Kuntarahoitus

Onpa käymässä niin, että kuntien rahoittajaksi onpi jäämässä vain yksi varteenotettava toimija eli Kuntarahoitus Oy. Muut rahoituslaitokset ovat vetäytyneet näiltä markkinoilta ja jättäneet pelikentän yhdelle toimijalla.

Mikä on Kuntarahoitus Oy?

Kuntarahoitus on kuntien omistama rahoitusyhtiö, jonka tavoitteena on varmistaa kuntasektorille edulliset rahoituspalvelut, sekä ensisijaisesti pyrkii rahoittamaan toimintansa tulorahoituksella, jolla voisi täyttää luottolaitoksille asetetut pääomavaatimukset. Ymmärtääkseni Kuntarahoituksen tulovirta koostuu pääasiassa kuntaobligaatioista. Näillä varoilla, stten rahoitetaan yleishyödyllisiä rakennushankkeita, kuten terveyskeskuksia, päiväkoteja yms.

Tarkemmin jaoteltuna Kuntarahoituksen varainhankinta menee suunnilleen näillä suhteilla:

Kuntaobligaatio (Suomi) 10 %
- Uridashi-yleisölainat (Japani) 7 %
- SSD (Saksa) 4 %
- Benchmark (EUR) 39 %
- Muu mtn (Japani, Aasia..) 40 %

Näitä rahanlähteitä pitäisi hieman käsitteistää ymmärrettävään muotoon. En ota kaikkia käsittelyyn, mutta tuo Uridashilaina jäi sen verran mielenkiintoani kaivelemaan, niinpä katsotaan hieman tarkemmin mitä se tarkoittaa.
Ensiksi minulle tulee koko systeemistä mieleeni vanha "Punaisen Myllyn laulu"
Laulussa sanotaan, että "Money makes the world go around" tai tässä tapauksessa voisi kai sanoa, että "Money go around the world".

Kuntarahoituksen rahat ovat todellisessa maailmankierrossa. Otetaanpa pieni laina Kuntalehden verkkolehdestä:


"Yleisölainoja myyvät Japanissa pääasiassa arvopaperitalot, joista suurimpien konttoriverkosto kattaa koko maan. Lainoja myydään perinteiseen japanilaiseen tapaan myös ovelta ovelle, kuten vakuutuksia.
- Uridashit ovat myynnissä keskimäärin kaksi viikkoa. Sinä aikana yhtiö, jolla on tarjolla tällaisia lainoja, ei saa antaa ulos taloudellisia tunnuslukuja. Keskimääräinen sijoitus on noin 12 800 euroa eli hieman enemmän kuin kuntaobligaatioissa. Useimmat näistä lainoista eivät ole jenimääräisiä.
Tyypillinen japanilainen piensijoittaja on 50-60-vuotias, riskiä karttava henkilö. Erityisesti kotirouvat ovat Reijosen mukaan innostuneet suomalaiseen kuntasektoriin sijoittamisesta.
- Asiakas maksaa sijoituksensa yleensä suoraan tililtä jeneissä ja se kurssataan esimerkiksi tiettyyn Kanadan dollarien määrään, jolla laina ostetaan. Asiakkaalle jää valuuttariski. Laina erääntyy Kanadan dollareissa, Reijonen kuvaa.
Yleisölainamarkkinoilla emittointi on Japanissa luvanvaraista. Lupa on päivitettävä joka vuosi. Paikallinen valtiovarainministeriö vaatii sen uusimiseksi kuvauksen sijoitustuotteen liikkeellelaskijan kotimaan taloustilanteesta, jonka Kuntarahoitus ostaa Kuntaliitolta.
-- Japanissa vahvoilla ovat monikansalliset instituutiot ja valtiot, joilla on parhaimmat luottoluokitukset, kuten Euroopan investointipankki ja meitä vastaavat kunta-alan rahoituslaitokset muista Pohjoismaista, esimerkiksi Ruotsin Kommuninvest."

Globaalia rahataloutta
Näin sitä nähdään yhteiskunnan julkiset toimijat varmoina sijoituskohteina näinä aikoina. Mutta sitten taas kun maailmantalouden rattaat alkavat tuottamaan pikavoittoja osakkeenomistajille lähdetään etsimään paremman tuoton sijoituksia.

Tässä vain jotenkin miettii, että voidaanko globaalia rahatalouden "lainalaisuuksia" lähteä muuttamaan? Miten olisi sellainen ajatus, että rahoitus voitaisiin saada osittain Suomen Pankin omalla rahoituksella? (Tätä mahdollisuutta on syvällisemmin pohtinut mm Lars Österman blogissaan)Valtio on sijoittanut Kuntarahoituksen osakeantiin 20 miljoonaa euroa ja samalla valtio velkaantuu ulkomaille. Tämä velka pitää maksaa takaisin korkoineen ja samalla valuuttaa valuu ulkomaille. Jos tämä hoidettaisiin omalla rahoituksella, niin valuutta jäisi kotimaahan eikä menisi viiskymppiselle japanilaiselle kotirouvalle? (kaikki kunnia japanilaisille ja kotirouville, joita en tietenkään tahdo loukata.)

Tiedetään ettei tämä ole nykyään mahdollista ellei EKP:n säännöksiä muuteta. Myös pelätään inflaatiota jos aletaan tehdä omaa "setelirahoitusta". Jos oman setelirahoituksen mittakaava pysyy tietyssä tasossa en näe tätä inflaatiopeikkoa niin pahana etteikö tätä mahdollisuutta kannattaisi käyttää. Tästä päästään siihen mietintään, että mihin raha ja sen arvo oikein sidotaan nykyajan maailmassa? Brittiläinen kultakantaan perustuva järjestelmä romahti vuonna 1931, mutta se herätettiin uudelleen henkiin vuonna 1944 Bretton Woodsissa, New Hampshiressa pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa. Siellä sovittiin uudistetusta kultakannasta: tärkeimpien talousmahtien kansallisten valuuttojen vaihtokurssit sidottiin dollariin, ja dollari oli muunnettavissa kullaksi kiinteään hintaan, joka oli 35 Yhdysvaltain dollaria unssilta. Keskuspankit olivat valmiita vaihtamaan kansallista valuuttaa dollareiksi ja päinvastoin.

Bretton Woodsin valuuttajärjestelmä romahti vuonna 1971, mistä lähtien tärkeimpien talousmahtien valuutat ovatkin olleet puhtaasti takaukseen perustuvaa rahaa. Jatkona tästä on vielä se ettei sitä oikeaa seteli tai kolikkorahaa ole olemassa, vaan ainoastaan noin 5% maailman rahoista on oikeaa fyysistä rahaa. Muut ovat vain bittivirtoina sähköisessä avaruudessa.