Sivut

lauantai 28. toukokuuta 2011

Verotuskäytäntöjä on selkeytettävä, muuten ne ovat paikallistalouden (paikallisrahan) kehittymisen jarruna

Paikallistalouteen pitäisi pystyä synnyttämään uusia muotoja, jolloin alettaisiin elämään enemmän ihmistä varten (elonkehäämme unohtamatta) eikä niinkuin nykyisessä järjestelmässä jossa eletään taloutta varten. Nykyään elämme vielä finanssitalouden armoilla, jossa paikalliset alueet kylineen ja ihmisineen ei ole minkään arvoista jos päätetään esimerkiksi siirtää tuotantolaitoksia halvemman tuotannon maihin. Vaihtoehtoisesti laitetaan ihmisiä "kilometritehtaalle" osakkeen omistajien pikavoittojen takia.

Paikallistaloutta voisi lähteä kehittämään mm paikallisrahalla. Mutta Suomen verotus kohtelee paikallisraha veronalaisena tulona, jota ei tietenkään voi maksaa samalla rahayksiköllä, vaan siihen tarvitaan euroja. Tämä verotuskäytäntö vaikeuttaa paikallisrahan käyttöä. Paikallisrahaa käytetään Suomessa yleensä vaihtopiireissä. Nimenä voi olla merkkari, käpy, toho eli nimi rahayksikölle voi olla mikävain. 

Ydinajatuksena on, että eri ammattikunnat, henkilöt, yrittäjät voisivat paikallisesti toimia keskenään vaihtaen tavaroita ja palveluksia.  Aidosti toteutettuna paikallisraha kehittäisi paikallistaloutta ja turvaisi toimeentuloa. Verottaja tulkitsee nämä toimet veronalaiseksi tuloksi ja ainoastaan pieni naapuriapu ja talkootoiminta on verovapaata. Nykyjärjestelmän puolesta puhujat ovat tietenkin vastustamassa, koska vanhakantaisesti ajattelevat sen sotkevan talousjärjestelmän sekaisin. (jälkikommenttina korostan, että on tärkeää laatia verotuskäytännön linjauksia paikallisrahan tai aikapankkien toimintaan. Verotus sinällään on yksi tärkeimmistä rahoitusmuodoista julkisen sektorin toiminnan turvaamiseksi ja siten tärkeää on tehdä myös näille uuden talouden muodoille sellaiset pelisäännöt, joilla turvataan verojen määräytyminen oikeudenmukaisesti ilman, että näitä toimijoitten käytänteitä ei tarvitsisi alasajaa)


KUNNAT PAIKALLISRAHAN ERITYISALUEIKSI?

Euroalueen finanssikriisi on osoitus siitä, ettei tällainen vanhakantainen eurojärjestelmä toimi. Ainakin on syytä vakavasti harkita rinnalle vaihtoehtoisia paikallisrahaan perustuvia toimintamalleja. Olen myös vahvasti sitä mieltä ettei EKP:n ole syytä rajata tällaisten toimintamallien kehittymistä, vaan päinvastoin sen on jo alettava miettimään miten tällaista paikallistaloutta voitaisiin tukea euron rinnalla.

Kuntien talous on myös kytköksissä maailman finanssikriiseihin ja siten olisi valjastettava talouden asiantuntijoita pohtimaan miten voitaisiin rakentaa parempaa paikallistaloutta, joka ei heiluisi maailmantalouden myrskyissä. 

Näissä kuntien liikkeelle laskemien paikallisrahayksiköillä ihmiset voisivat maksaa kunnallisia maksuja ja veroja. Kunta voisi rahoittaa sillä tarjoamiaan palveluja. Tällaisia esimerkkejä on nykyään tuhansia ympäri maailmaa, jolloin kunnat ovat onnistuneet työllistämään ihmisiä hyvinkin tehokkaasti ja samalla ovat voineet tuvata oman taloutensa. Paikallisrahaa voi painaa tarvittanva määrän, ja koska se ei ole ns vaihdettavaa valuttaa, niin rahan arvo ei voi romahtaa. 

"Toho on rahaa muistuttava maksusitoumuspaperi, jonka Toke Oy on vuorostaan sitoutunut lunastamaan paikallisilta yrittäjiltä euroilla. Toholammin kunta on vuorostaan sitoutunut ostamaan näitä maksusitoumuksia Toke Oy:ltä ja jakamaan niitä stipendeinä ja muina soveliaaksi katsottuina tukina kuntalaisille tai muille yhteistyökumppaneille. Yrittäjät harkitsevat myöskin Tohojen käyttöä omina bonusseteleinään. Tällä menetelmällä varmistetaan rahan jäävän pyörimään paikallistasolla mahdollisimman pitkään. Hankkeen aikana selvitettiin myöskin mahdollisuuksia käyttää Tohoa vaihtovälineenä muualla maassa toimivien paikallisrahamallien mukaisesti."
Elämme haasteellisia aikoja euroalueen kriisin takia ja on syytä vakavasti pohtia voidaanko eu:n sisälle muodostaa tällaisia paikallistalouden erityisalueita. Luulisin, että tällainen rakenteellinen muutos kehittäisi paremmin aitoa EU:n läheisyysperiaatetta vastakkain asettelun sijaan. 






