Jatkan hieman edustuksellisen demokratian pohdintaa, johon mielestäni liittyy tietynlainen harvainvallan riski. Robert Michels on kirjoittanut opuksen: Puoluelaitos nykyajan demokratiassa. Tämä kirja on synnytetty jo 1911, mutta mielenkiintoisia ovat hänen ajatuksensa myös nykypäivän maailmassa. Hän selittää kirjassaan, että edustuksellinen demokratia on pakko synnyttää, silloin kun yhteisön jäsenmäärä kasvaa niin suureksi, että demokraattinen päätöksenteko vaatii järjestäytymistä ja edustusjärjestelmää. Mutta tämä edustuksellisuus ei aina ole ongelmatonta, vaan siihen saattaa liittyä taipumusta oligarkiaan eli harvainvaltaan.
Oligarkia alkaa kehittymään, kun johtajat valikoituvat syntyperänsä tai poliittisen ryhmänsä perusteella olevasta suppeasta piiristä.
Tällaiseen oligarkiaan voidaan päätyä pienimmänkin paikkakunnan kunnallishallinnossa, jossa valtapuolueen jäsenkirjan omaavat pääsevät toimiin ja virkoihin.
Tarkemmin oligarkian synty, Michelsin mukaan, voidaan jakaa teknillis- hallinnollisiin, psykologisiin ja älyllisiin syntymekanismeihin.
Eräs selviö on, että puolueiden koolla on suora yhteys niiden vaikutusmahdollisuuksiin. Puolueen järjestäytyminen edellyttää edustusjärjestelyä, koska minimipuolueen järjestäytyminen edellyttää Suomessa 5000 nimenkirjoittajaa. Näin suoran demokraattisen keskustelun sijaan tarvitaan etukäteisvalmistelua(valmistelijoita), jotta asiat saadaan vireille. Tällöin valta siirtyy joukoilta niiden edustajille ja edustajilta niille, jotka osallistuvat päätösten ennalta valmisteluun. Näin syntyy teknillis-hallinnolliselle oligarkialle tilaisuus.
Mitäs ovat oligarkian psykologisia syntysyitä? Osa on joukkopsykologisia ja osa yksilöpsykologisia. Yksilöllisillä ominaisuuksilla, kuten puhelahjat, äly, karisma yms. on varmaan hyvinkin olennainen osa tämän oligarkian synty syistä. "Seuraa johtajaa" onkin sitten se joukkopsykologian tärkein motiivi.
Älyllisen oligarkian synty syyt tulevat esille johtajien pätevöityessä, joko koulutuksellisesti tai sitten he oppivat hallitsemaan poliittisen käsitteistön kokemuksien kautta. Tällöin usein tulee koulutuserot johtajuuden ja johdettavien välille. Johtajuus muodostuu yhä enemmän ammattimaisemmaksi ja kansalaisten tai järjestöjen rivijäsenistön edustuksellisuus muodostuu tämän asiantuntijuuden kautta tehtäväksi. Näin muodostuu riski ammattijohtajuuden ylivaltaan esimerkiksi puoluejärjestöissä.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Demokratian muotojen tutkailua...
Mitä demokratian muotoja on sitten olemassa?
Suora eli välitön demokratia:
Wikipediassa on suorasta demokratiasta hyvä tulkinta. Suora demokratia on demokratian muoto, jossa pääasiallinen vallankäyttäjiä ovat kansalaiset eivätkä valitut edustajat. Ihanteena on kaikkien kansalaisten yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Käytännössä suorana demokratiana pidetään edustuksellisessa demokratiassa erilaisia päätöksenteon mekanismeja, jotka mahdollistavat kansalaisten välittömän osallistumisen päätöksentekoon. Tällaisia päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys, jossa äänestyksen kohteena on aina päätettävä asia sekä vaihtovaali, jossa päätetään istuvan edustajan luottamuksesta kesken toimikauden. Myös kansankokous on eräs suoran demokratian keino.
Tunnetuimpia suoran demokratian toteuttajia ovat Sveitsin kantonit, joissa osassa on edelleen käytössä kansankokous. Käytännössä esimerkiksi työ-, yhdistys- tai kouluyhteisössä suoritettava äänestys on suoraa demokratiaa.
Edustuksellinen demokratia:
Poliittisista päätöksenteossa on usein kysymys edustuksellisesta demokratiasta.
Edustuksellinen demokratia on tarpeen silloin, kun kaikki asianosaiset eivät voi osallistua päätöksestä pidettävään keskusteluun suoraan. Yhteiskunnan monimutkaistuessa yhteisten asioiden piiri kasvaa niin suureksi, etteivät yksityiset kansalaiset enää kykene tai voi osallistua keskusteluun suoraan. Päätöksenteko ja siitä käytävä keskustelu onnistuvat parhaiten valittujen edustajien välityksellä.
Julkisen harkinnan demokratia:
Deliberatiivisen demokratian perusajatuksena on, että vain sellaiset päätökset, jotka perustuvat kaikille avoimelle keskustelulle ja tahdonmuodostukselle, voivat nauttia kansalaisten luottamusta ja muodostua sitoviksi. Kaikkien, joita päätöksenteon kohteena olevat asiat koskettavat, voivat osalistua kyseiseen keskusteluun. Tavoitteena on, että kaikki sanomisen arvoinen tulee sanotuksi, sen sijaan, että kaikki pääsevät puhumaan. Lisäksi päätöksenteon tavoitteena on yhteisymmärryksen saavuttaminen ja yksimielisen ratkaisun etsiminen.
Erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia on siis olemassa ja on tärkeä koettaa löytää järkeviä demokratian muotoja, jotta päätöksenteon julkisuus, läpinäkyvyys ja aito osallisuus saadaan aikaiseksi.
tiistai 1. syyskuuta 2009
kaupunginvaltuusto 31.8.09
Pieni katsaus Kiuruveden valtuuston maanantaiseen kokoukseen.
OMAVELKAINEN TAKAUS:
Kiinteistöyhtiö Kiurunkulmalle myönnettiin kerrostalo Eskontuvan omavelkainen takaus. Summa on tietenkin pienelle paikkakunnalle kohtuu mittava eli 430 000 euroa. Näitä kerrostalojen peruskorjauksia kyllä kannatan ilomielin, koska sitä kautta se tuo työtä rakennusyrittäjille ja työntekijöille. Samalla saadaan asukkaille parempi asumisympäristö. Toivottavasti tässä korjauksessa on mukana myös hissiratkaisu, jotta vanhemmatkin asukit voivat asua talossa pitkään.
Näitä lainoja kilpailutetaan ja paras tarjous valitaan. Laina-aika 20 vuotta, jota maksetaan pois tasalyhennyksenä kaksi kertaa vuodessa. Korkona 6 kk euribor + 0,70% yksikön korko. Kuntarahoitus Oy on kova sana nykyisillä lainamarkkinoilla. Korot ovat nykyään alhaalla ja hyvä niin. Näissä julkisen rakentamisen touhuissa näkisin ilomielin talousdemokratian pääperiaatteiden toteutuvan eli jos nämäkin rahat voisivat tulla korottamasti Kansanpankilta...
LAPSIEN JA NUORIEN TILAVUOKRAT
Asia on tietenkin mitä tärkein eli päätöksessä nähdään lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuden tärkeys. Pienessä kunnassa ei voi tehdä kaikille hyvää ja niin tässäkin poistettiin aikuisten liikkumisen avustamisperusteet. Keskustelua tässä herätti se tosiseikka, että jäähalliyhtiössä pelailee paikallinen kiekkoseura ja se tietenkin imuroi kaikista suurimmat rahat. Kaupungin omien liikuntatilojen käyttö tulisi lapsille ja nuorille ilmaiseksi. Tässä yhteydessä voi kuitenkin tulla ajatuksenvaihtoa tasa-arvoisesta kohtelusta eri seurojen välille. No aika näyttää miten käy ja onhan tässä hieman vastakkain yksityinen liikuntatiloja tarjoava yritys ja kaupungin omat tilat.
HARKINNANVARAINEN RAHOITUSHAKEMUS
Valtionhallinto heitti naurettavan "täkyn", kun toi esille kuntien 90 miljoonan euron rahoituksen. Täytyy tietenkin todeta, ettei se riitä alkuunkaan kuntien kurjuuteen. Kiuruvedenkin talous sukeltaa ja olemme ongelmissa käyttötalouden tasapainottamisen suhteen. Investointejakin aina tarvitaan ja perustunnusluvut eivät anna tähän yhtään anteeksi. Lainaakaan ei oikein voitaisi enää ottaa ja verot alkavat olla tapissaan... Kuntayhtymän synnyttäminen tähän taloussaumaan on kyllä paha juttu. Kuntayhtymän menot pitää saada heti alkuunsa pysymään kuosissaan. Peruskunnan 0% kasvu ei kyllä käytännössä taida olla mahdollista, kun kuntayhtymään annetaan budjetista yli puolet ja siellä lähtökohta on 3% kasvu.
Pahimmillaan neuvotellaan lomautuksista ensi vuonna. Mutta porukka, joiden selkänahasta säästöt revitään on huomattavasti pienempi, kun toinen puoli on sosiaali ja terveyspuolen kuntayhtymässä. Periaatteessa säästöohjelma pitäisi kohdentaa koko konsernia kattavaksi.
Valtion vastaantulo olisi kyllä enemmän kuin paikallaan, koska heidän tavoitteensa tässä meidän 4 kunnan kuntayhtymässä toteutuu. Keppiä sieltä kyllä tulee, jos saataisin joskus porkkanaakin!?

perjantai 28. elokuuta 2009
blogin viikkokatsaus
Ajattelin tehdä kerrankin eräänlaisen viikkokatsauksen maanantaista - perjantaihin ja keskityn omasta näkökulmasta nouseviin teemoihin. Maanantai päivän uutisoinnin yhteydessä tuli pohdittua valtionyhtiöiden lomautuksia ja potkuja eli nämä yhtiöt ovat suurimpia "saneeraajia" Suomen maassa. Samassa yhteydessä oli esillä Destian lomautukset.
Destiasta ja valtionyhtiöiden ohjauspolitiikasta on kyllä muutenkin karvat nousemassa pystyyn. Nyt suuret "viisaat", siellä jossakin, ovat laittamassa Destiaa lihoiksi.. Tästä pitää nostaa enemmänkin älämölöä, mutta siitä täytyy ottaa kannanotto erikseen.
Myös metsäyhtiöiden lamaannus, lähinnä sellunkeiton osalta, oli keskusteluissa. StoraEnson shokkiuutiset lamaannuttivat ja yleinen myllerrys koko toimialalla on käynnissä. Johtuen tietenkin paperin yleisestä markkinatilanteesta, mutta tällä hetkellä painaa myös yliarvostettu eurokin (vrt Ruotsin tilanne).
Tämä teollisuuden haara taitaa nähdä suurimmat rakennemuutosmyllerrykset tässä hetkessä.
Tiistaina taisi tulla julki parin yrityksen myönteisistä uutisista lopettaa lomautus, mutta pääpaino oli synkeää kuultavaa. YT-neuvotteluissa on ollut noin 140 000 työntekijää ja valtaosa on "päässyt" lomautuksilla, mutta tahti muuttuu nyt syksyllä ja yhä useampi saa kenkää. Tilastokeskus ilmoitti, että työttömiä oli heinäkuussa 211 000 eli 67 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tää karua on kuultavaa...
Keskiviikkona Laitetaan aluksi pientä positiivista virettä ilmaan elikkäs Norjalainen sähköautovalmistaja Think suunnittelee autovalmistuksen siirtämistä Suomeen. No mene ja tiedä onko tämä positiivista vai ei, mutta uutinen nyt kuitenkin. Mutta pääasiassa mollivoittoisia uutisointia on luvassa.
Nimittäin Jenkkilän pankit ovat jälleen kerran mielenkiintoisen urakan edessä. Laina-asiakkaat, kun alkavat harkita omien pikaluottojen poismaksamista ennenkuin maksaisivat pois asuntoluottojaan. Rahoituslaitokset ovat käyttäneet jopa 30 prosentin korolla pyöriviä korttiluottoja finanssikriisin jälkien paikkailuun. Nyt niitä uhkaa tulojen menetys, jos vähävaraiset asiakkaat kuittaavat pois kulutusluottonsa.
On helpompi antaa kotinsa pankille kuin päästä eroon luottokorttiveloistaan. Kun pankeilla on jo nyt kädet täynnä myymättömiä asuntoja, voi asuntolainamaksustaan luopuva saada asua kodissaan vielä pitkään maksun lopettamisen jälkeenkin.
Torstaina saatiin tietää minkälainen valtion tulo ja menoarvio tulee. Jahas tähän menisi aikaa rutosti ja varmaan tähän palaankin lähinnä kuntasektorin näkökulmasta. Lyhykäisesti kait voi todeta, että taskusta toiseen ja niin edelleen.. Kuluttajat maksavat arvonlisäveroa lisää ja firmat pyörittelevät sen läpikulkueränä. Elintarvike alv:n lasku voi olla aluksi ilahduttavaa, mutta pelko on että katteet revitään hiljakseen tästä ja hinnat nousevat. Kuntatalous kyntää syvälle ja 90 miljoonan euron potti ei paljon lohduta. lisäpotista 30 miljoonaa euroa on valtionosuuksien nostoa ja vajaa 60 miljoonaa euroa tukia esimerkiksi homekoulujen, terveyskeskusten, vanhainkotien ja päiväkotien korjauksiin.
No paikkakuntani terveyskeskuksen osaston remonttia ajatellen, voisin kuvitella, että tuosta potista voisi tulla valtiontukea??
Perjantaina
"Talousnobelisti Paul Krugman arvioi perjantaina, että teollisuusmaiden budjettialijäämät ovat pelastaneet maailman täydeltä talousromahdukselta." Näin uutisioi taloussanomat 28.8.2009. Joopa joo.. virtuaalirahaa silti "painetaan" kiivalla vauhdilla pörssikuplan puhkeamisen aiheuttamaan kurimukseen. Meillähän maailmassa on virtuaalirahaa noin 600 biljoonaa dollaria ja fyysistä todellista rahaa noin 3 prosenttia tuosta virtuaalirahasta.
Suuren laman synnyttämät "finanssinerot" rakensivat pyramidihuijauksen erilaisilla vipurahastoilla ja johdannaisilla. Nyt näitten arvonromahdus haihdutti virtuaalirahaa virtuaalitaivaaseen (tai manalaan?) 100 biljoonan dollarin arvosta.
Paljon muutakin tapahtui viikon aikana, mutta mielenkiintoista on joskus rakentaa tällainen viikkokatsaus. Niitä voi sitten tehdä eri näkökulmista ja aihepiireistä käsin. Nyt syksyllä alkavat taas omat luottamustehtävä aktivoitua, niin saatan lisätä paikkakuntatason bloggaamista enemmän.

Tunnisteet:
hieman politiikkaa,
luokittelemattomat,
talousasiat
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Kansanpankki
Tästä on jo blogattu ja postattu. Mutta laitetaan hieman vielä löylyä lisää tästäkin tuutista.
Loistava avaus Paavolta, juuri tällaista perustavalaatuista näkökulmaa ollaan kaivattu. Itse olen jatkuvasti koettanut hahmottaa talousdemokraattista ajatusta, juuri tuon velan, koron ja pankkiirien ylivallan suhdetta esimerkiksi nyt maailmalla vellovaan talouslamaan. Syyt tiedätään ja seurauksia nähdään.
Nyt on alkaisi aika olla kypsä katkaista finanssipankkiireilta siivet ja aletaan "toivotalkoisiin". Olemme kumartaneet rahanylivaltiaita, kuin ne olisivat joitain jumalhahmoja. Nyt on aika muutoksen!
Huomasin, että Lars Österman oli omassa kommenteissaan tarinoinut näin:
"Kansanpankin tulisi ehdottomasti olla osuuskunta-pohjainen. Tällöin se voisi - ja saisi EU-säännöstenin pohjalta kaikille jäsenilleen myöntää erilaisia taloudellisia etuja kuten jopa korotonta luottoa.
Päivitys: Artikkelin jälkeiset kommentit osoittavat valitettavasti kuitenkin miten laajalti tietämättömyys edelleen kukoistaa. Se joka kuvittelee että kansanpankki myöntäisi korotonta luottoa sille joka joka haluaa investoida ne muualle korkoa kasvamaan kuvittelee väärin. Kansanpankin tehtävä on toimia siten kuin kansalaisten oman pankin tulisi toimia eli palvella yleisen solidaarisen ja sosiaalisen omantunnon puitteissa ja vaikkapa tappiolla - ainakin kirjanpidollisesti. Kansanpankin tulisi itse asiassa jopa tähdätä nollatulokseen. Eikä osuuskuntapohjainen pankki ole myytävissä Suomesta minnekään."
Tästä olen täysin samaa mieltä. Osuuskuntapohjaisena ja mahdollisimman matalalla organisaatiolla saadaan avoimeen demokratiaan pohjautuva kansanpankki rakennettua.
Myös Jonne Pohjois-Koiviston blogissa on hieno lausuma asiasta ja otin pätkän lainaa hänen blogistaan:
"Tarvitsemme pankkeja rahan tallettamiseen, rahan siirtelyyn sekä lainojen ottoon, jotta voisimme suunnitella taloudellista tulevaisuuttamme. Tarvitsemme pankin, jonka toiminta perustuu yleishyödyllisyyteen, joka saavutetaan vain demokraattisen kontrollin kautta. Tarvitsemme pankin, joka kannustaa ihmisiä pienyrittäjyyteen, antamalla lainoja pienimmällä mahdollisella korolla - ilman voiton tavoittelua."
Voiko tuota paremmin enää sanoa.. Nyt vain hihat heilumaan ja "toivo talkoisiin" näin saadaan käännettyä pörssipelureiden finanssitavarataloilta edes yksi rahavirta kohti paikallistaloutta.
Tässä vielä medialinkkejä, joissa vasemmistoliiton aloitetta kansanpankista käsitellään:
http://www.hs.fi/politiikka/ar…5248594866
http://yle.fi/uutiset/talous_j…35799.html
http://www.iltasanomat.fi/uuti…id=1720945
http://www.iltasanomat.fi/uuti…id=1721056

torstai 13. elokuuta 2009
Yllättikö Marimekko osakkeenomistajat vai työntekijät?
Näin tämä pörssitalouden juna kulkee. Voisi laulaa Kari Tapion sanoin, että kulkee... kulkee vain....Yhtiön liikevoitto oli 1,1 miljoonaa euroa, kun analyytikot arvioivat voiton alle miljoonaksi. Mutta tämähän ei osakkeenomistajia tyydytä vaan nyt aletaan sitten työntämään työntekijöitä ulos.
"Marimekko tiedotti heti tulosjulkistuksensa jälkeen aloittavansa yt-neuvottelut."
Jos sitä pääomapätäkkää olisi riittävästi, niin hiukan ennen tulosjulkistamista, ja jos olisi ollut vielä inside tietoa, olisi pitänyt rientää ostamaan Marimekon osakkeita.
Pörssitalous on siitä julma, että mitä puhtaammaksi yritys saa siivottua vähemmän kannattavista työntekijäistä, sen parempi tulosnousu osakkeilla. Tietenkin vielä parempi olisi jos automaatiolla voisi hoitaa koko puljun, niin työntekijäitä ei tarvitseisi ollenkaan.
(tästä automaatiosta ja uuden ajan robotiikasta pitäisi olla enemmän äänessä.. ne automaatin verotulot kun on niin minimaalisia ja firmalle se on hyvä investointi..velkaa ei veroja systeemillä.)
Valitettavasti on vielä niin tänäkin päivänä, että pienistä suurimpaan olevat firmat voivat nyt siivota nurkkansa. Tällä tarkoitan niitä tapauksia, joiden kanssa olen haastellut, että ensimmäiseksi sai lähteä ne jotka ovat olleet "liiton" asialla tai muutoin nurisseet työoloistansa. Myös alkoholiongelmaiset on nyt hyvä lakaista pihalle, eikä käyttää ns. hoitoonohjausjärjestelmää.
Jäljelle jääneet ovat kuuliaisia, jotka tulevat töihin nurisematta ja tekevät työvuoroa työvuoron perään. On tapauksia, jossa vedetään työtä 22 tuntia putkeen ja sen jälkeen yksi päivä vapaata, jona aikana soitetaan jo uudesta työvuorosta...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)