Vaclav Klausilla on mielenkiintoisia näkemyksiä Eu:n integraation syventämisestä. Entisillä Itä-euroopan mailla on vanha Neuvostoliiton aikainen totalitarismi niin läheisessä muistissa, että heille nykyisen EU:n liittovaltioistaminen merkitsee totalitarismin paluuta.
Tässä pieni laina hänen puheestaan euroopan parlamentille:
”Unioni on muuttunut epädemokraattiseksi ja elitistiseksi projektiksi, jota voidaan verrata toisin ajattelun kieltäneisiin Itä-Euroopan kommunistidiktatuureihin”
En yhtään ihmettele, että jotkut mepit ottivat jalat alleen ja hävisivät parlamentista, koska heidän intohimonsa on euroopan liittovaltion muodostaminen. Euroopan unionin liittovaltioistuminen karkuuttaa päätöksenteon Brysseliin (tai puoliksi Stasbourgiin, koska mepit joutuvat purjaamaan näiden kahden kaupungin väliä... ja se tulee kalliiksi) ja ns subsidiariteetti eli läheisyysperiaate ei tule toteutumaan. Mielestäni nykyinenkin järjestelmä on liian byrokraattinen ja se poliittinen hallintokoneisto suosii liikaa ns isoja EU valtioita, pienten kustannuksella. Jäsenvaltioilla pitää olla vahvempi oikeus omien asioidensa päättämiseen, jolloin toteutuu tämä ensisijaisuusperiaate itsenäisten valtioiden päätöksissä.
Nyt jos koskaan pitäisi eurooppa parlamentin vaaleissa katsoa sellaisia ehdokkaita, jotka toimivat itsenäisten euroopan valtioiden liiton puolesta ja liittovaltio kehitystä vastaan. Tutkailkaa ehdokkaiden ajatuksia ja mielipiteitä, sekä kysykää kriittisiä kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti