Sivut

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

finanssikriisin todelliset syylliset maksumiehiksi!

Olen seurannut talouskriisin seuraavaa vaihetta, jonka seurauksena Kreikka sukeltaa ja syvälle. No Kreikan kriisi pohjautuu käsittämättömiin omiin toimintoihin ja holtittomaan talouden ylläpitoon. Kreikka väärensi omia tilastojaan, jotta pääsi "eurokuntoon".  Mutta peruskuvio löytyy kyllä maailmantalouden perusrakenteen virheellisyydestä, joka on antanut rajattomat vallat tehtailla virtuaalirahaa. Goldman Sachs on yksi päärikollisista myös Kreikan suhteen. Juuri heidän finanssipankkiirien "nerot" auttoivat väärentämään Kreikan tilastoja ja rakensivat joukkovelkakirjalainat arvopaperipooliksi erillisyhtiön (special purpose vehicle) kautta. Tällä huijauksella päästiin sivuuttamaan EU:n vakauttamissopimus. Miksi ei näitä aitoja rikollisia saada tilille?

Finanssipankit ovat nykypäivän virtuaaliloisia, joiden ahneus synnytti valtaisat velkavivutus keksinnöt. Kaikki johdannaiskaupat, joille ei ollut sääntelyä eikä toiminnoissa läpinäkyvyyttä aiheutti nykyisen kriisin. Heidät on myös saatava osavastuuseen valtioiden talouskriisistä!  Olen täysin samaa mieltä, kuin eduskuntaryhmämme ja valtaosa kansasta: "EI SYYDETÄ MILJARDEJA KREIKKAAN!!"

 Nyt on aika laittaa finanssipankkiirit kuriin. On se kumma, että  näiden rikollisten riskinotto maksetaan veronmaksajilla?!

Muutoksen aika on nyt!  Vasemmistoliiton aloite voittoa tuottamattomasta KansanPankista on juuri nyt paikallaan. 




Ei kommentteja: