta on valtuuston "iltakoulu" 13.9. Luonnosaihiosta on tullut ilmi lähinnä mediakeihäänkärkenä päivystyksen mahdollinen asteittainen lakkaaminen Kiuruvedellä. Alueellisessa mediassa ei paljonkaan sitten otettu kantaa esim. siihen, että Kiuruvedelle olisi sitten palaamassa aito lääkärivastaanotto, joka puolestaan vähentää päivystyskäyntien tarvetta. No tästä ei ole tietenkään mitään päätöstä, vaan se on alustava suunnitelma päivystysvastaanoton järjestämisestä Kiuruveden TK:ssa.
Päivystysasia on vain yksi monien muiden asioiden joukossa ja muut palveluiden järjestäminen käydään läpi tuossa "iltakoulussa", joten toivottavasti moni valtuutettu saa ajoissa tuon luonnoksen ja tutustuu siihen huolella. Itse päätökset tulevat sitten hyväksytettäväksi syksyn valtuustoihin 4:n kunnan alueella.