Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU-asiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU-asiat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. toukokuuta 2011

Verotuskäytäntöjä on selkeytettävä, muuten ne ovat paikallistalouden (paikallisrahan) kehittymisen jarruna

Paikallistalouteen pitäisi pystyä synnyttämään uusia muotoja, jolloin alettaisiin elämään enemmän ihmistä varten (elonkehäämme unohtamatta) eikä niinkuin nykyisessä järjestelmässä jossa eletään taloutta varten. Nykyään elämme vielä finanssitalouden armoilla, jossa paikalliset alueet kylineen ja ihmisineen ei ole minkään arvoista jos päätetään esimerkiksi siirtää tuotantolaitoksia halvemman tuotannon maihin. Vaihtoehtoisesti laitetaan ihmisiä "kilometritehtaalle" osakkeen omistajien pikavoittojen takia.

Paikallistaloutta voisi lähteä kehittämään mm paikallisrahalla. Mutta Suomen verotus kohtelee paikallisraha veronalaisena tulona, jota ei tietenkään voi maksaa samalla rahayksiköllä, vaan siihen tarvitaan euroja. Tämä verotuskäytäntö vaikeuttaa paikallisrahan käyttöä. Paikallisrahaa käytetään Suomessa yleensä vaihtopiireissä. Nimenä voi olla merkkari, käpy, toho eli nimi rahayksikölle voi olla mikävain. 

Ydinajatuksena on, että eri ammattikunnat, henkilöt, yrittäjät voisivat paikallisesti toimia keskenään vaihtaen tavaroita ja palveluksia.  Aidosti toteutettuna paikallisraha kehittäisi paikallistaloutta ja turvaisi toimeentuloa. Verottaja tulkitsee nämä toimet veronalaiseksi tuloksi ja ainoastaan pieni naapuriapu ja talkootoiminta on verovapaata. Nykyjärjestelmän puolesta puhujat ovat tietenkin vastustamassa, koska vanhakantaisesti ajattelevat sen sotkevan talousjärjestelmän sekaisin. (jälkikommenttina korostan, että on tärkeää laatia verotuskäytännön linjauksia paikallisrahan tai aikapankkien toimintaan. Verotus sinällään on yksi tärkeimmistä rahoitusmuodoista julkisen sektorin toiminnan turvaamiseksi ja siten tärkeää on tehdä myös näille uuden talouden muodoille sellaiset pelisäännöt, joilla turvataan verojen määräytyminen oikeudenmukaisesti ilman, että näitä toimijoitten käytänteitä ei tarvitsisi alasajaa)


KUNNAT PAIKALLISRAHAN ERITYISALUEIKSI?

Euroalueen finanssikriisi on osoitus siitä, ettei tällainen vanhakantainen eurojärjestelmä toimi. Ainakin on syytä vakavasti harkita rinnalle vaihtoehtoisia paikallisrahaan perustuvia toimintamalleja. Olen myös vahvasti sitä mieltä ettei EKP:n ole syytä rajata tällaisten toimintamallien kehittymistä, vaan päinvastoin sen on jo alettava miettimään miten tällaista paikallistaloutta voitaisiin tukea euron rinnalla.

Kuntien talous on myös kytköksissä maailman finanssikriiseihin ja siten olisi valjastettava talouden asiantuntijoita pohtimaan miten voitaisiin rakentaa parempaa paikallistaloutta, joka ei heiluisi maailmantalouden myrskyissä. 

Näissä kuntien liikkeelle laskemien paikallisrahayksiköillä ihmiset voisivat maksaa kunnallisia maksuja ja veroja. Kunta voisi rahoittaa sillä tarjoamiaan palveluja. Tällaisia esimerkkejä on nykyään tuhansia ympäri maailmaa, jolloin kunnat ovat onnistuneet työllistämään ihmisiä hyvinkin tehokkaasti ja samalla ovat voineet tuvata oman taloutensa. Paikallisrahaa voi painaa tarvittanva määrän, ja koska se ei ole ns vaihdettavaa valuttaa, niin rahan arvo ei voi romahtaa. 

"Toho on rahaa muistuttava maksusitoumuspaperi, jonka Toke Oy on vuorostaan sitoutunut lunastamaan paikallisilta yrittäjiltä euroilla. Toholammin kunta on vuorostaan sitoutunut ostamaan näitä maksusitoumuksia Toke Oy:ltä ja jakamaan niitä stipendeinä ja muina soveliaaksi katsottuina tukina kuntalaisille tai muille yhteistyökumppaneille. Yrittäjät harkitsevat myöskin Tohojen käyttöä omina bonusseteleinään. Tällä menetelmällä varmistetaan rahan jäävän pyörimään paikallistasolla mahdollisimman pitkään. Hankkeen aikana selvitettiin myöskin mahdollisuuksia käyttää Tohoa vaihtovälineenä muualla maassa toimivien paikallisrahamallien mukaisesti."
Elämme haasteellisia aikoja euroalueen kriisin takia ja on syytä vakavasti pohtia voidaanko eu:n sisälle muodostaa tällaisia paikallistalouden erityisalueita. Luulisin, että tällainen rakenteellinen muutos kehittäisi paremmin aitoa EU:n läheisyysperiaatetta vastakkain asettelun sijaan. 






.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Talousdemokratiaa kehiin ja pian!


Finanssipankit tahkoavat rahaa ja köyhät kärsii!! Taloussanomien uutisointi sanoo kyllä selvällä suomen kielellä miksi tällainen on yleensä mahdollista:
"1) Kriisimaiden luotot ovat olleet erittäin tuottoisaa liiketoimintaa, josta kansainväliset suurpankit ovat pelkästään viiden viime vuoden kuluessa tienanneet yhteensä satojen miljardien eurojen korkotuotot."
"2) Pankit luottavat muiden euromaiden, EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varmistavan, etteivät kriisimaiden luottoriskit koidu ainakaan pankkien omiksi tappioiksi – ja että ylivelkaisten euromaiden rahoittaminen pysyy pankeille vastakin tuottoisana liiketoimintana."
Stressitestiin pitää ottaa kaikki ne toimijat, jotka estävät talouden rakenteiden muuttamisen! Kuten nykyisten valtioiden hallituspoliitikot, Eu:n ja valtioiden keskuspankkien johto, IMF yms. Kaikki vain hyssyttelevät, että tätä rakennetta ei voida muuttaa. Kyllä voi jos tarpeeksi tahtoa on. Ihmisethän nämä rakenteet ovat synnyttäneet ja on kumma jos tähän valuvikaan ei saada parannusta aikaiseksi!!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Pieni rahatalouden kriittinen tutkailu (pieni päivitys linkkien kera)

Rahatalous on monimutkaisuudellaan kiehtova rakennelma. Se on vuosisatojen kuluessa tullut yhä monisäikeisempi kudelma, josta harva saa selvää saatikka että sitä pystyisi ohjaamaan.

Koetan itselleni selventää rahatalouden perusteita, jotta pystyisin edes hiukan ymmärtämään tyhjästä tehtyä velkataloutta. Maailmalla on, ymmärtääkseni, vallalla rahan kvantiteettiteorian mukainan käsitys rahataloudesta, jonka mukaan markkinoilla olevan rahan määrä verrattuna markkinoilla tarjolla olevien hyödykkeiden määrään, määrää yleisen kuluttajahintatason, eli kääntäen sanottuna rahan hinnan suhteessa hyödykkeisiin.

Tässä kvantiteettiteoriassa on pohjalla Fisherin yhtälön kaava:
                      
                                    M x V = P x T

  • M on rahan määrä eli tietyn periodin, kuten vuoden, aikana kierrossa olevan rahan määrä
  • V on rahan kiertonopeus, joka kertoo missä ajassa keskimäärin yksi rahayksikkö kulutetaan
  • P on yleinen hintataso
  • T on taloudellisen toimeliaisuuden määrä, jota voidaan mitata transaktioiden reaaliarvon indeksillä
Jos rahan kiertonopeus ja taloudellisen toimeliaisuuden määrä korreloivat keskenään, on siis rahan määrällä ja myytävien tuotteiden ja palvelujen määrällä suora verrannollinen yhteys hintoihin. Kausaliteetti kulkee teorian mukaan vasemmalta oikealle.
Tätä teoriaa kumarretaan kansantaloustieteessä ja sen kritisoijia syytetään kerettiläisyydestä.
Tämän teorian ollessa vallassa meitä pelotellaan jatkuvalla inflaatiopeikolla, jos talouteen syötettäisiin keskuspankki rahoituksella rahaa. Euroopassa ja siten myös Suomessa keskuspankkirahoitus on kielletty julkiselta sektorilta (perustamissopimuksen artikla 104).

Olen tutkaillut mielenkiinnolla rahajatalous blogia ja varsinkin keskuspankkirahoitus ja inflaatio osiota. Kirjoittajat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa kertovat perusteellisesti miksi keskuspankki rahoitus ei aiheuta automaattisesti inflaatiota. Heillä on selkeä näkemys, ettei Weimarin tasavallan ja Zimbabwen hyperinflaation perussyynä ollut setelirahoitus, vaan ulkopuolinen shokki tuotannon perusrakenteisiin.

Nykypäivän setelilirahoitus esimerkki voitaisiin ottaa rapakon takaa, jossa USA:n keskuspankki syöttää virtuaalirahapainostaan bittiseteleitä markkinoille ja inflaatiosta ei ole tietoakaan. Ihmeellistä on myös se, että finanssikapitalismi on syöttänyt velkapainoitteista virtuaalihöttörahaa erilaisilla korkojohdannaisella ja nämäkään toimet eivät ole aiheuttaneet hyperinflaatiota?

Mielestäni olisi oikein tutkia kriittisesti EU:n perussopimuksia tältä osin ja lähteä rakentamaan oikeata valtion keskuspankkia. Tältä keskuspankilta valtio voisi ottaa suoraa lainaa, ilman että valtio joutuisi nykyisen kaltaiseen tilanteeseen lainanottoon koronkiskurimarkkinoilta. Holappa ja Ahokas kertovat lyhyesti ja ytimekkäästi: " Kun nykyään verotuksella pyritään takaamaan valtion talouden tasapainottaminen, jotta pitkäaikaista velkaa ei pääsisi syntymään, voitaisiin uudessa tilanteessa verotusta käyttää ainoastaan valtion kulutuksen ekspansiivisten vaikutusten eli talouskasvun ja inflaation säätelyyn. Verotuksella valtio voi vaikutta nopeastikin kierrossa olevan rahan määrään, ostovoimaan ja kokonaiskysyntään, jotka ovat talouskasvun tärkeimmät tekijät nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä." 

Tarvitsemme ehdottomasti finanssikapitalismille tiukat suitset, sekä uudenlaista ajattelutapaa valtion ja kuntien rahaliikenteen systeemirakenteeseen!

Tästä asiasta on tehty hyvät koosteet videoiksi, jos asia kiinnostaa klikatkaa Aki Järvisen kommentin linkkejä. Jussi Ahokkaan ja  Lauri Holapan lisäksi seurannassa on nyt myös Aki Järvisen  ajatukset energian ja talouden kiinteästä suhteesta, hän pitää SamassaVeneessä nettisivustoa asian tiimoilta.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

finanssikriisin todelliset syylliset maksumiehiksi!

Olen seurannut talouskriisin seuraavaa vaihetta, jonka seurauksena Kreikka sukeltaa ja syvälle. No Kreikan kriisi pohjautuu käsittämättömiin omiin toimintoihin ja holtittomaan talouden ylläpitoon. Kreikka väärensi omia tilastojaan, jotta pääsi "eurokuntoon".  Mutta peruskuvio löytyy kyllä maailmantalouden perusrakenteen virheellisyydestä, joka on antanut rajattomat vallat tehtailla virtuaalirahaa. Goldman Sachs on yksi päärikollisista myös Kreikan suhteen. Juuri heidän finanssipankkiirien "nerot" auttoivat väärentämään Kreikan tilastoja ja rakensivat joukkovelkakirjalainat arvopaperipooliksi erillisyhtiön (special purpose vehicle) kautta. Tällä huijauksella päästiin sivuuttamaan EU:n vakauttamissopimus. Miksi ei näitä aitoja rikollisia saada tilille?

Finanssipankit ovat nykypäivän virtuaaliloisia, joiden ahneus synnytti valtaisat velkavivutus keksinnöt. Kaikki johdannaiskaupat, joille ei ollut sääntelyä eikä toiminnoissa läpinäkyvyyttä aiheutti nykyisen kriisin. Heidät on myös saatava osavastuuseen valtioiden talouskriisistä!  Olen täysin samaa mieltä, kuin eduskuntaryhmämme ja valtaosa kansasta: "EI SYYDETÄ MILJARDEJA KREIKKAAN!!"

 Nyt on aika laittaa finanssipankkiirit kuriin. On se kumma, että  näiden rikollisten riskinotto maksetaan veronmaksajilla?!

Muutoksen aika on nyt!  Vasemmistoliiton aloite voittoa tuottamattomasta KansanPankista on juuri nyt paikallaan. 




perjantai 26. helmikuuta 2010

vedonlyöntiä a`la Wall Street

Koko ajan pukkaa uutta tietoa pörssipelureiden johdannaishuijausruletista.
Fed tutkii Wall Streetin vedonlyöntiä Kreikan suhteen:
"Pankkien ja vipurahastojen epäillään monimutkaisten rahoitusinstrumenttien avulla käytännössä lyöneen vetoa, että Kreikka ei selviä veloistaan. Nimenomaan Goldman Sachsin on syytetty auttaneen Kreikkaa vuonna 2001 salaamaan maan todellisen velkaantuneisuuden."

"EU:n tilastovirasto Eurostat kertoi vasta äskettäin päässeensä selville Kreikan ja Goldman Sachsin monimutkaisista johdannaisliiketoimista, jotka auttoivat vuonna 2001 euroryhmään liittynyttä Kreikkaa paperilla pienentämään budjettialijäämäänsä.

Luottoluokituslaitokset Standard & Poor's ja Moody's ovat äskettäin uhanneet laskea Kreikan luottoluokitusta, ellei maa onnistu toteuttamaan budjettialijäämäänsä keventävää säästöohjelmaa, johon sisältyy jyrkkiä julkisen sektorin leikkauksia. Kreikassa säästöohjelma nostatti vuorokauden mittaisen yleislakon."

Vaikka kuinka sanottaisiin, että kansalaisten pitää nyt tyytyä kohtaloonsa ja talkoilla rakentaa uudestaan Kreikan taloutta, niin kyllä tässä tapauksessa olen Kreikan kansan puolella. Tämä ei ole peruskreikkalaisen syytä ja vastuunkantajat pitää etsiä ja laittaa oikeuteen (tosin riippumattoman oikeuslaitoksen löytyminen maailman mittakaavassa voi olla haasteellista).

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

työn loppu?

Ari Ojapelto pureutuu juuri siihen ytimeen, joka näkyy ja tuntuu Suomen, sekä muualla läntisen teollisen maiden työpaikoissa.

Ojapelto perustelee hyvin työn loppumisen merkityksen: Olen viimeisen viiden vuoden aikana yrittänyt saada kahta merkittävää virallista tilastotietoa julkaistuksi kaikkiin valtamedioihin tuloksetta.

Ensimmäinen koskee valtakunnan työtuntitilastoja (Tilastokeskus). Ne kertovat kaikista Suomessa tehdyistä markkinaehtoisista työtunneista ja paljastavat lahjomattomasti, että työ Suomessa on loppumassa, eikä se johdu lamasta.

Vuonna 1990 Suomessa tehtiin n. 4,4 miljardia työtuntia. Viime vuonna n. 4,3 miljardia. Tämä siitäkin huolimatta, että edellisen laman jälkeen teollisuus- ja kokonaistuotannon kasvuvauhti on ollut EU-maiden kovimpia ja se on samalla aikajaksolla yli kaksinkertaistunut. Se kertoo yksiselitteisesti, että nykyisellä teknologisoituneella aikakaudella tuotannon kasvu ei enää luo työpaikkoja.

Jo Paavo Lipponen hallituskaudellaan mainosti, että valtakuntaan on luotu 300 000 uutta työpaikkaa. Matti Vanhanen on taas iloinnut 100 000 uudesta työpaikasta hänen hallituskaudellaan.

Kokoomus ja Jyrki Katainen ovat ylpeästi esitelleet, kuinka työllisyysaste on kohonnut laman pohjalta 62 prosentista yli 70 prosenttiin.

Valtamediat eivät halua juuri siksi julkaista työtuntitilastoja, koska päinvastainen todellisuus paljastaisi. Teollisuustyö on jo siirtynyt orjatyöksi matalapalkkamaihin. Sen tiedonsiirtoteknologia on mahdollistanut. Nyt myös tutkimus- ja tuotekehittelytyö on kovaa vauhtia siirtymässä halpojen kiinalaisten ja intialaisten insinöörien yksinoikeudeksi.

Erilaisten tilastokikkailujen lisäksi työllisyysastetta on saatu keinotekoisesti kaunistellluksi. Nämä ”uudet työpaikat” ovat ns. palvelualan ”paskatyöpaikkoja”, osa-aika, määräaika, vuokratyö-, projekti- tuki-,, jne työpaikkoja, joiden palkkataso ja viikkotyötuntimäärä ovat niin vähäisiä, että niillä ei enää elä – ainakaan niissä kasvukeskuksissa, missä ns. ”epätyypillisiä” työpaikkoja olisi tarjolla.

Sen lisäksi, että faktisesti työtunnit ovat vähentyneet, niin uusien palvelutyöpaikkojen ”laatu” (ostovoima) on huonontunut. Katoamassa olevien teollisuustyöpaikkojen tuntiansio on n. 25 euroa ja tilalle keinotekoisesti synnytettyjen palvelualojen tuntiansio on hädin tuskin 10 euroa.

Ymmärrettävästi pääoman ohjauksessa oleva valtalehdistö ei tästä ikävästä kehityksestä halua kertoa. Kansalaiset saattaisivat hermostua. Vaarattomampaa on syyllistää heitä työtä vieroksuviksi sosiaalipummeiksi.

Työpaikat (ostovoimaiset) ovat jääneet syntymättä, mutta osakekeinottelijat ( prosentti suomalaisista) ja ulkomaiset pääomasijoittajat ovat vieneet suomalaisen työntekijän työn hedelmät osinkoina maan rajojen ulkopuolelle eikä enää investoinneiksi kotimaahan. ”Vapauden” ideologian vanavedessä sinne on mennyt sekä taloudellinen että poliittinen päätäntävalta. Se on pääoman ohjailemaa modernia uuskolonialismia... Markkinaehtoista työn loppumista ei voi loputtomasti pimittää kansalaisilta vaikka valtamediat sitä kollektiivisesti yrittävät. Pelisäännöt pitäisi olla myös sellaiset, että tuotannon kasvusta hyötyvät myös ”tuottamattomat” kansalaiset, eivätkä vain pääoman edustajat ja heidän rikastumistaan avustavat eliittityöntekijät...


Juuri näin! Jotenkin tuntuu, että tässä eletään joko suuren huijauksen aikaa tai sitten Suomen päättäjät ovat tyhmiä näkemään tätä perustavalaatuista muutoksen tilaa missä nyt eletään. Meidän täytyy unohtaa ikuiseen talouskasvuun perustuva järjestelmä, johonkin tasaisempaan kestävän kehityksen mukaiseen järjestelmään. Onhan selvä ettei meillä riitä tuotannon näennäisen kasvuun kuluttajia, jotka jatkuvasti ostaisivat tavaraa tms. Varsinkin kun tämän rahoittaminen tehdään velkavetoisesti!

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Oligarkian rautainen laki

Jatkan hieman edustuksellisen demokratian pohdintaa, johon mielestäni liittyy tietynlainen harvainvallan riski. Robert Michels on kirjoittanut opuksen: Puoluelaitos nykyajan demokratiassa. Tämä kirja on synnytetty jo 1911, mutta mielenkiintoisia ovat hänen ajatuksensa myös nykypäivän maailmassa. Hän selittää kirjassaan, että edustuksellinen demokratia on pakko synnyttää, silloin kun yhteisön jäsenmäärä kasvaa niin suureksi, että demokraattinen päätöksenteko vaatii järjestäytymistä ja edustusjärjestelmää. Mutta tämä edustuksellisuus ei aina ole ongelmatonta, vaan siihen saattaa liittyä taipumusta oligarkiaan eli harvainvaltaan.
Oligarkia alkaa kehittymään, kun johtajat valikoituvat syntyperänsä tai poliittisen ryhmänsä perusteella olevasta suppeasta piiristä.

Tällaiseen oligarkiaan voidaan päätyä pienimmänkin paikkakunnan kunnallishallinnossa, jossa valtapuolueen jäsenkirjan omaavat pääsevät toimiin ja virkoihin.

Tarkemmin oligarkian synty, Michelsin mukaan, voidaan jakaa teknillis- hallinnollisiin, psykologisiin ja älyllisiin syntymekanismeihin.

Eräs selviö on, että puolueiden koolla on suora yhteys niiden vaikutusmahdollisuuksiin. Puolueen järjestäytyminen edellyttää edustusjärjestelyä, koska minimipuolueen järjestäytyminen edellyttää Suomessa 5000 nimenkirjoittajaa. Näin suoran demokraattisen keskustelun sijaan tarvitaan etukäteisvalmistelua(valmistelijoita), jotta asiat saadaan vireille. Tällöin valta siirtyy joukoilta niiden edustajille ja edustajilta niille, jotka osallistuvat päätösten ennalta valmisteluun. Näin syntyy teknillis-hallinnolliselle oligarkialle tilaisuus.

Mitäs ovat oligarkian psykologisia syntysyitä? Osa on joukkopsykologisia ja osa yksilöpsykologisia. Yksilöllisillä ominaisuuksilla, kuten puhelahjat, äly, karisma yms. on varmaan hyvinkin olennainen osa tämän oligarkian synty syistä. "Seuraa johtajaa" onkin sitten se joukkopsykologian tärkein motiivi.

Älyllisen oligarkian synty syyt tulevat esille johtajien pätevöityessä, joko koulutuksellisesti tai sitten he oppivat hallitsemaan poliittisen käsitteistön kokemuksien kautta. Tällöin usein tulee koulutuserot johtajuuden ja johdettavien välille. Johtajuus muodostuu yhä enemmän ammattimaisemmaksi ja kansalaisten tai järjestöjen rivijäsenistön edustuksellisuus muodostuu tämän asiantuntijuuden kautta tehtäväksi. Näin muodostuu riski ammattijohtajuuden ylivaltaan esimerkiksi puoluejärjestöissä.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Änkyrä vai ei?

Kesälomaretkellä Naantaliin bongasin kirjakaupasta Suvi-Anne Siimeksen kirjan Politiikan Julkisivu. Olin kyllä aikaisemmin ajatellut ostaa ko kirjan, mutta se oli jäänyt tekemättä eli parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tätä kirjaa olen sitten lueskellut tässä loman aikana iltaisin ja aamukahveella.

Välihuomautuksena voisi sanoa, että tuo kahvin kofeiini on petollinen aine, jos sitä juo tässä iässä illalla seitsemän jälkeen. Nimittäin tein tuon tempun eilen illalla ja siten heräsin jo aamuyöstä pirteänä kuin peipponen. No eräs etu tai haitta tuosta tapauksesta oli, että aloitin taasen kyseisen kirjan lukemisen ja sainkin sen sitten päätökseen.

No asiaan eli otsikossa on kysymys eli änkyrä vai ei? Tämä kysymys on myös Suvi-Annen kirjan kantava teema, kun hän selittää omaa eroamistaan puolueenpuheenjohtajuudesta kevään 2006 aikana. En lähde ruotimaan kirjan sisältöä sen kummemmin, sen saa jokainen tehdä luettuaan kirjan. Minulle itselleni se on jälleen yksi kirja muiden joukossa, joita olen lukenut kohtuullisen joukon.


Kirja liittyy vasureiden historiikkiin, joka on kantanut omaa poliittista taakkaansa puolueen perustamisesta lähtien, ja selvää on myös se, ettei vieläkään koko painolastia ole saatu purettua. Tätä taustaa vasten teen myös omaa "oppimisprosessia" itselleni mitä linjaa pitkin kannattaisi lähteä etenemään.
Vai onko oikeaa valintaa ja linjaa olemassakaan taitaa olla niin, että elämä, niinkuin politiikka on kompromissien summa?

Oikeastaan heitän otsikon kysymyksen itselleni ja otan vain yhden asiaan liittyvän esimerkin eli esimerkiksi; kuinka suhtaudun kriittisesti EU:n liittovaltiokehitystä vastaan olevaan exparlamenttaarikko Esko Seppäsen viestiin vai onko suuntaviiva oikea jos EU:n katsotaan tukevan eurooppalaista solidaarisuutta ja uusien eli entisten itäblokin maiden demokratian kehitystä?
Vai onko nämä oikeastaan toisia poissulkevia asioita?


Itselläni on tällä hetkellä se näkemys, että jos suuret maat päättävät EU:ssa, niin pienet vain sitten vikisee. Laitoin jossain vaiheessa ennen eurovaaleja blogiini tällaisen kommentin:
"Nyt jos koskaan pitäisi eurooppa parlamentin vaaleissa katsoa sellaisia ehdokkaita, jotka toimivat itsenäisten euroopan valtioiden liiton puolesta ja liittovaltio kehitystä vastaan."

Mene ja tiedä onko tuo nyt sitten änkyröintiä vai ei mutta kait lähinnä sellaisen eurooppalaisen demokratian mukaan tuomista, jossa ei unohdeta eurooppalaisten valtioiden kulttuuri yms perintöä ja ettei tästä Brysselin projektista muodostu itänaapurimme tapaista byrokraattista politrukkivaltiota.

Siinäpä pieni ajatelma Suvi-Annen oman purkauskirjan jälkimainingeissa. En siis lähde kategorisoimaan omaa linjaani olenko änkyrä vai ei. Politiikka on siitä mielenkiintoinen maailma, että asiat jotka tulevat politiikanmaailmassa vastaan, on ne sitten käsiteltävä sen ajan ja hengen mukaisesti, sekä tehtävä päätökset niillä tiedoilla joita on saatavilla. Tämä vain tarkoittaa sitä, että täytyy olla aktiivinen ja seurata erilaisia tietovirtoja, jotka toimivat päätöksenteon pohjana.

Suvi-Annella on hyvä analysointi politiikkaan, joka sopii tähän loppuun:
"Politiikassa on kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Siksi sen prosessit eivät yleensä noudata mitään ennalta määrättyjä syy-seuraus-suhteita... Politiikan maailmassa teosta A ei kuitenkaan välttämättä seuraa vaikutus B, vaan lopputulos voi olla myös jotain muuta..."

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

EU-vaaleista

Kesän saapuessa on puutarhurilla puutarhurin kiireet ja sen huomaa esimerkiksi blogini päivitystaajuudessa. Elämme EU-vaalien viimeistä viikkoa ja sunnuntaina on varsinainen äänestyspäivä. Ennakkoon on äänestänyt noin 17,3% äänioikeutetuista. Painopiste vaaleissa on siirtynyt ennakkoäänestyksiin, joten tuskin mitään suurta ryntäystä sunnuntaille ei ole odotettavissa. Euroopan parlamentti koetaan kaukaiseksi paikaksi, vaikkakin on selvä, että siellä päätetään yhä enenevässä määrin Suomenkin asioista.

Mielenkiintoisia tutkimuksia on myös esillä. Vihreät ja kommunistit ovat tuoreen tutkimuksen mukaan suurissa poliittisissa kysymyksissä miltei identtisiä puolueryhmiä. Puolueiden eurovaaliehdokkaat ajattelevat samalla, kriittisellä tavalla esimerkiksi markkinataloudesta ja sotilaallisesta liittoutumisesta.

Mitähän tästäkin voisi päätellä? Ainakin sen että vihreät ei taida olla tuosta julkisuudesta kovin mielissään, mutta liekkö iloisia kommunistitkaan? No yleensäkin taitaa olla niin, että puolueohjelmat eivät niin mahdottomasta eroa toisistaan. Tämä on omiaan vähentämään äänestysintoa.

LYHYT KOMMENTTI EU-VAALEISTA. Protesti äänet Soinille, äänestysprosentti jäi taas pieneksi, kokoomus ei saanutkaan kaikkea, kepu putosi ja on myös rähmällään vaalirahojensa kanssa, sdp:n oppositiopolitiikka ei ota tulta ja kannatus alaspäin kuin lehmänhäntä, vihreät vielä voimissaan isoissa kaupungeissa, vassit.. Korhonen sai tarpeekseen.. Mitä tilalle? Uusi johtaja ja perusteellinen demokratian uudistaminen puolueen sisällä, sekä korulauseitten tilalle oikeita ihmisten ymmärtämiä asioita...

Siinäpä lyhyt tilannekatsaus ja nyt täytyy alkaa uuden ajan toiminta vassien ohjelmassa, joka johtaa uskottavaan toimintaan ja todellisen vaihtoehdon löytymiseen.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Hieman EU:sta

Vaclav Klausilla on mielenkiintoisia näkemyksiä Eu:n integraation syventämisestä. Entisillä Itä-euroopan mailla on vanha Neuvostoliiton aikainen totalitarismi niin läheisessä muistissa, että heille nykyisen EU:n liittovaltioistaminen merkitsee totalitarismin paluuta.

Tässä pieni laina hänen puheestaan euroopan parlamentille:
”Unioni on muuttunut epädemokraattiseksi ja elitistiseksi projektiksi, jota voidaan verrata toisin ajattelun kieltäneisiin Itä-Euroopan kommunistidiktatuureihin”

En yhtään ihmettele, että jotkut mepit ottivat jalat alleen ja hävisivät parlamentista, koska heidän intohimonsa on euroopan liittovaltion muodostaminen. Euroopan unionin liittovaltioistuminen karkuuttaa päätöksenteon Brysseliin (tai puoliksi Stasbourgiin, koska mepit joutuvat purjaamaan näiden kahden kaupungin väliä... ja se tulee kalliiksi) ja ns subsidiariteetti eli läheisyysperiaate ei tule toteutumaan. Mielestäni nykyinenkin järjestelmä on liian byrokraattinen ja se poliittinen hallintokoneisto suosii liikaa ns isoja EU valtioita, pienten kustannuksella. Jäsenvaltioilla pitää olla vahvempi oikeus omien asioidensa päättämiseen, jolloin toteutuu tämä ensisijaisuusperiaate itsenäisten valtioiden päätöksissä.

Nyt jos koskaan pitäisi eurooppa parlamentin vaaleissa katsoa sellaisia ehdokkaita, jotka toimivat itsenäisten euroopan valtioiden liiton puolesta ja liittovaltio kehitystä vastaan. Tutkailkaa ehdokkaiden ajatuksia ja mielipiteitä, sekä kysykää kriittisiä kysymyksiä.