Sivut
▼
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Savon yrittäjien vaalipaneelissa Kiuruvedellä elokuussa
Olin varmaan yksi Kiuruveden ensimmäisten vaalipanelistien joukossa 6.8.2012. Tämä paneeli eteni kuin juna ja oli asiallisella linjalla. Hyviä asioita tuntui olevan se, että yritysilmapiiri Kiuruvedellä on kohentunut ja elinkeinopalvelut ovat pääosin kunnossa. Ylä-Savon Sotelle peräänkuulutettiin omaa hankintastrategiaa ja miten sekä kenen voimin palveluja tuotetaan. Tässä olin samoilla linjoilla, että strategia pitää olla. Mutta palvelutuotanto on hyvä pitää pääosin julkisen tuotannon toimintoina ja jos hankintatoimen kautta jotakin hankitaan on paikallisyrittäjillä oltava tasa-arvoinen mahdollisuus olla mukana kilpailussa.
Paljon asioita jäi itseltäni sanomatta. Ehdin ottaa esille pienyrittäjän mahdollisen sijaispalvelun, jota pitäisi kehittää esimerkiksi oppilaitoksien ja te-toimistojen kanssa yhteistyössä. Mukaan otettaisiin tietenkin myös yrittäjien omat verkostot. Paikallistalouden kehittäminen ja laaja-alaistaminen eri toimialoille on myös peruskunnan kannalta hyvä asia. Mutta tämä tarkoittaa myös panostusta yrittäjien sosiaali- ja terveyden sekä työhyvinvointiin aivan samalla tavalla kuin työntekijä puolellakin. On myös selvä ettei saisi sallia sellaista näennäis tai pakkoyrittäjyyttä joka ei tuo riittävää toimeentuloa ja aiheuttaa yrittäjän loppuun palamisen.
Tämän vasemmistoliiton linjaaman listan asioita olisin tuonut esille jos vain olisi ollut enemmän puhemahdollisuuksia (hyvä pienyrittäjäohjelma löytyy tästä) Nämä tietenkin liittyy enemmän valtakunnan linjauksiin, kuin kuntapolitiikkaan. Mutta ovat kuitenkin akuutisti läsnä meilläkin Kiuruvedenkin pien- ja yksinyrittäjien keskuudessa, joten luettelen muutamia ydinkohtia vasemmiston yrittäjäohjelmasta tähän:
Kun yritystä ei kokonaan lopeteta ja poisteta rekistereistä, mutta tosiasiallinen toiminta loppuu, tulee yrittäjien päästä nopeammin kuin 4 kuukaudessa työttömyysturvan ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden piiriin. 4 kuukauden odotusaika tulee lyhentää 1 kuukauteen. Yrittäjiltä ansiosidonnaisen päivärahan piiriin kuuluminen edellyttää 18 kuukauden yrittäjyyttä ja työttömyyskassan jäsenmaksun maksamista. Yrittäjien ja työntekijöiden työssäoloehtoa on lyhennettävä ja niiden keskinäistä eroa olisi saatava kavennettua.
Yrittäjien puolisoiden työttömyysturvaa pitää parantaa niin, että oikeus työttömyysturvaan ja työttömäksi työnhakijaksi määrittelyyn perustuu todelliseen työmäärään ja tulojenhankkimismahdollisuuteen yrityksessä.
Yrittäjien starttiraha pitää nostaa 750 euroon kuukaudessa ja sitä tulee voida myöntää tarvittaessa, vaikka yritystoiminta olisikin aloitettu jo aikaisemmin.
.
Vanhemmuuden kustannuksia on tasoitettava erikokoisten yritysten ja työnantajien kesken vanhempainrahastolla.Osakeyhtiöllä ja henkilöyhtiöllä on oikeus vähentää kustannukset, jotka aiheutuvat työntekijän tai yrityksessä työskentelevän osakkaan tai yhtiömiehen sairastuneen lapsen hoitajan palkkaamisesta. Toiminimellä toimiva pienyrittäjä on asetettu muista poikkeavaan asemaan siten, että hänelle ei myönnetä verotuksessa vähennystä hänen palkatessaan hoitajan hoitamaan sairastunutta lastaan.
Pienyrittäjien asema vaatii tässä tapauksessa parannuksia, koska heille lapsen sairastumisesta aiheutuvat rasitteet ovat suhteessa suurempia kuin muilla. Lapsen sairastuessa yrittäjän pitää saada palkata joko hoitaja lapselle kotiin ja saada vähennettyä verotuksessaan lapsen hoitamisesta aiheutuneet kulut tai jäädä itse hoitamaan kotiin sairasta lastaan - mikäli se on mahdollista - ja saada KELA:sta sairauspäivärahaa. Tähän avuksi voisi tulla myös sijaispalvelu, jonka toiminta olisi valtakunnan tasolla saatava vakinaistettua. Yrittäjien omaa sairaspäivärahan omavastuuaikaa tulisi lyhentää yhteen päivään.
Yrittäjille ja elinkeinoharjoittajille on taattava vähintään yksi vapaapäivä viikossa ja varmistettava lainsäädännöllä sekä viranomaisvalvonnalla, että kauppakeskukset eivät voi sopimuksilla pakottaa yrittäjiä pitämään liikettään auki seitsemänä päivänä viikossa.
Paljon on siis kehittämistä pien- ja yksinyrittäjien sosiaaliturvaan. Yrittäjäriski on aina olemassa ja usein se tiedostetaankin. Mutta paljon on myös sanottavana eri neuvonta ja rahoittaja yhteisöiltä, jotta aloittavien yrityksien lähtökohdat ja tulevaisuuden haasteet tulisi aidosti esille.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti