Eduskunta on tekemässä tulevaisuus 2030 selontekoa ja ilmeisesti joka viikko annetaan kysymys, joka liittyy jotenkin teemaan. Koetan heittää pienen ihmisen ajatuksia, visioita ja kritiikkiä näihin teemakysymyksiin.
Pääministerimme Jyrki Katainen heitti tähän keskusteluun ensimmäisen kysymyksen mitkä ovat Suomen kasvun lähteet?
Itse olen koettanut etsiä muitakin näkemyksiä nykyaikaisen käsitykseen jatkuvan kasvun luonnonlakimaiseen välttämättömyyteen. Nykyiseen tilanteeseen ei ole nähty toisenlaisia mahdollisuuksia yhteiskunnan kehittämiseen. Kasvu terminä voitaisiin myös sitoa henkiseen, kulttuurilliseen ja sosiaaliseen sekä luonnonvarojen yhteyteen, eikä pelkästään talouteen. Varsinkin bruttokansantuotteen mittarit pitäisi lähteä uudistamaan kohti aidon kehityksen mittarointiin. Tätähän on jo mietitty eriasiantuntijoiden tahoilta ja näissä indikaattoreissa otetaan huomioon kuluttajien hyvinvoinnin tasoon vaikuttavia tekijöitä rahamääräisenä ja ohjaavat päätöksentekijöiden huomioita talouden lisäksi sosiaalisiin ja ekologisiin tavoitteisiin. Näissä uusissa indikaattoreissa otettaisiin huomioon myös yksityisen ihmisen kotona tehdyn työn yms. Näkisin, että tässä tulevaisuusselonteossa on laajennattava kasvun määritelmää, jossa otetaan huomioon nämä uudet indikaattorit.
Lyhytnäköiset kasvun lähteet saattavat perustua vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttuakin vanhoihin kulutukseen perustuviin seikkoihin, jossa edelleen individualistinen tavaramarkkinat jylläävät. Tästä on kyllä näköpiirissä taantumaa ja palautumista toisenlaiseen yksilölliseen ja/tai sosiaalisiin yhteisöllisiin elämänmuotoihin. Uudet kasvunlähteet tulevat mahdollisesti perustumaan sosiaaliseen rakenteisiin, kestäviin teknologeihin perustuviin strategisiin investointeihin, jossa huomioidaan ekosysteemien monimuotoisuuden ylläpito ja suojelu.
Mielenkiintoinen kehitysskenaario on, että tulemmeko näkemään uusien sukupolvien ubiikkiyhteiskunnan, jossa teknologia on aina läsnä älykkäine vaatteineen ja taloineen, jossa verkottunut yhteisö käyttää virtuaalirahaa, jossa on huomioitu yllämainittu uudistettu bruttokansantuote? Mutta ehtiikö sitä ennen tulla luonnonvarojen mitta täyteen? Ihmismassan lisääntyessä tarvitaan yhä enemmän viljavaa maata ja puhdasta vettä, josta on jo nyt näköpiirissä selviä kriisin aineksia. Uuden teknologian kehittämiseen tarvitaan kuitenkin luonnonvaroja ja energiaa. Vaikka on myös sellaisiakin näkökulmia, että teknologia tulee yhä ympäristöystävällisemmäksi, jonka tekemiseen sekä käyttämiseen menisi yhä vähemmän energiaa/luonnonvaroja verrattuna nykytekniikan kehittämiseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristöasiat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. syyskuuta 2012
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Sosiaalinen arvostus, kulutus ja velka
Nyt kun vahvasti näyttää, että taloudellisen kurimuksen aalto lyö yli euroopan ja velkavetoinen talousjärjestelmä on romahtamassa, niin miten käy niitten ihmisten joiden sosiaalisen itsetunnon ja arvostuksen maailma on peilautunut kulutusshoppailuun?
Voidaan ottaa pieni annos ajattelua ihmismielen ja ihmisyhteisön sosiaaliseen arvostusmaailmaan, joihin kuluttajatavaroita tuottava yritysmaailma koettaa vedota. Yrityksien seireenilaulu tuottaa tavaroita ja palveluksia yli perustarpeiden. Ihmismielessä täytyy olla jokin joka aktivoi saamaan uudemmat materialismihärpäkkeet. Ja ne pitää saada vielä mahdollisimman nopeasti heti kun ne saapuvat markkinoille. Ihmisillä (kuluttajilla) ei siten ole kärsivällisyyttä säästää sivuun tarvittavaa rahamäärää, joten sitten otetaan pikavippi tai kulutusluotto velkaa. Tästä aikakaudesta voitanee puhua myös "heti mulle kaikki tänne" ajasta. Tämä tietysti on yksi velkatalouden peruspilareista eli helpon velan saaminen, jotta tavara liikkuisi mahdollisimman nopealla kiertovauhdilla.
Tähän voi helposti liittää "hehkulamppu huijaus" systeemin. Tietokone, kännykkä, tulostin yms maailmassa kiertoaika on todella lyhyt. Tämä näkyy mm sähkö- ja elektroniikkaromujen kierrätyspisteissä. Materiaalivirtojen kiihtyvä kasvu syö maapallomme elikelpoisuutta ja kasvun rajat tulevat myös sieltä kautta vastaan. Mutta tärkeintä on ollut tavaravirtojen kiihtyvä kiertoaika, joka on suuryrityksien kvarttaalisykleissä olevaa valtimon sykettä. Nyt tämä syke alkaa taantuman koettaessa hiljetä.
Tarkastaeltaessa syvemmin ihmisten kulutusta ovat eri tutkijat huomanneet yhdenmukaisuuksia ihmisten kulutustottumuksissa. Myös kehittyvien maiden yhteiskuntien on nähty käyttäytyvän samoilla kehityskaarilla. Kulutus ja antropologiset tutkimukset osoittavat, että kulutustavarat tarjoavat symbolisen kielen, jonka avulla me viestimme jatkuvasti toistemme kanssa, emmekä vain tavarasta sinänsä, vaan myös todella tärkeistä asioista, kuten perheestä, ystävyyssuhteista, yhteenkuuluvuudesta, yhteisöstämme, identiteetistämme, yhteiskunnallisesta asemastamme ja jopa elämän tarkoituksesta. Sanoo mm Tim Jackson Hyvinvointia ilman kasvua kirjassaan 2009.
Antropologi Emma Mawdsleyn 2004 mukaan ilmiö ei ole ominaista pelkästään länsimaille, vaan hän on omassa tutkimuksessaan havainnut, että intian keskiluokka on voimakkaasti mieltynyt länsimaiseen elämäntapaan. Tällöin he hakevat länsimaisten arvojen ja tavaroiden kiihkeää tavoittelua. Myös antropologi Mary Douglas 2006 on tutkimuksissaan todennut, että kuluttaja yleistavoite kaikkialla maailmassa "auttaa luomaan sosiaalinen maailma ja löytämään uskottava paikkansa siinä"
Antropologit ovat löytäneet tällaisen materiaalisen hyvän vertauskuvallisen roolin kaikissa yhteiskunnissa, joissa aihetta on tutkittu.
Maslow on kova sana vielä näinäkin päivinä. Kulutusshoppailussa on usein mukana tarvehierarkian pyramidin yläosan tarpeet.
Tutkijoiden näkemyksien perusteella ihmismielen jatkuva tavaroiden haaliminen on siis osa sosiaalisen arvostuksen mittari yhteisössä. Tähän liittyy myös ei materiaalisen "tavaran" haaliminen ns virtuaalipeleissä. Esimerkkinä varhaisnuorille suunnattu habbo, jossa eri kalusteilla ja statuksella saadaan arvostusta virtuaaliyhteisössä. Yritysmaailmassa koetetaan pitää yllä jatkuvaa kulutusvirtaa herättämällä juuri yllämainittuja mielikuvia, joihin samastumalla olet sosiaalisessa yms hierarkkisessa portaassa arvostetussa asemassa. Olkoon tulevaisuudessa tätä viettiä sitten kasvattamassa virtuaaliseinävaatteet tai bemari autotallissa.
Onko meillä ihmisillä sisäänrakennettu vietti, kuten psykologi William James aikoinaan totesi? Tällaiseen geneettiseen viettiin on saatu hieman vahvistusta aivotutkimuksella, jossa on todettu noin 5,8 prosentilla väestöstä on mielihyvän tunne eli dopamiinin eritys korkeampi ja aiheuttaa pakonomaista ostopainetta. Pitäisikö näille harkita lääkitystä? Ja meille muille arvomaailman kasvatusta, niin että voisimme kasvaa itsetunnoltamme sellaisiksi, että sosiaalisen arvostuksen voisimme sivuuttaa takavasemmalle?
Tässä on useita mielenkiintoisia tutkimuksen säikeitä, joihin olisi hyvä tarkemmin paneutua. Ihmismielen muuntautuminen geneettiseltä perimältään vie aikaa ja siitä ajasta jolloin olimme vielä luolamiehen asteella ei maapallon aikajanaa katsellessa ole kovinkaan pitkä-aika. Meillä voi olla vielä heijastumia keräilijäihmisen ja varsinkin maskuliinisen tavaroiden keräämisen statussymboliikan antamasta vahvistuksesta saada vastakkainen sukupuoli kiinnostumaan itsestään ;)
Tunnisteet:
talousasiat,
ympäristöasiat
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Uusiutuvilla energialla voisi kattaa koko Suomen tarpeen?
Vasemmistoliiton ilmastopolitiikkaan liittyvä ajatus hiilipohjaisesta energiamuodoista irtautumisesta ja se että siirryttäisiin kohti uusiutuvia energialähteisiin sai lisävahvistusta Vaasan yliopiston tutkimuksista. Näissä tutkimuksissa on nähtävillä, että uusituvilla energialähteillä voisi turvata koko Suomen energian tarve. (Tutkimus julkaistaan Journal of cleaner production -lehdessä)
"20–30 vuoden aikajänteellä syntyy uusi hajautettu struktuuri, joka perustuu kokonaan uusiutuviin energioihin, omalta alueelta peräisin oleviin resursseihin ja täydelliseen energiaomavaraisuuteen", Kertovat: kehittämispäällikkö Pekka Peura ja projektipäällikkö Timo Hyttinen (Lähde: Tekniikka&Talous)
Tämä edellyttää valtion vahvaa osallistumista alkuvaiheen investointeihin. Mutta on myös tärkeää, että yleistä energian kulutusta tulee vähentää merkittävästi. Jos samalla tarmolla lähettäisiin innovoimaan ja toteuttamaan hajautettua uusiutuvaa energian tuotantoa, kuin ollaan toimittu ydinvoiman osalla, niin olisimme jo paljon pidemmällä. Kannatan Vasemmistoliiton ajatusta: "Ydinvoiman käytöstä on luovuttava asteittain ja siirryttävä täysin uusiutuvan energian käyttöön. Uusille ydinvoimaloille ei tule antaa lupia. Uraanikaivokset aiheuttavat vakavia ympäristöongelmia, energiantuotannossa on yhä riskejä, eikä loppusijoitusta ole ratkaistu uskottavasti. Uusien ydinvoimaloiden sähköä myydään ulkomaille, joka ei kannusta muitakaan maita vähentämään kulutustaan."
Uusiutuva energia biomassaan kohdennettuna. Ulf-Peter Granö kuva tutkimuksesta Hajautettu energiantuotanto biomassan kaasutus 2010

hieman politiikkaa,
ympäristöasiat
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Lähiruokaa!
Lähi- ja luomuruoka herätystä on nyt tullut eri puolilla Suomea. Tämä herätys johtunee pitkälti näistä ruoan tuotantoketjuissa havaituista epäilyttävistä ainesosista, josta media on pitänyt ääntä. On dioksiinilihaa, melamiinimaitotuotteita ja viimeisimpänä havainnot siitä, ettemme oikeastaan tiedä mitä syömme. Elintarvikepakkauksissa on erilaisia E-merkintöjä yms. Mutta jos lihatuotteessa ei ole kuin lihaa nimeksi tai marjamehuissa yms onkin esanssiaineita tai muuta vastaavia synteettisiä aineita.
Kiuruvesi edelläkävijänä lähiruoan hankinnoissa:
Tästä lähiruoka-aatteesta Kiuruvedellä on syytä olla iloinen, kun aikoinaan päättäjät antoivat tälle siunauksensa. Nimittäin lähi- ja luomuruoka oli ensimmäisinä vuosina kalliimpaa ja eikä hintataso vieläkään ole samaa luokkaa, kuin massatuotteena hankittuna. Mutta silloin katsottiin ettei eurot ole välttämättä se ainut oikea valintaperuste julkisten ammattikeittiöiden ruuan hankinnassa. Tosin eurotkin on mukana, jotka jäävät lähiruokahankinnoissa pyörittämään paikallistaloutta paremmin, kuin bulkkituoteketjuissa. Näissä eurot tahtovat lähteä maakunnista pääomapakona muille maille vierahille.
Ylä-Savossa pitäisi, kuten muuallakin maassa, lähteä rakentamaan omia lähi- ja luomuruoka hankkeita, sekä "opettaa" hankintatoimia kilpailuttamisessa. Kilpailuttaminen on on haastaavaa, jotta ei rikota hankintalakia. Mutta se on mahdollista tehdä niin, että lähituottajat voivat saada myös omia tuotteitaan hankinnan piiriin.
Luin juuri jaettua "lähiruoan käyttö julkisen sektorin ammattikeittiöissä" julkaisua. Julkaisu on vuoden vanha ja siten aika tuore. Tässä opuksessa on hyvä "piirakka", joka ilmentää hyvin Kiuruveden elintarvikkeiden prosenttiosuudet:
Kaavio: Sisäsavon seutuyhtymän julkaisuja 1/2010. Lähiruoan käyttö julkisen sektorin ammattikeittiöissä.
Tekijät: Reetta Vänttinen ja Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen

luokittelemattomat,
ympäristöasiat
perjantai 11. maaliskuuta 2011
henkilökohtaista pohdintaa energiaomavaraisuudesta
Tällä hetkellä pohdin todellakin henkilökohtaisesti energiaomavaraisuutta. Nimittäin aikoinani tekemäni ratkaisu suorasta sähkölämmitteisestä omakotitalostani alkaa yhä enemmän tuntua virheinvestoinnilta. Tai sanokaamme näin, että se oli silloin lyhytnäköistä. Mutta vuoden 1990 luvun alkupuolella investointi oli edullista ja sähkön hintakin vielä inhimillisissä rajoissa. Nyttemmin sähköön on lisätty energiaveroa ja arvonlisäveroakin korotettiin. Hinta ei ole laskemassa vaan päinvastoin se kohoaa edelleen.
Nyttemmin kun valtion taholta ollaan tulossa vastaan bio- tai uusiutuvaan energiaan siirtymiseksi maks. 20% tuen muodossa, voisin ajatella investoitavan uusiin systeemiin. Järkevinä vaihtoehtoina omaan nykyjärjestelmään näen lähinnä yksikertaisen varaavan takan (voisi olla myös vesikiertoinen takka), aurinkokeräimen avulla tuotettu käyttöveden lämmitys, joka vaatisi uuden ns hybridivaraajan entisen tilalle. Maalämpöä olen myös laskenut. Mutta joutuisin rakentamaan vesikiertoisen patterilämmityksen ja tällöin investoinnin kuoletusaika tulee liian pitkäksi. No tämä pähkäily on lähitulevaisuuden henkilökohtainen brobleema.
Mutta tämä on hyvä aasinsilta hypätä yleensä energiaomavaraisuus kysymykseen. Kokonaisuudessaan Suomessa pitää ajatella hajautettavan energiayksiköiden tutkimista ja siihen investoimista. Meidän pitää tukea valtiontoimesta bioenergialaitoksia, maalämpöä, aurinko ja tuulienergiaa. Meidän täytyy lähteä rakentamaan energiaomavaraisuutta ja siinä ei pidä aina katsoa markkinalähtöisyyttä, vaan Suomen kokonaisedun mukaisuutta ja irtautumista tuontienergiasta. Tämä linjaus tarkoittaa myös Suomen turvallisuuteen sijoittamista.
Energiaomavaraisuuden tutkimiseen ja käytöntöön siirtymiseen tarvitaan tietysti rahoitusta. Rahoitus tarvitsee poliittiselta päättäjiltä enemmän näkemystä ja sitoutuneisuutta linjamuutoksiin. Meillä on nyt menossa myös suuri keskittäminen ja sen on katsottu olevan yksi "pelastava" tekijä ympäristön pelastamisessa. Meidän pitää rohkeasti antaa mahdollisuuksia ihmisten valita asuinpaikkansa. Tällöin pitäisi pystyä sijoittamaan energiaomavaraisiin talousyksiköihin. Ja näin mahdollisimman suuri irtautuminen energiayhtiöistä olisi mahdollista. Myös tulevaisuudessa syöttötariffit pitäisi laskea riittävän alhaiseksi, että uusien passiivi/energiaomavaraisten talouksien olisi mahdollista syöttää energiaa paikallistalousverkkoihin.
Lopuksi hieman ajatusleikkiä nykyjärjestelmän muutoksesta: "Julkisen sektorin omistamat rahalaitokset voisivat rahoittaa näitä energiaan liittyviä perustutkimus ja infrahankkeita. Jolloin emme olisi koronkiskuri finanssitavaratalojen armoilla, joille valtio/kunta velkaantuisi. Mutta tämä edellyttäisi vanhan liike/finanssipankkiirijärjestelmän muutosta ja uuden talousdemokratian mukaisen rahoitusjärjestelmän luomista.--> tämä puolestaan edellyttää ensimmäiseksi EU:n perussopimuksen uudistamista artiklan 104:n osalta, jolloin saataisiin oikeus keskuspankki tyyppiseen rahoitukseen näihin investointeihin."

tiistai 6. heinäkuuta 2010
Viimeinen kesälomaviikko
Mahtavat helteet ovat kyllä hellineet. Kotimaan matkailua kaakkoisosissa Suomea (Savonlinna, Imatra, Pieksämäki, Kuopio yms pienet kylät siltä väliltä). Kotimaan matkailussa on kyllä oma nostalgiansa, joka varmaan kumpuaa pienenä tehdyistä lomamatkoista. Sen verran tuli seurattua myös Vasemmistoliiton puoluekokousta, että jotain "henkeä" Jyväskylän happeningistä tarttui mukaan. Varsinkin viimeisen sunnuntain nettivideointi oli ihan onnistunut kokeilu.
Itse puolueen tavoiteohjelma oli pääosin oman ajatusmaailmani mukainen. Ehdoton EI ydinvoimalle on tietenkin ykkönen. Turkistuotannon asteittainen lopettaminen tuottaa hieman ristiriitaisia ajatuksia. Riittävä siirtymäaika eli ns. luonnollinen tuotannon lopettamisen kiertokulku on hyvä asia. Korvaavia elinkeinoja on tarvittaessa kehitettävä. Toisaalta taas tämä kotimaan lopettamistavoite ei suoraan vaikuta maailman turkistuotantoon, johon pitäisi myös päästä vaikuttamaan.
"Vasemmistoliitto pyrkii kohti työllistävää hajautettua energiantuotantoa ja haluaa vahvistaa paikallisen energiantuotannon asemaa. Tavoitteena oleva matalaenergiayhteiskunta luodaan yhdyskuntarakennetta eheyttävällä suunnittelulla ja tätä tukevilla rakennusmääräyksillä ja ympäristöverotuksella." Tämän allekirjoitan pääosin ja tähän suuntaan on meidän pyrittävä. Mietin tosin tuota yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja ympäristöverotusta suhteessa niihin ihmisiin jotka haluavat edelleen asua maaseudulla?
Toisaalta olen hieman ilmastokriittinen, yleisellä tasolla, johtuen juuri niistä markkinamekanismeista ja ilmastopäästöjen pörssittämisestä. Silloin kun pörssipelurit pääsevät viherkapitalismin verhon avulla kiinni aitoon ekologiseen kehitykseen olemme jälleen tuhon tiellä. Tavoiteohjelmassa on tähänkin eräänlainen ajatus:
"Päästökauppa ei saa johtaa päästövähennysten kiertämiseen, erilaisiin keinottelumekanismeihin ja uuteen talouskuplaan." Täytyy olla mahdollisuus rakentaa esim. hiilitullit, päästöverot yms rakenteet, joilla estetään pörssipelaaminen viherkapitalismin verhon sisällä.
Olen tosi kiitollinen myös raideliikenteen kehittämistavoitteista. Olen useimmissa yhteyksissä koettanut vaikuttamaan rataverkon ylläpidosta ja kehittämisestä. Tässä eräs blogitekstini aiheesta: Kirjoitelma rataverkosta
Tavoiteohjelmassa on tietenkin paljon muutakin hyvää ja palataan aihioihin tarvittaessa myöhemmin.
Allekirjoittanut jatkaa vielä loman pitämistä hellesäässä....

tiistai 28. huhtikuuta 2009
27.4.09 valtuustosta
Valtuustoon päästyäni ajattelin, että laitan säännöllisen epäsäännöllisesti jotain kommentteja kokouksista tähän blogiini. No varsinaisessa kokouksessa ei ollut kuin yksi aihe ja se oli jätevesien käsittelyn hankesuunnitelman rahoituksen myöntäminen.
Kiuruvesi mukaan yhden jätevesipuhdistamon malliin
Kiuruveden kaupunginhallitus puoltaa suunnitelmaa, jonka mukaan Ylä-Savon kolmen kunnan yhteinen jätevedenpuhdistamo sijoitetaan Lapinlahdelle.
Mikäli hankkeeseen saadaan riittävät valtion avustukset, toteutussuunnittelu ja rakentaminen ajoittuvat vuosille 2011–2015. Toteutuspäätöksen yhteydessä ratkaistaan myös yhteistyön organisointi ja osakaskuntien osakassopimuksen sisältö. Hakemus- ja suunnitteluvaiheen kustannukset jaetaan osakaskuntien kesken väestön mukaisessa suhteessa. Kiuruveden osuus on tämän hetkisten arvioiden mukaan noin 60 000 euroa
Tässä päätöksessä ei vielä ole tehty ratkaisua lähteä putkittamaan jätevesiämme Lapinlahdelle, vaan nimenomaan annettiin rahoitusmahdollisuus hankesuunnittelulle. Itse olen miettinyt onko tämä ihmisjätöksen siirtäminen isoihin keskuspuhdistamoihin järkevää? Kustannukset ovat huiman korkeat tässä mallissa verrattuna kunnan omaan puhdistamoon. Myös ympäristövaikutukset ovat pähkäilyn alla, sekä pitkäaikaiset käyttökustannukset.
Tiedetään, että oma puhdistamo jouduttaisiin perussaneeraamaan muutaman vuoden päästä tai sitten rakentamaan uusi. Osin nämä vaateet tulevat tiukentuvista ympäristömääräyksistä, sekä haja-alueelta tulevien jätevesien lisääntymisestä. Miten tässä ei valtio, ympäristöministeriö käsikassarana, ole lähtenyt ajattelemaan haja-alueen jätevesijärjestelmien rakennemuutosta toisin. Tässä pitäisi olla mukana jätteiden käsitteleminen sen syntypaikalla ja hoitaa "ongelma" siellä?
Ei ennen ihmisjätöksien käyttö ollut ongelma, koska ns navetantakaiset ulkohuussit olivat käytössä haja-alueella ja ne maadutettiin yleensä eläinjätöksien kanssa pelloille. Mielestäni ainakin haja-asutusalueen jätevesiongelma voitaisiin ratkaista uusilla biokompostoivilla sisäkäymälöillä. Tekninen kehitys on tuonut jo tämän mahdollisuuden ulottuvillemme ja jos valtio vielä tukisi näitten ratkaisujen rakentamista, niin ei tarvitsisi haja-alueitten mummon mökeistä lähteä kiikuttamaan sitä ihtiänsä 70 kilometrin päähän lähtöpaikastaan.
On tietenkin olemassa se mahdollisuus, että uudesta keskuspuhdistamosta voi muodostua biokaasulaitos, joka tuottaisi energiaa jäsenkunnilleen? Etuina on myös putken ympäristöllä asuvat, jotka voivat liittyä tähän siirtojärjestelmään. Tosin kustannuksista niin liittymisen, kuin myös ylläpitomaksun osalta ei ole mitään tietoa. Mene ja tiedä mikä olisi paras ratkaisu elikkä tässä vaiheessa ei voi tulevaisuudesta tietää. Mutta hankesuunnittelun tarkoitus on antaa lisäinfoa päätöksenteon pohjaksi.

valtuustosta,
ympäristöasiat
maanantai 12. tammikuuta 2009
Ilmasto kriittisyys
Olen pohtinut ja tutkaillut myös vastavuoroisia tutkimuksia ilmastonmuutoksen syistä. Valtavirta mediasta ja päättäjistä on suuntautunut kuuntelemaan IPCC:n tutkimuksia ilmastonlämpenemisen syy-yhteydestä ihmisen aiheuttamaan hiilidioksidipäästöjen nousuun. On muistettava, että Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) on vuonna 1988 perustettu asiantuntijoiden työryhmä, jonka tehtävänä on arvioida ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä.
Mielestäni on tärkeää tutkia myös maapallon geologista historiaa ja arvioida myös luontaista ilmastonmuutosta.
On arvioitu, että Maa olisi ollut muun muassa Turonian-kaudella "kuuma kasvihuone". Pelkkä merivirtojen liike ei selitä liitukauden korkeita lämpötiloja. Toinen selittäjä on runsaan hiilidioksidin aiheuttama kasvihuone-ilmiö. Ilmakehään vapautui suurissa laavapurkauksissa valtavia määriä hiilidioksidia. Tutkijat ovat arvioineet, että hiilidioksidia olisi ollut tuolloin, jopa 3 - 15 kertainen määrä nykyiseen nähden. Tuolloin merivettä oli valtaiset määrät ja napajäätiköt minimaaliset.
Noina aikoina lämpötilan nousua aiheutti myös puolitoistakertaisen vesihöyrymäärän, joka lämmitti maapalloa edelleen. Happipitoisuus oli 24%. Hiilidioksidin määrä laski nopeasti 90 miljoonaa vuotta sitten, mutta tämä ei viilentänyt palloamme, vaan se tapahtui pidemmän ajan kuluessa.
Hiilidioksidi toimii samalla myös kasvien kasvun kiihdyttäjänä ja kasvit vapauttavat yhteyttäessään happea. Tämä tarkoittaa myös sitä, että biomassa kasvaa nopeammin ja se puolestaan sitoo edelleen hiilidioksidia.
On siis tärkeää seurata erilaisia näkemyksiä ja tutkimuksia ilmastonmuutoksesta. Useiden lähteiden vertailu ja tutkiminen auttaa muodostamaan kokonaisnäkemyksen asiasta. Tässä muutamia linkkejä: http://ilmasto.wordpress.com/, joka on ilmastoskeptikkolinkki ja http://www.ilmasto.org/ tämä linkki puolestaan sisältää näkemyksen, että ihminen aiheuttaa ilmastonlämpenemisen.

lauantai 29. marraskuuta 2008
pelatkaamme golfia ja matkailkaamme
Tiesin kyllä jo opiskeluaikoina, ettei golfkentän perustaminen ja ylläpitäminen ole niitä ympäristöystävällisempiä toimialoja. Mutta nyt tätä on tutkittu yliopistossakin ja päädytty aikamoisiin tuloksiin golfin ympäristövaikutuksista.
Vietnamissa rakennetaan uusia golfkenttiä ja samalla hävitetään ruokatalouteen tarkoitettuja maa-aloja. Ehkä maailmantalouden taantuma hidastaisi ellei peräti lopettaisi tämän älyttömän buumin rakentaa joka paikkaan golfkenttiä.
"Vietnamissa nopea talouskasvu on tuonut maahan golfbuumin. Tämä on saanut golfkentistä innostuneet investoijat liikkeelle. Nyt maassa on kuitenkin huolestuttu golfin ympäristövaikutuksista. Vuonna 2008 julkaistun Canthon yliopiston selvityksen mukaan 18-reikäinen golfkenttä kuluttaa vettä 5 000 kuutiota päivässä eli saman verran kuin 20 000 kotitaloutta. Kentillä käytetään lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita enemmän kuin vastaavalla alalla maatalousmaata. Maassa on vuonna 2008 noin tusina golfkenttää, mutta suunnitteilla tai rakenteilla on noin 130 uutta. Kenttien alle jäisi jopa 50 000 hehtaaria maatalousmaata."
Mutta myös muu matkailu kuluttaa vettä, jos ajatellaan matkaavamme sellaiseen maahan jossa ei muutenkaan ole luontaisesti paljon vesivaroja. Lomailijat kuluttavat makeaa vettä neljä kertaa enemmän kuin paikalliset asukkaat, ilmenee WWF:n raportista. Yksi turisti kuluttaa noin 350-850 litraa vettä päivässä. Esimerkiksi Goassa Intiassa paikallisten kylien kaivot kärsivät vähävetisyydestä, kun vesivirrat ohjataan turistien hotelleihin.
Matkailusta puhutaan, että se on merkittävä elinkeino, mutta kyllä talouslaskelmiin pitäisi sisällyttää myös ympäristövaikutukset.

lauantai 8. maaliskuuta 2008
Päästökaupoista
Nyt sitten kun maailman ja Euroopan päättäjät alkavat olla yksimielisiä, että jotain pitäisi tehdä ihmisen aikaansaaman hiilidioksidipäästöjen nopean kasvun suhteen Niinpä neuvoteltiin ensin Riossa ja sitten Kiotossa, sekä nyt viimeisempänä Bali.
Mutta maailman pahin saastuttaja ja ilmaston päästöjä aiheuttanut teollisuusmaa USA on hangoitellut vastaan vaikkakin nyt pikkuhiljaa sielläkin on alettu herätä toimintaan. Esimerkiksi keskilännen osavaltiot ovat lähteneet itsenäisesti päättämään omista ilmastotavoitteistaan.
Mitäpäs suuret päättäjät Kiotossa sitten sopivat. Kioton pöytäkirjan allekirjoittaneet maat voivat toteuttaa osan päästöjen vähentämistavoitteistaan ns. Kioton mekanismeilla. Yksi niistä on päästökauppa. Maat voivat ostaa päästöoikeuksia mailta, joilta niitä jää yli. EU:n päästökauppa on puolestaan EU:n keino toteuttaa tätä Kioton ilmastosopimusta. EU:n päästökauppa koskee aluksi hiilidioksidipäästöjä.
EU tasolla päästökauppa tarkoittaa, että yritykset, joita päästökauppa koskee, voivat ostaa päästöoikeuksia sieltä, missä päästöjen vähentäminen on edullisempaa. Kukin päästökauppaan kuuluva tuotantolaitos saa viranomaisilta päästöluvan ja päästöoikeudet. Suomessa päästölupia myöntää energiamarkkinavirasto ja päästöoikeuksia puolestaan myöntelee valtionneuvosto.
Näistä päästöoikeuksista on siis tulossa yksi tuotannontekijä lisää. Matti Meikäläinen ei voi ymmärtää, miten maailma pelastuu näillä sopimuksella? Jos tehtaalta tai maalta A jää päästöoikeuksia käyttämättä, niin he voivat myydä sitä muille ja tehdas tai maa B voi sitten hyvillä mielin päästellä ilmoille oman lupansa + naapurilta ostamansa päästöoikeudet. Pieni ihminen ei voi muuta kuin ihmetellä tätä maailman pelastumista.
Tuli vielä mieleen sellainen ajatusleikki, jos nämä päästökaupan tuotannontekijöitten arvo nousee kovinkin suureksi, niin eikös sitä kannata ajaa joitakin tehtaitten yksiköitä aina aika-ajoin alas ja myydä ylijäämä päästöoikeuksia markkinahintaan?
Jos on seurannut Euroopan komission suunnitelmia, niin päästöluvista alettaisiin pitää huutokauppaa. Ensimmäinen huutokauppa olisi 2013 tienoilla. Tällöin EU maat voisivat huutokaupata ilmatilaansa hyvää korvausta vastaan. Huutokaupassa ostajina olisivat sähkötuottajat ja teollisuuslaitokset. Onpa jopa laskettu, että Suomen valtio saisi 800 miljoonaa euroa vuosittain näistä huutokaupoista.
Muistamme varmaan miten kävi edellisen vastaavan huutokaupan teleoperaattoriluvista. Sonera osti ”ilmaa” Saksasta ja menetti muutaman miljardin, sekä samalla itsenäisyytensä. Toivottavasti näin ei käy tällä kertaa.
Tuostapa onkin hyvä aasinsilta hypätä sähköön ja sen hintaan. Tästä päästökaupasta muodostuu ja on jo muodostunut eräänlainen rahasampo, niille energiayhtiöille, jotka voivat lisätä päästöoikeuksien hinnan myös sellaisille sähköntuotannon aloille, kuten vesivoima, joihin näihin päästöoikeuksien hintaa ei oikeasti saisi laittaa. Varsinkin pörssissä voidaan pelata sellaista peliä, että saadaan sähkön ja päästöoikeuksien hinnat ylös. Mutta perinteellisestihän osakkeen omistajillehan ei ole mitään merkitystä siitä, että sijoitetaanko voitot uusiutuviin energiamuotoihin vai ei. Voittojen maksimointi on tärkeintä.
Fortumillakin on mielenkiintoinen brobleemi eli mihin sijoittaa varallisuutta. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, kun tukkusähkön hinta on korkealla. Tällöin taseeseen ja kassaan on tullut ”liikaa” varallisuutta, jota on koetettu purkaa osingonjaossa. Mutta ilmeisesti tämäkään ei ole riittänyt purkamaan rahasäiliön rasitusta, vaan pitää koettaa keksiä sijoituskohteita. No nyt sekin on ratkaistu, kun löydettiin Venäjältä sijoituskohde. Toivotaan vain, että nämä mekanismit todellakin pakottavat investoimaan uusiutuviin energiamuotoihin.
Kaikki mukaan ilmastotalkoisiin sehän on selvä, mutta toivon totisesti, että kaikki toimijat pelaisivat rehellistä peliä, eikä meitä pieniä ihmisiä sahattaisi linssiin päästökaupoilla, joiden taakse on helppo mennä kun sähkönhintaa korotetaan.

ilmastonmuutoksesta
Nyt näyttää siltä että on kiistattomasti todistettu, jopa Nobelin arvoisesti, että ilmastonmuutoksen nopeus johtuu ihmisen aikaansaamasta kasvihuonekaasujen noususta. Esiteollisella ajalla hiilidioksidia oli 280 ppm ja nyt eletään 380 ppm:n tasolla. Eli näin nopeaa hiilidioksidin pitoisuuden kasvua ei ole tavattu maapallon esihistoriassa. Mutta on myöskin niin, että maapallon geologisessa historiassa on ollut lämpimiä ajanjaksoja.
Geologisissa tutkimuksissa on havaittu, että noin 100 – 90 miljoonaa vuotta sitten, jolloin myös nämä ongelmia aiheuttavat energianlähteet kuten öljy syntyi, oli krokotiileja 6o leveysasteella eli esimerkiksi Suomen Turussa, Grönlannin eteläkärjessä ja Alaskan eteläosissa. Mangolioita ja Fiikuksia tavattiin napapiirillä saakka. Maapallo oli tuolloin 6 – 14 astetta nykyistä lämpimämpi. Liitukaudella ilmakehän otsonikerros oli ohut, minkä takia ilmasto ja maanpinta lämpeni vielä entisestäänkin. Korkea lämpötila johtui ilmakehässä olevasta suuresta hiilidioksidin määrästä sekä mannerten sijainnista.
Mutta vaikka lämpimiä aikoja on ollut, niin tosiasia taitaa olla, että missään geologisessa ja ilmastollisessa tutkimuksessa ei tällaista ilmastonmuutoksen nopeutta ole kuvattu, jossa nyt elämme. Joten ihmisen vaikutusta ei voine poistaa kuvioista. Onko meidän tulevaisuutemme samansuuntainen kuin 100 miljoonaa vuotta sitten? Epäilenpä ettei se ihan niin suoraviivaisesti etene. Ilmasto on sarja muutoksia ja olosuhteet ovat erilaisia. Nyt mukana on myös inhimillinen tekijä, niin hyvässä kuin pahassa. Joka tapauksessa joudumme tämän ilmastomuutoksen kanssa painimaan haluammepa tai emme.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)