Ihmisyhteisön nousut ja laskut luonnollista kiertokulkuako?

Lomalla ollessani käydään yleensä perheen kanssa kiertelemässä kotosuomea. Tällä kertaa suuntasimme Oulua kohden. Pohjois-Pohjanmaalla ajelin pitkin valtatie 4:sta ja koetin löytää huoltoasemaa, jotta olisi voinut tankata menovettä. Kurvasin ST1:sen pihaan ja näinkin sitten hetimiten, että tämähän on hylätty asema. Mutta siinä sitten autoa kääntäessäni huomasin vanhan muistomerkin ja päätin hieman pysähtyä tutkailemaan ilmestystä. Otinpa siitä sitten parit kuvat muistokseni ja tuumailin perheelle, että tätä kylän tarinaa täytyy vähän tutkailla tarkemmin.

Kuvassa on karhunkaataja Sipun muistomerkki. Oheisessa laatassa lukee hänen tarinansa, jonka perusteella alkoi asutus Rantsilan Sipolassa. Rantsilan historiikki kertoo, että väkimäärä oli suurimmillaan viisikymmenluvulla, jolloin Rantsilassa oli asukkaita 3 860 ja Sipolan kylässä ei koskaan liene ole ollut yli 200 asukasta. No väki alkoi jo vähetä viisikymmenluvulla voimakkaan muuton takia eli porukka hakeutui aikansa kasvukeskuksiin. No Rantsila on sittemmin lakannut kuntana olemasta ja kunta liittyi vuonna 2009 perustettuun Siikalatvan kuntaan, johon liittyi myös Piippola, Pulkkila ja Kestilä.

Tämä pieni kuvasarja ja tarina kertoo omaa totuutta sellaisesta luonnollisesta kiertokulusta, jota on nähty vuosisatojen saatossa ihmisyhteisöjen rakentaessa kulttuuriaan aluksi kyläyhteisöihin ja kuntakeskuksiin. Nykyinen rakennemuutos on myös yksi kiertokulun luonnollinen jatke eli olemme jatkuvassa muutoksien virrassa. Se että onko nämä rakennemuutokset väistämättömiä eli itseään toteuttavia ennusteita ja luontaista kiertokulkua? Vai voidaanko näihin asioihin vaikuttaa? Asioita on tutkittu erilaisista näkökulmista käsin ja tämä pieni tekstiotos YTM:n Kaisu Kumpulaisen kulttuuripolitiikan väikkäristä vuodelta 2012 kertoo paljon:  ”Kuolevat” kylät eli ne, jotka eivät onnistu aktivoitumaan, uhkaavat jäädä pelkiksi nimiksi kartoissa ja rekistereissä" 

Tarinani siis päättyy tällä erin näihin näkymiin ja tunnelmiin eli ST1:sen hylkäämään huoltoasemaan samaisessa pihapiirissä jossa tuo Sipun muistomerkkikin on. Ihmisten kulku on hiljennyt kylänraitilla ja ei varmaan karhunkaataja olisi voinut arvatakaan minkälainen ihmisyhteisön kiertokulku hänenkin torppansa luona käydään.

Luonto myös valtaa ihmisen rakentamat rakenteet ja tarina mikä näihin kytkeytyy hautautuu vihreän massan alle. Maatuessaan vihermassa rakentaa pysyvää peitettään ja tulevat sukupolvet (mikäli maapallomme heidät vielä antaa täällä kuljeskella) mahdollisesti ihmettelevät mitä tuollakin alueella on mahdettu touhuta.

Hylätyn huoltoaseman rakenteet sortuvat ja luonto ottaa takaisin omaansa

No alkuperäinen etsintä polttoaineesta päättyi onnellisesti, kun menovettä oli sen verran, että seuraavassa kyläkeskuksessa  tankkaus onnistui. Tulevaisuudestahan ei tiedä ja katastrofielokuvissahan ns. viimeiset ihmismohikaanit kiertelevät romahtaneita taloja etsien suojaa. Mutta emme kait vielä ole sillä viimeisellä rajalla, vaikka erilaisia maailmanlopun ennustajia onkin jatkuvasti liikkeellä, niin luonnon sietokyvyn ja taloudellisen romahduksen suhteen.

Lähidemokratian kehittämistä tarvitaan

 Lähidemokratiaa pitää kehittää toimiviksi malleiksi!

Tilanne demokratia vajeen suhteen pahenee, kun kuntien laajentaminen kuntaliitoksilla johtaa siihen, että luottamushenkilöitä valtuustoissa ja lautakunnissa on yhä vähemmän, ja päätöksenteko läheisistäkin asioista karkaa pidemmälle asukkaista. Kaikissa kunnissa luottamushenkilöiden päätettäväksi tulevat asiat ovat entistä laajempia ja monimutkaisempia. Niinpä on selvää, että nyt on aika kehittää kansalaisaktiviisuuden ja lähidemokratian mahdollistavat toimintamallit. Se että pidämme kiinni kuntamme itsehallinnosta ja siihen liittyvistä rakenteista johtuu pitkälti siitä, ettei toimivaa ja varmaa vaihtoehtoista rakennetta lähipalveluiden sekä lähidemokratian varmistamiseksi olla vielä uskottavasti esitetty.

Kaikilla kunnan asukkailla on oikeus toimiviin lähipalveluihin kuten lasten päivähoitoon, perusopetukseen sekä kiireellisiin terveyspalveluihin ja muuhun välttämättömään huolenpitoon. Myös alueiden yhteisistä tarpeista kuten teiden kunnossapidosta, laajakaistan ja vesihuollon rakentamisesta, liikuntapaikkojen ja kokoontumistilojen ylläpidosta pitää huolehtia.

Paikallista elinvoimaa, eli alueiden peruspalveluja, turvallisuutta ja kehittymistä, voidaan vahvistaa aivan ratkaisevasti kukoistavan kansalaisyhteiskunnan avulla. Yhdistykset ja kunnat ovat eräässä suhteessa samassa veneessä: osallistuminen on muuttanut muotoaan, elinikäinen osallistuminen on osittain vaihtunut tilanteen mukaan vaihtuvaan aktivoitumiseen.

Aktiivinen kuntalaisuus on asia, johon paikallisyhteisöissä opitaan vähitellen. Aktiivinen kuntalainen on kunnalle voimavara. Kokemukset osoittavat, että kun annetaan vastuuta ja päätösvaltaa lähidemokratiaelimille, ovat asukkaat valmiit ottamaan laajempaa vastuuta (lainattu soveltuvin osin Järvi-Suomen kyläyhdistyksen http://www.jasky.net/lahidemokratia.html sivustolta)

kuva http://www.mua.fi/kaarina/tyoryhma4/

Kuvassa on ideaaliajatus se, että isojen kuntien synnyttämisen yhteydessä alettaisiin sitten antaa päätösvaltaa myös reuna-alueiden kylille ja kuntakeskuksille aluelautakunnille tms. Pelkonahan on, että isommat kuntakeskukset vievät kaikki palvelut itselleen ja eivät halua kehittää reuna-alueita. Varsinkin normaali vaalien antamat äänimäärät yleensä sitten antavat keskuspaikkakunnalle ns. määräysaseman ja entisistä reunakunnista ei saada riittävän vahvaa edustusta suuriin valtuustoihin. Se että suuriin valtuustoihin valitaan luottamushenkilö ei pitäisi automaattisesti merkitä reuna-alueiden systemaattista näivettämistä. Periaatteessahan valittu luottamushenkilö edustaa koko kunnan alueen kuntalaisia ja siten valitun valtuutetun tulisi nähdä asiat myös pienien kyläraittien käyskentelevien ihmisten kannalta, eikä pidättäytyä pelkästään isojen massojen keskustaajamaan (lue äänestäjien).

Tämä on mielestäni yksi edustuksellisen demokratian heikkous, joka heijastuu myös nykyään Suomen mittakaavassa niin sanottuna kehä kolmossyndroomana. Tämä syndrooma vaikuttaa suuremmassa mittakaavassa myös EU:n isompien maiden vallankäytössä ja tällöin pienemmät valtiot tahtovat jäädä statistin asemaan.

Tällaiseen pelkoon on kuitenkin  vastattava aidolla muutoksella, jossa muutoksen työkaluina pitää olla aito vaikuttaminen päätöksentekoon. Tämä tarkoittaa myös taloudellisen vallankäytön osittaista siirtämistä alueille. Tarkempaa käytännön läheistä mallinnosta tarvitaan ja joitain viitteitä paremmasta saatamme nähdä joissakin kokeilussa.

Yläkemijoen aluelautakuntamalli yhtenä käytännön esimerkkinä
Aluelautakunnan toiminnan tavoitteena on järjestää asukas‐ ja asiakaslähtöisiä palveluja niin,että asukkaat saisivat tarpeitaan vastaavat peruspalvelut omalta alueeltaan.

Aluelautakunnassa on yhdeksän jäsentä, joilla jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Jäseniä on
yksi jokaisesta kylästä, riippumatta kylän asukasmäärästä (esimerkiksi Pajulammen kylän koko on 53 asukasta). Jäsenet valitaan kyläkokouksissa neljäksi
vuodeksi eli valtuustokaudeksi kerrallaan. Rovaniemen kaupunginvaltuusto hyväksyy jäsenet kyläkokousten esityksestä.

Aluelautakunta järjestää Yläkemijoen alueen
• perusopetuspalvelut,
• kulttuuripalvelut,
• liikuntapalvelut,
• nuorisopalvelutja
• terveydenhuoltopalvelut
sekä vastaa
• lapsiperheiden ja
• ikäihmisten palveluista sekä
• alueen kehittämistoiminnasta
Aluelautakunnan budjetti oli vuonna 2012 yhteensä 2.117.615 euroa, jolla se järjesti yllämainitun listan mukaiset palvelut. Käytännössä aluelautakunta tilaa ko. palvelut Rovaniemen eri hallintokuntien tuotantopalvelukeskuksilta. Aluelautakunta on toiminut jo vuodesta 1993 ja siihen väliin on ehtinyt vuoden 2006 Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan kuntaliitoskin.



 Tässä on siis eräs käytännön läheinen ja toimiva esimerkki aluelautakunnan aidosta mahdollisuudesta vaikuttaa alueensa lähipalveluiden kehittämiseen sekä ylläpitämiseen. Jatkakaamme siis näiden toimivien mallien ja uusien etsimistä, jotta saisimme aitoa vaikuttavuutta asioiden hoitoon!

Me asukkaat olemme kunta

Kunnat ja niiden hallintorakenteet perustuvat voimakkaaseen kunnalliseen itsehallintoon. Tälle itsehallinnolle on keskeisintä se, että paikallishallinto on kuntalaisten omaa hallintoa eikä ylhäältä annettua. Tähän liittyy vahva demokraattinen valta ja vastuu esimerkiksi palveluiden järjestämisestä sekä verotusoikeudesta.

 Ihmiset ovat kylissä ja kunnissa osallistuneet, toimineet ja vaikuttaneet haluamallaan tavalla yhteisönsä toimintaan. Myös ideat ovat lähteneet ihmisten toiveista ja tarpeista heidän omissa lähiyhteisöissään ja siten toiminta on ihmisten näköistä ja kokoista. Paikallisuus on yksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kulmakiviä ja siitä ponnistaa myös vahva lähidemokratian henki. Tällaisesta paikallisuudesta ei ole syytä luopua, vaan sitä pitää vahvistaa.

Meillä kuntalaisilla pitää olla mahdollisuus aitoon kuulemiseen ja päätöksentekoon vaikuttamiseen lähipalveluittemme järjestämisessä. Esimerkiksi terveyspalveluiden, peruskoulun, päivähoidon joukkoliikenteen ja muiden lähipalveluiden tulee tukea kuntalaisten arkea ja asiointia.

On myös huomioitava, että peruspalveluiden perusta pitää olla julkisessa palvelutuotannossa, jolloin päätöksenteko on läpinäkyvämpää, kuin ulkoistetuissa yksityisissä liiketoiminnoissa, jossa vedotaan liikesalaisuuteen. 

Varsinkin osa sosiaali- ja terveyspalveluissa toimii nykyään ulkomaisten pääomasijoittajien suuryhtiöitä, jotka voivat kiertää Suomen verottajaa ottamalla lainaa veroparatiisilta rekisteröidyiltä emoyhtiöltä, vaikkei sitä tarvittaisikaan. Korko sovitaan sopivan suureksi ja Suomen yhtiö maksaa tätä lainaa sekä korkoja emoyhtiölleen. Tällöin tämä Suomen tytäryhtiön tulos voidaan painaa vaikka tappiolle ja tällä tempulla yhtiön ei tarvitse maksaa Suomeen yhtään yhteisöveroa.

Hankinnoissa onkin syytä huomioida paikallisten toimijoiden tasa-arvoiseen mahdollisuuteen päästä kilpailemaan esim. tavara- ja rakentamishankkeissa. Hyvänä esimerkkinä toimivat Kiuruvedellä lähiruokahankinnat, josta on otettu oppia jo useammissa kunnissa.

Lähipalveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen pitää siis olla mahdollisuus vaikuttaa ja siten päätöksentekoa ei saa viedä kauas paikallistasosta. Tätä viestiä on viety myös hallituspuolueiden suuntaan, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei pakkoliitoksia hyväksytä. Näin merkittävissä asioissa on syytä avata kunnon kansalaiskeskustelu, johon pitää tuoda avointa tietoa liitoksen vaikutuksista sekä järjestää kansalaisäänestys.

Pieni lisäys keskusteluun nousseesta ”hyvä veli/sisko verkostosta”; Tällaiseen systeemiin voi olla vaara joutua, jos kunnalliseen päätöksentekoon muodostuu pienen piirin päätöksentekoelin. Tällainen saattaa johtaa oligarkiaan eli harvainvallan muodostumiseen, joka voi näivettää demokratian ja ihmisten luottamuksen tasapuoliseen kohteluun päätöksenteossa.Tällaista ei pidä päästää syntymään. Meidän on tavoiteltava avointa demokratiaa, johon kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua. Siksi toivon, että mahdollisimman moni, joka vähänkin harkitsee ehdolle lähtöä, sen tekisi ja itse äänestysaikaan käyttäisi myös äänioikeuttaan.