Yrittäjätyöläinen

Otsikossa lanseeraan uuden termin (voi olla, että joku on sen jo keksinytkin?) yrittäjätyöläinen. Tämän termin sisälle pääsee, kun pohtii yhden ja kahden hengen yrityksen perustamista esimerkiksi immetariaaliseen tietotyöhön, hoiva- ja siivoustyöhön. Mutta tähän yrittäjätyöläisten joukkoon kuuluu myös velkapääomitetut maanrakennus tai kuljetusyrittäjät, jotka toimivat ilman palkattuja apukuskeja.

Otetaanpa tähän pieni annos kansantaloutta Wanhan Partakallen silmin nähtynä:
Inhimillisen työnosuutta yrityksissä voidaan määritellä ns lisäarvolla. Markkinoilla tavarat vaihdetaan määräsuhteissa toisiinsa, tavaran arvo määräytyy niihin kulutetun inhimillisen työmäärän mukaan. Perinteellisessä mielessä työläiset myyvät yrittäjälle työvoimaansa ja saavat siitä palkan.

Voiton salaisuus piilee siinä, että työläiset myyvät
kulutetun inhimillisen työmäärän mukaan ja työläiset myyvät yrittäjälle työvoimaansa. He saavat palkan siitä, että työskentelevät määräajan yrittäjän palveluksessa. Kaikki tänä aikana tuotetut tavarat kuuluvat kapitalistille. Työpäivän aikana työntekijät tuottavat keskimäärin enemmän kuin mikä heidän työvoimansa arvo on. Tätä osaa kutsutaan lisäarvoksi. Oheisesta kuvasta voidaan nähdä miten tämä lisäarvo määräytyy.


Kuva: Lisäarvo (Sulkunen 1987: Johdatus Sosiologiaan, s.241)

Tästä johdannaisena voidaan ajatella, että kyseisen inhimillisen lisäarvon, sekä välttämättömän työnarvon tuottajana voisi olla pieni yrittäjä itse. Mielestäni tässä piilee yrittäjätyöläiseksi joutumisen riski. Näillä pienillä yrityksillä voi tulla vaikeuksia oman sosiaaliturvansa huolehtimisessa, kuten yrittäjäeläkkeen maksamisessa, sairausloman ja varsinaisen loman pitämisessä.
Usein nämä mikroyrittäjät repivät tuloksensa omista selkänahoistaan, kuten esimerkiksi yhden kuskin koneyrittäjät,jotka ovat velkaantuneet ja tekevät pitkää päivää, eikä heillä ole vara palkata apukuskeja omaan yrityksensä. Usein heidän oma työterveyshuoltonsa ontuu ja sopimukset jäävät tältä osin tekemättä.

Palkkatyössä on etunsa, jos vaikka yrittäjällä on vapautensa. Palkkatyössä, jos kaikki menee lakien/asetuksien mukaan, tessin mukaiset tuntiansiot, eläkkeet, lomat, sairauslomat, työterveyshuollon palvelut, vanhempainvapaat, vuorotteluvapaat.

Usein tietyn toimialan pätkätyöläisille annetaan neuvo oman yrityksen perustamista. Mielestäni tällöin yrityskurssien opettajat ja TE-keskuksen neuvojat ovat paljon vartijoina, jotta he osaavat laskettaa yrityksen kannattavuuden lisäksi myös yrittäjän itsensä jaksamisen. Yrityksen perustamiseen voi saada starttirahaa, jonka loppumisen jälkeenkin yrityksillä pitää olla elämisen edellytyksiä.

Olen myös huolissani kuntien ja varsinkin nyt Paras-hankkeiden myötä syntyvistä ajatuksista ulkoistaa, yksityistää, liikelaitostaa, sekä viimeisempänä synnyttää kuntien sisälle osakeyhtiötä. Koetetaan markkinoida julkisen sektorin työntekijöitä perustamaan oman yrityksensä, joka palvelisi kuntia/kuntayhtymiä ja lisäisi ostopalveluiden kautta palveluvalikoimaa (palveluseteli on yksi tekijä muiden joukossa, josta kerron myöhemmin) tai kilpailutetaan kunnan omaa palvelutuotantoa yksityistä vastaan. Kaikki nämä toimet on omiaan heikentämään julkisen sektorin palveluita ja työntekijän asemaa. Näillä toimilla lisätään "hiljaisten" yrittäjätyöläisten joukkoa.

On selvä, että tarvitsemme terveen markkinatalouden myös perusterveyden ja hoivapalveluiden ympärille, jossa paikallisomistussuhteiset yritykset voivat toimia täydentämässä julkista palvelua. Mutta ennenkaikkea me tarvitsemme toimivan julkisen sektorin, jota ei saa alasajaa pelkästään markkinavoimien tahtotilan mukaan.