Sivut

maanantai 21. tammikuuta 2013

uuden valtuuston ensimmäinen kokous

Jahas uusi valtuusto pääsi vauhtiin hyväksymällä puolueiden välisten neuvotteluiden tuloksena olevat luottamuspaikat. Periaatteessa homma eteni esityslistan mukaisesti, pieniä nimen vaihdoksia lukuunottamatta. Tosin eräästä varapaikasta perussuomalaiset tekivät linjaus vääntöä, mutta loppujen lopuksi asia sovittiin ilman äänestyksiä.

Valtuuston asialistalla oli luottamuspaikkojen lisäksi kesäteatterin rahoituskuvio. Siinähän tilanne on sellainen, että hankkeen rakentamistyöt ovat vielä edelleen kesken ja rahoituksesta puuttuu teatteriyhdistyksen omasta panoksesta vajaa 25 000 euroa.  Myös loppurahoitukseen tarvittaisiin vielä 15 000 euroa. Rahoituspohja tälle hankkeelle oli sellainen, että sitä rahoittaa EU, valtio ELY:n kautta, Ylä-Savon Veturi, Kiuruveden kaupunki ja Maalaiskaupungin teatterin vastikkeeton työpanos eli talkoot. Nyt näyttää siis siltä, ettei tuota omaa työpanosta tulla saamaan kokoon ja muukin rahoitus on puutteellinen. Siten kaupunginhallitus esitti valtuustolle hyväksyttäväksi 40 000 euron lainan yhden prosentin korolla ja laina pitää maksaa 31.12.2014 mennessä takaisin. Tässä on se mielenkiintoinen pointti, että mikäli teatteriyhdistys ei kykene lainan takaisin maksuun, niin kaupunki saa kesäteatterirakennelman itselleen. Valtuusto siis  hyväksyi annetun esityksen, vaikka muutama puheenvuoro kriittinen olikin.

Periaatteessa tällainen hanke on, omasta mielestäni, kulttuurimyönteinen ja antaa positiivista signaalia Kiuruveden kaupungin toiminnasta elävän kesäteatterikulttuurin puolesta. Vaikkakin tällaiset hankkeet ovat aina haasteellisia toteuttaa ja taloudelliset riskit voivat realisoitua. Myös kriittisiä äänenpainoja saattaa tulla , kun muitakin rahanreikiä  olisi ja ollaanko tässä kuinka tasa-arvoisia esim. muita vapaaehtoisyhdistyksiä kohtaan? Toivotaan vaan, että homma saataisiin kuntoon ja että talkooteatterilaiset jaksaisivat painaa esityksiä kesäkausilla vuosia eteenpäin.

Virallisen kokouksen päätteeksi kokoomusryhmän valtuustoaloite ulkopaikkakunnalla työskentelevien työmatkatuen selvittämisestä oli sinänsä oikea ja kannatettava aloite. Tässä on vain se mielenkiintoinen juttu, että kokoomus oli äänestänyt edellisen valtuustokauden lopun talousarviokokouksessa  määrärahan summan yli 13 500 euron lakkauttamisen puolesta, kun taasen siinä kokouksessa vasemmistoryhmämme puolusti määrärahan jättämistä talousarvioon äänestyttämällä asia valtuustossa.  No mielet kääntyvät ja uudet valtuutetut ovat remmissä, joten ei ihmetellä sitä sen enempää.