Jatketaan hieman tarkemmin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämiseen liittyvien asioiden tarkastelua. Itse pohdin inkluusion tai melkein synonyymisanaa integraation merkitystä käytännön elämässä nykypäivän koulussa.
Otetaanpa pari lausuntoa asian johdosta: (lähde: Verkkolehti Airut 13 /2008)
"Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo Saloviita kyseenalaistaa erityisopetuksen totuttuja ajatusmalleja. Hänen mielestään Suomessa erityisopetukseen siirretään aivan liian monia oppilaita, joiden paikka olisi tavallisessa luokassa. Saloviidan mielestä kysymyksessä on pitkälti opettajien mukavuudenhalu, jonka taustalta löytyy puutteellinen ammattitaito eritysoppilaiden kohtaamiseen ja riittämättömät tukitoimet. Myös valtiovalta saa
Saloviidan kritiikissä osansa.
- Nykyinen erityisopetuksen rahoitusmalli kaiken kaikkiaan ei edistä integraatiota,
vaan itse asiassa tuottaa segregaatiota eli lisää normaaliluokilta erityisluokille
siirrettyjen oppilaiden määrää.
- Mitä enemmän oppilaita on erityisluokilla, sitä suuremman valtionavun kunta saa."
Tähän kommentoi erityisasiantuntija Marja-Leena Isomursu OAJ:n edunvalvontaosastolta. "Opettajat eivät vastusta integraatiota sinänsä, vaan sitä, että se toteutetaan ilman tukitoimia.
- Opettajat ovat huolissaan omasta osaamisestaan ja resursseistaan, hän sanoo.
- OAJ onkin puhunut opettajien täydennyskoulutuksen puolesta, jota erityisopetuksen
puolella kaivataan eniten.
- Koulujen mahdollisuudet tehostaa tukeaan erityistä tukea tarvitseville oppilaille ovat hyvin rajalliset. Tukiopetuksen puute kuvaa hyvin sitä kurjuutta, jonka keskellä koulut tänään elävät. OAJ pitää olennaisena, että lasten oppimisvaikeuksiin puututaan ajoissa.
- Erityisopetuksessa painopisteen on oltava varhaisessa tuessa, Marja-Leena Isomursu tähdentää."
Niinpä niin. Jos todellakin lähdemme toteuttamaan aitoa inkluusiota eli lähes kaikkien oppilaiden opettamista lähikoulussa ja samassa luokassa. Se tarkoittaa opettajakoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen sisällön tarkentamista erityisentuen tarpeen tunnistamiseksi ja kuinka tuki tulisi sitten kouluissa järjestää. Myös opetushenkilöstön ja johdon asenteita täytyy kehittää moniammatillista yhteistyötä kehittämiseen suuntaan. On tärkeää nähdä muiden opettajien, oppilashuollon ja lasten vanhempien yhdessä tekemisen tulevaisuus.
Mutta nämä hienot ja lähes utooppiselta tuntuvat inkluusiokäsitteet eivät toteudu käytännössä ilman resurssien kohdentamista itse perusopetukseen ja varhaiseen tukeen. Keskustelussa tuntuu välillä unohtuvan itse kohde eli tässä tapauksessa lapset oppijoina. Meillä on vielä paljon tehtävää koulutuksen maailmassa.
Tutustu opetusministeriön erityisopetuksen strategiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti