MISTÄ LÖYTYY INHIMILLISEN KOKOISET MARKKINAT?

Alkukesän sateiset hetket antavat aikaa myös muuhunkin, kuin puutarhassa myllertämiseen. Nämä ”vapaat” hetket käytän lukemiseen ja tällä kertaa keskityin tutkailemaan talouden lainalaisuuksia.

Elämme siis kokonaisvaltaisessa maailmantaloudessa, jonka heijastukset tulevat viiveellä koskettamaan meidänkin alueellisia markkinoita. Jäin miettimään Veikko Tervosen juttua Pikku-Amerikka? Torstain 19.6 Iisalmen Sanomista ja sieltä iski silmään ”taistelu” Ikeasta ja mihin se saadaan sijoittumaan. No Kuopiohan sen kilpailun voitti, mutta samalla on uutisoitu Suonenjoen paikallisen huonekalutehtaan konkurssista.

Tämä suuntaushan on ollut näkyvissä jo pitkään. Kansainväliset yritykset hakevat yhä suurempia pikavoittoja osakkeenomistajille ja usein tämä tapahtuu paikallisyhteisöjen kustannuksella. Onhan selvä, että ”selkään” tulee jos suuryhtiö päättää siirtää tehtaansa muualle ei siinä kovin paljoa paina pienen ihmisen toimeentulo ja talous. Nykytalous toimii myös niin, että suuryhtiön bulkki eli massatuotteet tuotetaan halvan tuotannon maissa ja myydään jättikaupoissa, jolloin ko tuotteitten tekeminen paikallisesti ei ole enää kannattavaa. Näin joutuu pienet, usein perheyritykset, luopumaan toimeentulostaan, jolloin usein myös heidän palkkaamat työntekijätkin joutuvat katselemaan uusia työpaikkoja.

Tietenkin ison yrityksen tulo paikkakunnalle toimii myös työnantajana ja tuleehan sieltä myös yhteisöveroja, mutta vain niin pitkään kun se on ko yritykselle kannattavaa bisnestä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajilla on oltava ostovoimaa ja tuotantokustannukset on pidettävä mahdollisimman matalana. Amerikassahan tämä ostovoima on saavutettu velalla ja joka nyt alkaa olla käytetty ”luonnonvara”. Nyt siellä poimitaan tätä velalla otetun ostovoiman hedelmiä, joka heijastuu myös koko maailmantalouteen. Matalien tuotantokustannuksien perässähän juostaan koko ajan, kun tuotantolaitoksia siirretään maasta toiseen, joissa voidaan tuottaa tuotteet halvalla.

Meidän on nyt korkea aika miettiä vastalääkkeitä tähän globaalin ja kasvottoman ja kaiken paikallisen inhimillisyyden syövän pääoman sairauteen. Yhtä ainoaa reseptiä ei ole olemassa, vaan siihen tarvitaan useita erilaisia variaatioita. Mutta ensisijaisesti pitäisi pyrkiä rahan saamiseksi pelkäksi vaihdon välineeksi, jolla ei voitaisi spekuloida globaalitaloudessa. Miten markkinatalous voi toimia terveesti, jos vain noin prosentti kansainvälisestä pörssipelaamisesta on oikeata hyödykkeiden ja palveluiden kauppaa? Kaikki muu on keinottelua ja odotusarvojen myymistä.

Pienen ihmisen utopioita voidaan tietysti ampua alas, kuten edellisen kappaleen rahanarvon saamiseksi palvelun ja tuotteiden vaihdonvälineeksi. Mutta paikallistasolla voimme koettaa toimia yhteistyössä, verkostuen ja erikoistuen. Paikallisen kunnallisten päätöksenteossa on myös muistettava, ettei toimi lyhytnäköisesti ja koeta siten ”imuroida” suuria toimijoita kunnan oman ”pikavoiton” toivossa. Amerikkalaisen myymäläketjun Wall-Martin toiminta on yksi hyvä esimerkki lyhytnäköisyydestä. On laskettu, että tämä ketju aiheuttaa niin paljon konkursseja pienimmille vähittäismyyjille, että se hävittää 1,5 työpaikkaa jokaista synnyttämäänsä työpaikkaa kohden. Samalla se koettaa mennä siitä mistä aita on matalin, eli mahdollisimman pienillä palkoilla, osa-aika tai vuokratyöntekijöillä, jolloin saadaan enemmän katetta työntekijöiden kustannuksella.
On se vaan raakaa liiketoimintaa, kun myymäläketjun päällikölle tulee ilmoitus tietyn määrän tuntityöntekijöitten poistamisesta liikkeestä, kun myynti ei kata työvoimakustannuksia.

Alueellinen yhteistyö ja yhteisten strategioiden luominen päättäjien kesken on ehdottoman tärkeää, jotta selviäisimme globaalissa talouden pyörteissä. Meidän on löydettävä tie inhimillisen kokoiseen markkinatalouteen.