Sivut

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Aivan mahtava puoluekokous, josta sai hyvät eväät jatko työstöä varten..

Kaksi päiväinen puoluekokous oli vedetty tiukkaan aikatauluun ja niin sanottuja perslihaksia tarvittiin, kun ensin matkustettiin perjantain ja lauantain välisen yön ajan pitkin Kainuusta keski-suomen kautta Tampereelle, jossa heti linja-autosta kokoukseen salin penkkiä kuluttamaan.

No mikään turha reissu se ei kuitenkaan ollut, kun saatiin käsiteltyä puolueen visio punavihreästä tulevaisuudesta sekä puolueen toiminta kohti 2020 lukua oleva asiakirja. Samaten saatiin puolueelle uusittua puoluejohtoa jossa mielestäni valinnat menivät iän, sukupuolen, ammattiyhdistysliikkeen jäsenten ja maan eri osille kutakuinkin tasapuolisesti.


kuten kansan uutisten verkkosivuston kuvasta voi nähdä äänestimme
eri asioista tosi ahkeraan ja demokratia toimi eli aidosti sai olla oman vaihtoehdon takana
Omasta mielestäni kokous oli todella hyvä ja hengeltään sellainen, josta on hyvä ponnistaa yhtenäisenä vasemmiston rintamana. Nykypäivän globaalikapitalismin kriisi antaa uuden voiman sanalla kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen! Tästä on siis hyvä alkaa tehdä vasemmiston uutta nousua kohti parempaa tulevaisuutta ja huomista. Tämä ei tule kuitenkaan ilman sitä perustyötä ja konkretiaa jota tarvitaan uskottavan vaihtoehdon luomiseksi. Mutta jostain se on vain alettava rakentamaan uuden tasa-arvoisemman ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan perustaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti