Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulumaailmasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulumaailmasta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Annetaanko nuorten kehitykselle aikaa?


Taloussanomien juttu "pojat eivät ehdi kasvaa ja vahvistua" antaa pohjaa ajattelulle, että annammeko aikaa nuorille kehittyä siinä tahdissa, jonka luonto on heille antanut?

En mahdottomasti lähde näitä karmeita yksilötapauksia syvää luotaamaan. Asioitten liiallinen mässäily mediassa on tarpeetonta. Mutta asiallisesti käsiteltynä voitaneen tulkita jotain, jotta jokainen voisi kohdaltaan miettiä missä maailmassa me nykyään oikein elämme ja sitten voimme miettiä voimmeko tehdä näille asioille jotain?

Ihmisethän ovat rakentaneet tämän yhteiskuntarakenteen, jotka näyttävät perustuvan jatkuvaan tehokkuusajatteluun. Nopeasti koulusta jatkokoulutukseen ja sitten työhön tai yrityksien perustamiseen jne eli pyrkimys jatkuvaan ja nopeaan talouskasvuun. Mutta kuinka moni pohtii, että ihmisyksilö tarvitsee tietyn ajan kehittyäkseen lapsuudesta nuoruuteen? Tähän kehityskaareen kuuluu sosiaaliset kontaktit iloineen ja suruineen, jossa koetaan pettymyksiä. Mutta nämä pettymykset ovat osa kasvuprosessia, joka kasvattaa sitä kuuluisaa "luontoa" eli itsetuntoa. Nämä ovat elämän perusasioita, joita ei pitäisi päästää taloustehokkuusajattelun alle. 

elämänkaaren mitassa pitäisi tavoitella onnellisuutta ja hyvinvointa eikä yksinomaan taloudellista kulta-aarretta

Vaikka valtaosa ihmislapsista pääsee kiinni nyky-yhteiskunnan nopeasta sykkeestä, niin osa putoaa rattailta ja heidän nostamiseksi takaisin onkin jo haasteellista, jos siinä myöhästytään. Ihmiselon kasvu lapsuudesta nuoruuteen ja yhteiskunnan jäseneksi vaatii tietenkin koko paletin toimivuutta eli perheen ja koulun sekä muun yhteisön yhteistyökykyä toimia lapsen parhaaksi. Peruskoulumaailmaakin kritsoidaan sen irrallisuudesta  arkimaailmasta, kuten Anna Kontula tässä kirjoituksessaan - "lapset eivät ole säilytysongelma" - toteaakin.

Summasummarum tarvitsemme aitoa välittämistä ja emme saa päästää elämäämme siihen pisteeseen, että palvomme pelkästään rahatalouden kultaista härkää, jossa heikommat päästämme sortumaan elontiellä.




perjantai 30. joulukuuta 2011

SAVONIA JA YLÄSAVO

Ylä-Savossa vellova keskustelu Savonia - ammattikorkeakoulusta täytyy asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Savonialle kokonaisuudessaan on annettu 145 aloituspaikan vähentämisvaade ja sen lisäksi yli 7 miljoonan euron säästämisukaasi opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM).  Leikkaustarpeet koskevat koko Savonian toimialaa. Vielä syksyllä oli pelko, että Ylä-Savoon kohdentuisi jopa toimipisteiden uudelleen arviointia.

Savonia – ammattikorkeakoulun hallituksen lausunto OKM:lle tarkoittaa, että vaaditut leikkaukset kohdentuisivat tällä hetkellä hyvin voimakkaasti esim. tekniikkaan, muotoiluun, musiikkiin, liiketalouteen.  Ylä-Savon luonnonvara-alaan ja sosiaali- ja terveysalalle ei Savonian päätöksen mukaan kohdenneta leikkauksia. On huomattava, että meille on todella tärkeää saada koulutettua väkeä lisää myös sosiaali- ja terveysalalle, jossa alkaa näkyä huutava pula henkilöstöstä.

Mitä sitten tulee luonnonvara-alaan, OKM on omassa lausunnossaan pyytänyt Savoniaa lausumaan mahdollisuutensa ottaa luonnonvara-alalle 15 aloituspaikan lisäys.  Tarkennuksena on sanottava, että kysymys ei ole suoraan lisäpaikoista vaan luonnonvara-alan lisäpaikat on löydettävä muilta Savonian koulutusaloilta. Aloituspaikkojen lisäyksen tarve voidaan kattaa sisäisesti myöhemminkin. Samalla OKM haluaa vastauksen siihen, näkeekö Savonia mahdollisena ottaa luonnonvara-alan valtakunnallista opetusvastuuta enemmän kuin nykyinen tilanne on. Savonian kuntayhtymänhallitus on ottanut positiivisen kannanoton valtakunnalliseen luonnonvara-alan koulutuksen lisäämiseen seuraavasti:  ”Savonia on valmis vastaamaan valtakunnallisesti maaseutuelinkeinojen kilpailukyvystä nostamalla Iisalmen luonnonvara-alan koulutusta kansallisen tarpeen mukaan ja Savonia on valmis reagoimaan koulutuskysynnän muutoksiin pedagogisin ratkaisuin laajemminkin.” Tätä näkemystä olen myös itse tukenut. Savonia näkee myös luonnovara-alan kehittämistarpeet ja on jo tehnyt sitä tukevan päätöksen perustaessaan maaseutuyrittäjyyteen painottuvan erikoistutkijan viran yhteistyössä MTT:n kanssa.

Kokonaistilanne Savoniassa on lähitulevaisuudessa vaikea yllämainittujen mittavien säästöjen ja sopeuttamistoimien takia, joten päätöksenteossa on tehtävä laajaa kokonaistilanteen harkintaa ja yhteistyötä useiden tahojen kanssa.  Kokonaisuuden hallinta ja hahmotus on ollut myös oman päätöksentekoni pohjana ja tässä vaiheessa ei ole tullut mitään sellaista ilmi, että olisin kantaani vaihtanut. Ministeriölle lähtevä lausunto takaa Ylä-Savon Savonian toiminnan säilymisen ja antaa luonnonvara-alalle mahdollisuuden kehittyä myös valtakunnalliseksi toimijaksi.

Uuden vuoden toivotuksin
Markku Ruotsalainen, yhtymähallituksen jäsen (vas).

perjantai 23. joulukuuta 2011

Savonia on valmis ottamaan vastaan valtakunnallisen maaseutualan koulutusvastuun tarvittaessa!

Paikallis- ja alueellisessa medioissa, kuten netissäkin on tullut virheellistä tietoa, ettei Savonia olisi valmis vastaanottamaan valtakunnallisesti maaseutualan koulutusvastuuta, jos sitä sille tarjotaan.  Kuntayhtymän hallituksessa 20.12.2011 nimenomaan vahvistetaan päinvastainen viesti. Eli päätökseen on kirjattu, että Savonia on valmis vastaamaan valtakunnallisesti maaseutuelinkeinojen kilpailukyvystä nostamalla Iisalmen luonnonvara-alan koulutusta kansallisen tarpeen mukaan. Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa myös tarvittavien aloituspaikkoja lisätään samassa tarve suhteessa. Tämä voi olla 15 tai jopa 40 ja se voidaan tehdä nopeasti sisäisillä aloituspaikka siirroilla, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Tämän lisäksi voidaan lisätä koulutuskysyntään vastaamista muillakin pedagogisin ratkaisuin. Tarkoittaa sitä, että Savonia voisi lähteä rakentamaan esimerkiksi työelämälähtöistä opetusta eri tekniikoin laajemminkin ja silloin ei olla niin sidottuja koulutusta antavaan paikkakuntaan.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Lyhyt tiivistys ammattikorkeakoulu Savonian yhtymähallituksen 20.12.2011 kokouksesta.

Savonian kuntayhtymän hallituksen päätös turvaa myös alueellisten toimipisteiden toimintaa. Muutettu päätösesitys antaa  kehitystyölle linjauksia, niin Varkaudessa, kuin myös Iisalmessa. On myös tärkeää, että Savonia haluaa jatkaa ISAT yhteistyötä Pohjois-Karjalan amk:n kanssa, vaikka sieltä on tullut toisenlaista viestiä.

Ylä-Savon luonnonvara-alan toimintaan tullaan vastaamaan valtakunnallisesti:
Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut omassa palautteessaan ajatuksen, että Savonia voisi kehittyä valtakunnalliseksi luonnonvara-alan toimijaksi. Yhtymähallitus linjaa tämän mahdollisuuden seuraavalla kirjauksella:

"Savonia on valmis vastaamaan valtakunnallisesti maaseutuelinkeinojen kilpailukyvystä nostamalla Iisalmen luonnonvara-alan koulutusta kansallisen tarpeen mukaan.Savonia on valmis reagoimaan koulutuskysynnän muutoksiin pedagogisen ratkaisuin laajemminkin" 

Tämä on selkeästi samalla linjalla Ylä-Savon kuntapäättäjien tavoitteiden kanssa. Aloituspaikat määritellään tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksien mukaan. Tässä on syytä valmistautua siihen, että joistain muista ammattikorkeakouluista luonnonvara-alan koulutuslinjoja tullaan lakkauttamaan.

Varkauden voimakkaat kehittämistoimet:
Varkaus on ollut heikko vetovoimaltaan ja koulutuslinjoilta ei ole lopulta valmistunut useitakaan opiskelijoita, vaan on tullut paljon keskeytyksiä. Tähän on myös opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut huolissaan ja vaatinut näihin heikoille linjoille vahvoja kehittämistoimia. Tässä on myös ymmärrettävä nuorten omia tavoitteita ja on selvä, että heitä ei voida pakottaa keskittymään oman paikkakuntansa koulutuksen aloituspaikoille. Savonia on ansiokkaasti lähtenyt kehittämään Varkauteen vahvaa työelämälähtöistä mallia, jossa tulee olemaan vahvaa tutkimus-, kehittämis ja innovaatiotoimintaa yhteistyössä elinkeinoelämän, kaupungin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tähän liittyy myös OIS- toimintamalli eli Savonia on lähtenyt kehittämään Open Innovation Space opiskeluympäristöä, joka antaa tähän Varkauden innovaatiokeskukseen hyvän lähtökohdan. Kuntayhtymän hallitus halusi vielä kirjata vahvan lisäyksen päätökseen, että Varkaudessa järjestetään koulutusohjelma erikseenkin, mikäli tällaiseen tulee elinkeinoelämän puolelta tarvetta. Näillä uusilla toimintamalleilla tullaan turvaamaan Varkauden yksikön toimintaa myös tulevaisuudessa!

OIS-mallista haluan blogata tarkemmin myöhemmin, jotta se avautuisi kaikille hieman syvällisemmin. Samoin voin lisätä Varkauden kehittämistoimien sisältöä, kun sen aika koittaa. Tärkeää on myös mieltää se tosia-asia, että Savonia voi reagoida opetustarpeisiin noin 1,5 vuoden viiveellä, kun vain on näkyvillä mitä ja mihin koulutusta on tarpeen kohdentaa. 

LOPUKSI TOIVOTAN KAIKILLE HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!




sunnuntai 27. helmikuuta 2011

"Saattaen vaihdettava"

Olen törmännyt työssäni usein tilanteisiin, jossa havaitsen työntekijällä yksilöllistämistarpeita jo haastatteluvaiheessa. Näitä yksilöllistämistarpeita on niin nuorilla kuin aikuisilla. Työnantajalla on haasteensa jos he eivät tiedä mitä tukea saatetaan tarvita ihan työnsuunnittelu tilanteissa. Olen myös huomannut ongelmia myös niillä nuorilla, joilla ei kouluissa ole tehty esimerkiksi HOJKS:ia (henkilökohtainen opetuksen järjestämissuunitelma).

Nivelvaiheet koulutuksessa
Ihmisten on integroiduttava ympäröivään yhteiskuntaan ja tämä yhteiskunta vaatii yhä enemmän ihmisiltä. Kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohta valmiuksia siirtyä yhteiskuntamme jäseneksi ja tässä usein tarvitaan tukea.  Meillä on rakennettu hienoja nivelvaiheisiin liittyviä tukitoimia peruskoulun ja toisen asteen koulun sisällä. Nivelvaihe peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen sujuu tänä päivänä suhteellisen kivuttomasti. Mukana on tarvittaessa kuraattori, koulupsykologi yms oppilashuoltoryhmän jäsenet. Nämä henkilöt  tapaavat ammattiopistojen vastaavat jäsenet yhdessä oppilaan ja vanhempien kanssa. Järjestelmä pyrkii huolehtimaan nuorista, etteivät he jäisi peruskoulun jälkeen "tyhjän" päälle, vaan saisivat koulutuspaikan. Tässäkin tosin on alueellista vaihtelua ja koulutuspaikkoja kaikille halukkaille ei aina järjesty.

Jos ammattiin lukeminen ja päästötodistus saataisiinkin, niin suurin haaste alkaa työelämään siirtymisessä. Mielestäni toisen asteen oppilaitoksien antamaan työelämävalmiuksiin täytyy panostaa entistä enemmän ja myös yhteistyötä yrityksien kanssa on lisättävä. Toisaalta myös yrityksien ja julkisen sektorin työnantajien on parannettava omia valmiuksiaan, jotta he olisivat valmiita ottamaan vastaan nuoria, joilla saattaa olla erityisen tuen tarpeita.

Saattaen vaihto koulutuksesta työelämään
Nykyisen Työ- ja elinkeinotoimistojen eli entisten työkkärien tulisi myös panostaa omaa valmiuttaan tehdä kiinteää yhteistyötä eri yhteistyökumppaneiden, kuten yrityksien ja oppilaitoksien kanssa. Nuoren olisi myös itse ymmärrettävä, että kaikilla näillä tukitoimilla on tavoitteena hänen itsensä tukeminen ja integroiminen ympäröivään yhteiskuntaan.

Kaikkien työpanosta siis tarvitaan, varsinkin nuoren itsensä, että saadaan nuoret mukaan yhteiskuntamme jäseneksi. Usein tarvitaan "saattaen vaihtoa", jotta ymmärrämme kaikki puhua samaa "kieltä" nuoren tullessa työelämän porteille.

Työnantajan olisi syytä huomioida:
Työnantajille tarvitaan johtamiskoulutuksessa johon pitää enemmän sisällyttää työntekijän valmiuksien huomioonottamista. Perehdyttämiseen täytyy panostaa entistä enemmän. Esimiehiä täytyisi kouluttaa havaitsemaan työntekijöiden työelämävalmiudet myös muutostilanteissa. Työntekijöiltä tarvitaan myös omaa taitoa tuoda rohkeasti esille asioita, jotka saattavat vaikuttaa työhön ja työyhteisöön. Kehityskeskustelut täytyy saada sellaiseen asemaan, johon ne ovat tarkoitettukin!

lauantai 19. helmikuuta 2011

koulupudokkaiden riski joutua rikoksien poluille

Olen seurannut huolestuneena yhteiskunnan kehityskulkua ja todennut surullisen havainnon syrjäytymisen lisääntyneen nuoremmissa ikäpolvissa. Ylekin uutisoi koulupudokkaiden ja rikollisuuden yhteydestä: http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/02/koulupudokkuus_ruokkii_rikollisuutta_2375899.html

"19-30 -vuotiaat nuoret aikuiset ovat yliedustettuina rikostilastoissa. Nuorten rikoksia on selitetty syrjäytymisellä, mutta syrjäytymisen taustalta löytyi laajassa tutkimuksessa useita osatekijöitä, joista merkittävin on koulupudokkuus peruskoulun jälkeen, kertoo tutkija Mikko Aaltonen Oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta."

Meillä on tulossa peruskouluihin uusi kolmiportainen tuenmalli, jolla tuetaan lasta jos hänellä ilmenee koulunkäynnissä ongelmia. Tästä muutoksesta kerroin blogitekstissäni: perusopetuslain muutos, sekä  erityisopetuksen järjestäminen.Tämä sisäänajo tarkoittaa tietenkin myös opetuspuolella lisäkoulutusta ja jopa asennemuutoksiakin. Varsinkin varhainen havaitseminen ja tuen saaminen tietyssä iässä on äärimmäisen tärkeää, ettei menetettäisi niitä otollisimpia kehittymisen vuosia.
Mutta tärkeänä näen tuen siirtämisen nivelvaiheissa. Silloin kun oppilas siirtyy aina seuraavalle asteelle, niin silloin tarvitaan tiedon kulkemista eteenpäin. Toisen asteen koulutukseen siirtymiseen täytyy panostaa voimavaroja. Mutta myös vanhempien tukijärjestelmiin. 

Otan hieman tarkempaan käsittelyyn seuraavassa blogitekstissäni "saattaen vaihdettava" mitä  haasteita ja kehittämistehtäviä tarvitaan työelämään siirtyvillä nuorilla, joilla on ollut haasteita jo koulumaailmassa.



  

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kyläkoulujen kohtalosta valtuutetun Jaakobin paini.

Mielenkiintoinen ja avartava keskustelu käytiin Kiuruveden kulttuurisalissa 16.11.2010. Kysymyksessä oli kuntapäättäjien ja Turhalan sekä Heinäkylän koulujen vanhempien välisestä kuulemistilaisuudesta. Itse kuuntelin herkällä korvalla vanhempien ajatuksia ja huolia koulujen kohtaloista. Suurin osa tuntui olevan huolissaan lasten koulumatkojen pituudesta, joka vääjäämättömästi kyllä kasvaa. Mutta olisi edelleen lain sallimissa rajoissa. Myös Turhalan koulun osalta on yksityistienpätkä, jonka kautta pitäisi lapset viedä tulevaan lähikouluun Luupuvedelle. Tämän tien ylläpidosta ja kunnosta myös kyseltiin.

Vähän taustaa:
Kiuruvedellä on edellisellä valtuustokaudella tehty kouluverkkoselvitys ja siitä seurasi kouluverkkosuunnitelma vuonna 2006. Tavoitteena on ollut rakentaa riittävä kyläkouluverkko joka ilmansuunnalle. Näissä jäljelle jääneissä neljässä koulussa olisi sitten 3 - 4 opettajaa ja näin turvattaisiin vahvat kyläkoulut.  Tätä kouluverkkosuunnitelmaa on sitten toteutettu vaihtelevalla menestyksellä. Käsittääkseni mönkään lähdettiin menemään Niemiskylän koulun ja Kalliokylän koulun kamppailussa, jossa Niemiskylälle annettiin vapaat kädet valita lähikoulunsa. Tämä aiheutti virtauksen keskustankouluun, jolloin Kalliokylän oppilaiden määrä tippui ennustetusta. Syynä tähän oli silloisen kaupunginhallituksen, joka "ohjeisti" opetuslautakuntaa tekemään tällaisen päätöksen. Myös Rapakkojoen koulun lakkauttaminen ei mennyt oppilaiden sijoituksen suhteen oppilaaksiottoalueiden mukaisesti, vaan suurin osa oppilaista meni jälleen, vanhempien vaatimuksesta,  keskustan kouluun.

Valtuuston tahtotilaahan opetuslautakunta on pyrkinyt toteuttamaan omissa esityksissään. Viimeisimpänä on tietenkin ollut myös kaupunginhallituksen antamat talousraamit, johon opetuslautakunta ei ihan päässyt vaikka ko. koulu lopetettaisiinkin.

Arvovalintoja  ja taloutta:
Nyt olemme jälleen kerran valintojen tienhaarassa ja niin myös allekirjoittanut joutuu sisimmässään käymään omaa Jaakobinpainia koulujen kohtaloista. Kyseisessä illassa esiintyi ansiokkaasti tanssitaiteilija Pauliina Nuutinen, joka esitteli perustelut sille miksi Turhalan koulu pitäisi säilyttää. Samainen puhe ilmestyi 17.11 Kiuruvesi lehdessä. Hän viittasi tekstissään Risto Kilpeläiseen, joka on väitellyt tohtoriksi kyläkouluista. Myös Kiuruvedellä opettajana toiminut Taina Peltonen on tutkinut kyläkouluja ja arvostelee näiden lakkauttamisia lyhytnäköisinä.

Arvostan suuresti näitä arvoja, joita molemmat kasvatustieteentohtorit Kilpeläinen ja Peltonen tukevat. Maaseudun koulut ovat pedagogisesti arvokkaita oppimis- ja kasvuympäristöjä. Kyläkoulujen yhdysluokat ovat enemmän vahvuustekijöinä, kuin heikentämässä oppimista. Turvallinen, perhemäinen ja viihtyisä ilmapiiri on omiaan kasvattamaan hyvällä itsetunnolla varustettuja kansalaisia. Pienemmät oppivat myös vanhemmilta lapsilta tietoja ja taitoja. Sen kyllä huomaa niin hyvässä tai pahassa omassa lapsikatraassa.

Omassa arvomaailmassani olen vastustanut keskittämistä ja suuruuden ihannointia, joka ajatellaan olevan välttämätöntä. Kyläyhteisöllä on oma yhteisöllisyytensä ja kyläkoulua pidetään tämän yhteisöllisyyden viimeisenä linnakkeena. Kaikki muuthan yleensä on jo viety eli kaupat, postit yms. Olen myös joskus heitellyt ajatuksia päinvastaisesta kehityskulusta. Eli lähdetäänkin rakentamaan uutta kyläkoulua. Rakennetaan moduulitekniikalla ns viipalekoulu, joka voidaan modifioida uudestaan tarpeitten  ja on siirrettävissä...

Talouden realiteetit.
Eduskuntakin on sotkeutunut omalta osaltaan kyläkouluasiaan poistamalla vuonna 2006 pienten koulujen valtionosuuskertoimen. Tämä oli varmaan yksi signaali kunnille, että kyläkoulut joutaakin mennä. Kiuruveden tilanne on myös haasteellinen. Meillä on vasta synnytetty sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymä. Nämä peruspalvelut nielevät väkisinkin peruskunnilta euroja. Meillä on myös velkamäärää ja talouden alijäämää ei ole syytä kasvattaa liian syväksi.

Koulujen ylläpito kustannus vaihtelee kouluittain. Mutta esimerkiksi Turhalan koulun ylläpito henkilökuluineen kustantaa noin 250 000 euroa. Ymmärtääkseni tämä summa ei ole kuitenkaan suoraviivaista säästöä, vaan siitä pitää poistaa lisääntyvät matkakustannukset oppilaskuljetuksista. Itse olen saanut päätöksenteoksi tietoon, että ehkä puhutaan vajaan 100 000 euron säästöistä/koulu eli pyöreät 200 000 kahden koulun osalta. Säästöä on esitetty tulevaksi myös siitä, että keskustan eli Nivankoulun opettajiin ei tarvitsisi ottaa määräaikaisia sijaisia.

Jos kaupunginhallitus pitää kiinni talousraamista ollaan siinä tilanteessa, että säästöjä täytyy löytyä lisää tuntikehyksien leikkaamisesta (opetuksen taso kärsii kyllä silloin huomattavasti) tai siten joitain muita palveluita pitänee ajaa alas. Lomautukset sekä irtisanomiset varmaan voivat tulla jossain aikajänteessä keskusteluun? Velkaantumistakaan ei voitane estää? Vastuunkantoa nyt tarvitaan ja kouluasiaa täytyy peilata myös kaupunkimme muuhun toimintaan.

Summasummarum:
Yllämainitut asiat ovat tällä hetkellä kietoutuneina omaan ajatusmaailmaani, kun teen omaa Jaakobinpainia Kiuruveden kyläkouluista. Paini pitäisi päättyä valtuuston kokoukseen 15.11.2010, jolloin hyväksytään ensivuoden talousarvio.


maanantai 23. elokuuta 2010

elokuun loppupuolen kuulumisia

Lomani jälkeen on ollut työmailla ja kotosalla pientä haipakkaa. Esikoinen aloitteli mahisopintoja ja pahnanpohjimmainen eskarin. Ja keskimmäiset sitten taaplaavat muita luokka-asteita perusopetuksen piirissä. Siinäpä sitä on ollut tarpeeksi touhua ja tohinaa.

Luottamustoimetkin alkoivat aktivoitua syksyn tullen. Ensimmäiseksi tässä käytiin opetuslautakunnan kokouksessa ja siinä äänestettiin eräästä mielenkiintoisesta vakaumuksiin liittyvistä asioista. Tästä sitten myöhemmin, koska asia äänestettiin ns. uudelleen käsiteltäväksi jahka kuuntelemme asiantuntijaopettajia aiheesta. Mutta hienoa oli todeta toisen asteen hankkeen alkaminen, jossa pyrkimys on poistaa hallinnollisia raja-aitoja erilaisten opintopolkujen valintojen tiellä. Toivotaan hankkeelle hyvää menestystä ja tuloksena olisi konkreettisia toimintamalleja.

Seuraavaksi valmistaudutaan Ylä-Savon SoTea koskevaan yhteislautakunnan kokoukseen keskiviikkona. Siinä käsiteltävänä asiana on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma, johon tässä on koetettu tutustua tarkoin.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

kyläkoulut, eurot ja heimoajattelu

Olen pohtinut Kiuruveden kyläkoulujen tilannetta eri näkökulmista käsin. Ensiksi täytyy todeta, että yhtään kyläkoulua ei pidä lakkauttaa heppoisin perustein. Vaakakupissani, kyläkoulujen puolesta, painaa kyläkoulun (kyläläisten) yhteisöllisyys ja läheisyys, sekä mahdollisuus ottaa yksilölliset tekijät huomioon opetuksessa. Myös eri luokka-asteiden yhdessä olo pienimuotoisessa koulussa on minusta parempi kuin suuressa yksikössä.

Vaan seuraavaksi tulee se suuri MUTTA eli kylän koulun elinmahdollisuudet, kun oppilasmäärä vääjäämättä vähenee. Peruskunnan mahdollisuus rahoittaa ja ylläpitää kaikkia pieniä kyläkouluyksiköitä ovat rajalliset. Meillä on vuoden 2006 kouluverkkoselvityksen mukaisesti lähdetty rakentamaan ajatusta eri ilmansuuntiin jäävien vahvojen koulujen varaan. Pääsääntöisesti haettaisiin 3-opettajaisia kouluja ja koulumatkojen pituudet pitää olla kohtuullisia ja lain mukaisia. Kouluverkkoselvitys antaa mielestäni oikean suunnan vahvojen kyläkoulujen puolesta. Niinpä tässä vaiheessa päädyin äänestämään kouluverkkoselvityksen mukaista linjausta opetuslautakunnassa.

Kyläkoulut ovat kylien viimeisempiä yhteisöllisyyden ikoneita ja siten lakkauttaminen aiheuttaa tunnekuohun, joka on ymmärrettävää. Tässä kohtaa iskeekin heimoajattelu, joka on valtaisa voimavara ja motivaattori. Kylän puolesta noustaan rintamaan uutta uhkaa vastaan, joka nostaa yhteenkuuluvuuden tunteen lakkautuvan kyläkoulun asukkaissa. Tämä on todella hienoa ja kunnioitan tällaista aktiivista toimintaa. Tällaista toimintaa kun löytyisi jokaisen kylän kohdalla, vaikka koulu ei olisi uhattunakaan.

Mutta tähänkin motivaattoriin liittyy sudenkuoppa ja se kuoppa on rajoihin kangistunut heimoajattelu eri kylien välillä. Olisi tärkeää hahmottaa kylien voimavarat ja yhteen hiileen puhaltamiset, jotta eri ilmansuunnilla saataisiin pysymään vahvat koulut. Tällainen kylien välinen rajapinnan veto ja nurkkakuntaisuus saattavat vaaraan loputkin kyläkoulut. Tähän liittyy eräänlainen kateus ja koston ajatus, kun kylät kamppailevat keskenään. Kokemuksesta on nähty, että oppilaat on laitettu mieluummin keskustan kouluun, kuin säilyväksi ajateltuun kyläkouluun. Näin saadaan kostoksi tapettua se viimeinenkin kyläkoulu.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Hieman lisää erityisopetuksen järjestämisestä

Jatketaan hieman tarkemmin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämiseen liittyvien asioiden tarkastelua. Itse pohdin inkluusion tai melkein synonyymisanaa integraation merkitystä käytännön elämässä nykypäivän koulussa.

Otetaanpa pari lausuntoa asian johdosta: (lähde: Verkkolehti Airut 13 /2008)

"Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo Saloviita kyseenalaistaa erityisopetuksen totuttuja ajatusmalleja. Hänen mielestään Suomessa erityisopetukseen siirretään aivan liian monia oppilaita, joiden paikka olisi tavallisessa luokassa. Saloviidan mielestä kysymyksessä on pitkälti opettajien mukavuudenhalu, jonka taustalta löytyy puutteellinen ammattitaito eritysoppilaiden kohtaamiseen ja riittämättömät tukitoimet. Myös valtiovalta saa
Saloviidan kritiikissä osansa.
- Nykyinen erityisopetuksen rahoitusmalli kaiken kaikkiaan ei edistä integraatiota,
vaan itse asiassa tuottaa segregaatiota eli lisää normaaliluokilta erityisluokille
siirrettyjen oppilaiden määrää.
- Mitä enemmän oppilaita on erityisluokilla, sitä suuremman valtionavun kunta saa."

Tähän kommentoi erityisasiantuntija Marja-Leena Isomursu OAJ:n edunvalvontaosastolta. "Opettajat eivät vastusta integraatiota sinänsä, vaan sitä, että se toteutetaan ilman tukitoimia.
- Opettajat ovat huolissaan omasta osaamisestaan ja resursseistaan, hän sanoo.
- OAJ onkin puhunut opettajien täydennyskoulutuksen puolesta, jota erityisopetuksen
puolella kaivataan eniten.
- Koulujen mahdollisuudet tehostaa tukeaan erityistä tukea tarvitseville oppilaille ovat hyvin rajalliset. Tukiopetuksen puute kuvaa hyvin sitä kurjuutta, jonka keskellä koulut tänään elävät. OAJ pitää olennaisena, että lasten oppimisvaikeuksiin puututaan ajoissa.
- Erityisopetuksessa painopisteen on oltava varhaisessa tuessa, Marja-Leena Isomursu tähdentää."

Niinpä niin. Jos todellakin lähdemme toteuttamaan aitoa inkluusiota eli lähes kaikkien oppilaiden opettamista lähikoulussa ja samassa luokassa. Se tarkoittaa opettajakoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen sisällön tarkentamista erityisentuen tarpeen tunnistamiseksi ja kuinka tuki tulisi sitten kouluissa järjestää. Myös opetushenkilöstön ja johdon asenteita täytyy kehittää moniammatillista yhteistyötä kehittämiseen suuntaan. On tärkeää nähdä muiden opettajien, oppilashuollon ja lasten vanhempien yhdessä tekemisen tulevaisuus.

Mutta nämä hienot ja lähes utooppiselta tuntuvat inkluusiokäsitteet eivät toteudu käytännössä ilman resurssien kohdentamista itse perusopetukseen ja varhaiseen tukeen. Keskustelussa tuntuu välillä unohtuvan itse kohde eli tässä tapauksessa lapset oppijoina. Meillä on vielä paljon tehtävää koulutuksen maailmassa.

Tutustu opetusministeriön erityisopetuksen strategiaan.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

perusopetuslain muutoksesta

Opetusministeriö on laatimassa perusopetuslain muutosta, joka koskisi erityisopetusta ja sen järjestämistä. Nykyisessä laissahan ei ole nimenomaisia säännöksiä joiden mukaan tiettyjen tukitoimien järjestäminen olisi erityisopetukseen siirtämisen edellytyksenä. Tämä perusopetuslain muutos astuisi voimaan syyslukukaudelle 2010. Luonnoksessa on ajateltu tuen porrastusta, jossa lähdetään opetuksen yhteydessä annettavaan lyhytaikaiseen tukeen, jos tämä ei riittäisi siirryttäisiin tehostettuun tukeen ja erityiseen tukeen.

Lain muutoksella haetaan linjauksia sille kenen lausunnot olisivat painokkaimpia tehostetusta opetuksesta, sekä erityisopetukseen siirtämisestä. Nykyisin koulun ulkopuolinen asiantuntijalausunto on ollut erityistuen ja opetuksen päättämisen edellytys. Lain voimaan tulon jälkeen pääpaino siirtyisi lääketieteellisestä perusteista pedagogiseen perusteisiin. Tarkoittaen sitä, että opetuksen järjestäjä ja koulu ottaisi päävastuun erityisopetukseen siirtämisen edellytyksistä.

Tokihan koululla on varmaan tai ainakin pitäisi olla parhaimmat edellytykset seurata oppilaan oppimisen edellytyksiä, joten siinä suhteessa linjaus on oikean suuntainen. Tämä voi lisätä opettajien täydennyskoulutustarvetta. Asiantuntijalausuntoja ei tulisi sivuuttaa, vaan ne voisivat olla eräänlaisina neuvoa-antavana konsultaatioperusteina tukipäätöksissä. Kiuruvedellä asiantuntijuutta tullaan lisäämään koulupsykologin viran täyttämisellä. Pätevän henkilön saaminen tähän virkaan on meidän lähitulevaisuuden tärkeimpiä haasteita.

Toivottavasti näille uudistuksille annetaan riittävästi valmisteluaikaa, jotta kunnissa voidaan nämä uudistukset järkevästi toteuttaa. Olen myös huolissani tehostetun tuen ja erityisentuen kustannuksien jaosta valtionosuusuudistuksen yhteydessä. On tärkeää ettei kunnille tule tästä perusopetuslain muuttamisesta, sekä siihen liittyvän valtionosuusuudistuksesta lisäkustannuksia. Perusopetuksen valtionosuusuudistuksessa on siten huolehdittava erityisopetuksen rahoituksen turvaamisesta.

Lähikoulut ja erityisopetus

Olen miettinyt meidän pieniä kyläkouluja ja heidän mahdollisuuksia hoitaa erityisopetus. Nyt asia hoidetaan kiertävällä erityisopettajalla ja on selvä ettei hänen aikansa oppilasta kohti ole kovin pitkä.

"Lähikouluperiaatteen toteutuminen ei ole mahdollista ilman riittävää osaamista paikallisella tasolla. Se edellyttää koulujen johtajilta ja opettajilta tietotaitoa oppilaiden erilaisuuden hyödyntämiseen oppimisen voimavarana, opetuksen eriyttämiseen ja monipuolistamiseen yleisopetuksessa sekä erityistarpeiden havaitsemiseen ja tuen antamiseen." Tämä teksti löytyy "Erityisopetuksenkehittämissuunnitelmasta 2007".
Ratkaisuja tähän ongelmaan on ajateltu löytyvän ns paikallisista resurssikeskuksista, josta löytyisi riittävä ammattitaito auttamaan lähikoulun erityisopetuksen järjestämisessä. Samalla täytyy antaa jatkuvaa lisäkoulutusta tietotaidon uudistamiseksi.

Miten tämä sitten käytännössä toteutuu? Opetuksenjärjestäjällä on velvollisuus tämän erityistuen tarpeen resurssoinnin organisoiminen eli tuon resurssikeskuksen luominen. Mielestäni kunnan resurssikeskus ei ole enempää eikä vähempää moniammatillisen ja hallintorajat ylittävän yhteistyön luomista. Voitaisiinko puhua hallintorajat ylittävästä inkluusiosta? Meille on rakennettu ideaaliperusta, kun olemme luoneet lapsipoliittisia ohjelmia. Siinä on hyvä pohja, kunhan se saadaan käytännössä toimivaksi ja joustavaksi organisaatioksi.

Voiko aitoa inkluusiota saada aikaiseksi?
On syytä suomentaa inkluusio. Sana tulee inclusion=sisältyä, kuulua mukaan. Periaatteessa ideana on, että kaikki käyvät yhteistä koulua. Oppilaalla on oikeus saada opetusta lähimmässä normaalissa koulussa ja kuulua siihen luokkaan siinä koulussa, jota hän kävisi ilman oppimisvaikeutta, käytösongelmia tai vammaisuutta.

Aito inkluusio tulee siitä, että oppilaat ovat eritasoisissa ja moniarvoisissa opetusryhmissä. Jos oppilas tarvitsee erityisopetusta, niin hänelle järjestetään sitä luokassa ja pysyvää erityisopetus siirtoa ei enää olisi. Ideaalitilanteessa kaikki erilaiset oppilaat kävisivät samaa koulua ja opetus olisi muokattu heidän tarpeittensa mukaan. Nykypäivänä on vielä selvää, ettei utopia täydellisestä inkluusiosta onnistu ilman rakenteellisia uudistuksia esimerkiksi ryhmäkoon osalta.

Niinpä tarvitsemme opetusministeriön linjauksia opetusryhmien pienentämiseksi, taloudellisten valtionosuuksien oikeudenmukaista kohdentamista, hallintokuntarajojen madaltamista moniammatillisuuden tukemiseksi (Kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen pitäisi tukea aitoa inkluusiota,kuten neuvolat, varkaiskasvatuksen keltot eli kiertävät erityislastentarhaopettajat). Opetustoimi sekä sosiaali- ja terveystoimi ovat keskeisiä hallintokuntia inkluusion kannalta. Perusturvan rakenteet pitää myös olla kunnossa, jos vanhempien jaksamisessa on ongelmia. Eri hallintokuntien virkamiesten ja luottamushenkilöiden yhteistyö on tärkeää, jotta inkluusio voi edetä myös kuntatasolla.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Jälleen shokkiuutisia...

En voi millään ymmärtää ja uskoa, että vajaa vuosi sitten oli Jokelan tapaus ja nyt taas uudestaan. Täysin käsittämätöntä on tällainen järjetön tuhotyö.

Nyt on tosissan otettava käyttöön kaikki mahdolliset keinon ennaltaehkäisevään työhön. Mielestäni Jari Sinkkosen lausunnot ovat oikean suuntaisia uudesta yhteisöllisyydestä:

"Sinkkosen mukaan varhainen puuttuminen ei kuulu vain ammattilaisille vaan meille kaikille. Jokaisen pitäisi tarkkailla merkkejä siitä, kun nuori lähtee luisuun.

Sinkkosen mielestä käyttäymisen muutokset, kuten hyvän oppilaan muuttuminen puhumattomaksi, ylimieliseksi tuleminen tai kaverisuhteiden laiminlyöminen ovat huolestuttavia merkkejä."


Meidän maailmamme on muuttunut vuosikymmenien saatossa. Perinteinen perheeseen tai kyläyhteisöön liittyvä yhteisöllisyys on
murentunut. Tilalle on tullut individualistinen yhteisöllisyys. Tämä tarkoittaa itsekeskeisyyden nousua. Individualismin väitetään johtavan itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun ja muiden oikeuksien polkemiseen. Olemmeko jo liian syvällä tässä itsekkyyden maailmassa ja näin unohdamme yhteisöllisyyden. Onko nämä kauheat tapahtumat oire yhteisön hajoamisesta?

Meillä kaikilla on nyt pysähtymisen ja miettimisen paikka. Miten me voisimme rakentaa sellaisen yhteisön, jolla on välittämisen, solidaarisuuden ja huolenpidon arvot kunniassaan?

Maailma ei ole kauhea niiden vuoksi jotka sen tekevät, vaan niiden vuoksi jotka katsovat vierestä.
- Albert Einstein

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Microsoftin lahjoituksesta Suomen peruskouluihin

Risto Rönnbergin kirjoitukseen on helppo yhtyä:

"Microsoftin "lahjan" oikea nimi olisikin "markkinointilahja" ja vielä "sitova" sellainen. Sitomalla Suomen koululaitos Microsoftin omaan järjestelmään vahvistetaan sekä Microsoftin käyttöjärjestelmän ja myös Microsoftin muiden ohjelmistojen vahvistumista kohti monopoliasemaa. Ja Suomen koulujen Pisa-menestys voi antaa runsaastikin näkyvyyttä Microsoftille muualla maailmassa.

Lahjoituksen uutisoinnissa jäi myös kertomatta, että (nyt) ilmaisen Windows-Live ohjelmistopaketin ohessa on hankittava myös muita maksullisia Microsoftin ohjelmistoja. Kukaan ei myöskään takaa ettei nyt ilmainen ohjelmisto olisi maksullinen muutaman vuoden kuluttua. Tällä hetkellä yhä useammissa Suomen kouluissa on käytössä eri ohjelmistovalmistajien vastaavanlaisia ohjelmistoja niin maksullisina Windows-käyttöön kuin myös ilmaisina Linux-käyttöön" (kirjoittaja on peruskoulun rehtori, sekä Talouspalvelukeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Jyväskylästä)


Mielestäni tätä asiaa kannattaa puida tarkkaan, kun kouluissa otetaan lahjoitus vastaan. Onneksi osa kouluista on lähtenyt kehittelemään Linus Torvaldsin alulle panemaa avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmää, jolloin koko maailma ei ole sidottu yhdelle ainoalle käyttöjärjestelmälle ja siihen rinnalle kehitetyille ohjelmille. Linuxille kehitetyt avoimen lähdekoodin ohjelmat ovat paitsi ilmaisia myös vapaasti muunneltavissa ja kehitettävissä edelleen omien tarpeiden mukaan.

Linuxin käyttämisessä voidaan myös hyödyntää tietokoneita, jotka hävitettäisiin SER-romuina. Nyt näitä koneita voitaisiin käyttää ns. "tyhminä päätteinä" ja niiden käyttöikää saadaan nostettua. Näillä päätöksillä voidaan säästää selvää rahaa, kun vielä ei tarvitse sijoittaa Windows ohjelmistoihin ja käyttöjärjestelmään.