Lomalla ollessani käydään yleensä perheen kanssa kiertelemässä kotosuomea. Tällä kertaa suuntasimme Oulua kohden. Pohjois-Pohjanmaalla ajelin pitkin valtatie 4:sta ja koetin löytää huoltoasemaa, jotta olisi voinut tankata menovettä. Kurvasin ST1:sen pihaan ja näinkin sitten hetimiten, että tämähän on hylätty asema. Mutta siinä sitten autoa kääntäessäni huomasin vanhan muistomerkin ja päätin hieman pysähtyä tutkailemaan ilmestystä. Otinpa siitä sitten parit kuvat muistokseni ja tuumailin perheelle, että tätä kylän tarinaa täytyy vähän tutkailla tarkemmin.
Kuvassa on karhunkaataja Sipun muistomerkki. Oheisessa laatassa lukee hänen tarinansa, jonka perusteella alkoi asutus Rantsilan Sipolassa. Rantsilan historiikki kertoo, että väkimäärä oli suurimmillaan viisikymmenluvulla, jolloin Rantsilassa oli asukkaita 3 860 ja Sipolan kylässä ei koskaan liene ole ollut yli 200 asukasta. No väki alkoi jo vähetä viisikymmenluvulla voimakkaan muuton takia eli porukka hakeutui aikansa kasvukeskuksiin. No Rantsila on sittemmin lakannut kuntana olemasta ja kunta liittyi vuonna 2009 perustettuun Siikalatvan kuntaan, johon liittyi myös Piippola, Pulkkila ja Kestilä.
Tämä pieni kuvasarja ja tarina kertoo omaa totuutta sellaisesta luonnollisesta kiertokulusta, jota on nähty vuosisatojen saatossa ihmisyhteisöjen rakentaessa kulttuuriaan aluksi kyläyhteisöihin ja kuntakeskuksiin. Nykyinen rakennemuutos on myös yksi kiertokulun luonnollinen jatke eli olemme jatkuvassa muutoksien virrassa. Se että onko nämä rakennemuutokset väistämättömiä eli itseään toteuttavia ennusteita ja luontaista kiertokulkua? Vai voidaanko näihin asioihin vaikuttaa? Asioita on tutkittu erilaisista näkökulmista käsin ja tämä pieni tekstiotos YTM:n Kaisu Kumpulaisen kulttuuripolitiikan väikkäristä vuodelta 2012 kertoo paljon:
”Kuolevat” kylät eli ne, jotka eivät onnistu aktivoitumaan, uhkaavat jäädä pelkiksi nimiksi kartoissa ja rekistereissä"
Tarinani siis päättyy tällä erin näihin näkymiin ja tunnelmiin eli ST1:sen hylkäämään huoltoasemaan samaisessa pihapiirissä jossa tuo Sipun muistomerkkikin on. Ihmisten kulku on hiljennyt kylänraitilla ja ei varmaan karhunkaataja olisi voinut arvatakaan minkälainen ihmisyhteisön kiertokulku hänenkin torppansa luona käydään.
Luonto myös valtaa ihmisen rakentamat rakenteet ja tarina mikä näihin kytkeytyy hautautuu vihreän massan alle. Maatuessaan vihermassa rakentaa pysyvää peitettään ja tulevat sukupolvet (mikäli maapallomme heidät vielä antaa täällä kuljeskella) mahdollisesti ihmettelevät mitä tuollakin alueella on mahdettu touhuta.
 |
Hylätyn huoltoaseman rakenteet sortuvat ja luonto ottaa takaisin omaansa
|
No alkuperäinen etsintä polttoaineesta päättyi onnellisesti, kun menovettä oli sen verran, että seuraavassa kyläkeskuksessa tankkaus onnistui. Tulevaisuudestahan ei tiedä ja katastrofielokuvissahan ns. viimeiset ihmismohikaanit kiertelevät romahtaneita taloja etsien suojaa. Mutta emme kait vielä ole sillä viimeisellä rajalla, vaikka erilaisia maailmanlopun ennustajia onkin jatkuvasti liikkeellä, niin luonnon sietokyvyn ja taloudellisen romahduksen suhteen.