.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vapun avauspuheeni Kiuruveden torilla 1.5.2011



Hyvä vappuväki
 Tervetuloa omasta ja Kiuruveden vasemmiston puolesta viettämään perinteellistä työväen ja ylioppilaiden  vappua.  Tänä vappuna seuraamme mielenkiinnolla uusien päättäjien linjauksia tulevassa eduskunnassa ja hallituksessa.  Uudet päättäjät ovat paljon vartijoina, kun he säätävät uusia lakeja, tekevät verolinjauksia tai miten tuleva aluepolitiikka vaikuttaa esimerkiksi  Ylä-Savon seutukuntaan. 

Niinpä mekin täältä Kiuruvedeltä huudamme huolemme uusille päättäjille ettei valtio enää sälyttäisi lisätehtäviä kunnille. Valtion palveluiden alasajon on loputtava ja on tehtävä päinvastaisia päätöksiä.  Me tarvitsemme omat poliisit ja lupapalvelut.

On myös huomioitava, että Kiuruvesi on hyvin riippuvainen valtionosuuksista ja toivomme ettei näitä lähdettäisi uusien päättäjien toimesta alentamaan.

 Arvoisat kuulijat:
 Me vasemmistossa vaadimme  päätöksentekoon avointa demokratiaa. Päätöksiä ei saa tehdä pienen piirin kabineteissa, vaan asiat on tuotava kaikille nähtäville ennen päätöksien tekoa.

Henkilökohtaisesti kannatan aitoa kansandemokratiaa, jolloin kuntalaisten ääni saataisiin paremmin kuuluville. Meidän on syytä miettiä pitäisikö tehdä enemmän kuntalaisäänestyksiä meille tärkeissä asioissa.
  
Meille kuntalaisille täytyy turvata riittävät lähipalvelut ja yksi tärkeimmistä palveluista on sosiaali- ja terveys. Me vasemmistossa vaadimme, että nämä palvelut hoidetaan julkisen järjestelmän kautta, joka turvaa tasa-arvoisen palvelun saamisen myös pientuloisille.

Palveluiden käyttäjien ääni pitäisi saada paremmin kuuluville.  Olisi hyvä järjestää Ylä-Savon Soten piiriin oma asiakas tai potilastoimikunta, jonka kautta saataisiin suoraan ihmisten palautetta Soten toiminnasta.  Me emme saa unohtaa senioriväkeämme, jotka ovat luoneet pohjan hyvinvoinnillemme.

Myös  kuntayhtymän palveluksessa toimivat työntekijät täytyy ottaa paremmin huomioon. Muutoksien vauhti ja säästämisvimma tuo tullessaan hoitajille haasteita, niin kiireen kuin uuden oppimisen muodossa. Ja jos kuntayhtymän hallinnossa tai muussa toiminnoissa havaitaan puutteita on nämä asiat korjattava.

 Arvoisat kuulijat: 
Vasemmisto on perinteellisesti ollut työväen ja heikompi osaisten puolesta puhuja.  Mutta vasemmisto kantaa huolta myös  ympäristöstä ja itsensä työllistäjistä sekä yksinyrittäjistä.
Pienet ja keskisuuret yritykset antavat työtä ja toimeentuloa myös Kiuruvedellä.

Mutta me vasemmistossa emme hyväksy pakko- ja näennäisyrittäjyyttä, joilla ei ole taloudellisia  edellytyksiä toimia markkinoilla.  Työttömien yrittäjyyskurssit ovat näissä asioissa avainasemassa antaessaan neuvoja työttömille.
 

Arvoisat kuulijat:

Olemme jatkuvien muutospaineiden edessä. Me täällä Kiuruvedellä painimme muuttotappion ja yhä ikääntyvän väestön pyörteissä.  Tässä meidän on tehtävä yhteistyötä yli puoluerajojen, jotta voisimme kääntää tilanteen päinvastaiseksi.

Meidän on katsottava positiivisesti tulevaisuuteen ja etsiä ympäriltämme mahdollisuuksia. Esimerkkinä voisi toimia lähi- ja luomuruoka ja hajautettu bioenergian tuotanto .
Tehkäämme yhdessä töitä paremman ja elinvoivan Kiuruveden puolesta.
Hyvä vappuväki
 Omasta puolestani toivotan hauskaa vapunpäivän jatkoa kaikille. Kiitoksia!


vappuyleisöä Kiuruveden torilla

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Uusiutuvilla energialla voisi kattaa koko Suomen tarpeen?

Vasemmistoliiton ilmastopolitiikkaan liittyvä ajatus hiilipohjaisesta energiamuodoista irtautumisesta ja se että siirryttäisiin kohti uusiutuvia energialähteisiin sai lisävahvistusta Vaasan yliopiston tutkimuksista. Näissä tutkimuksissa on nähtävillä, että uusituvilla energialähteillä voisi turvata koko Suomen energian tarve. (Tutkimus julkaistaan Journal of cleaner production -lehdessä)
"20–30 vuoden aikajänteellä syntyy uusi hajautettu struktuuri, joka perustuu kokonaan uusiutuviin energioihin, omalta alueelta peräisin oleviin resursseihin ja täydelliseen energiaomavaraisuuteen", Kertovat: kehittämispäällikkö Pekka Peura ja projektipäällikkö Timo Hyttinen (Lähde: Tekniikka&Talous)


Tämä edellyttää valtion vahvaa osallistumista alkuvaiheen investointeihin. Mutta on myös tärkeää, että yleistä energian kulutusta tulee vähentää merkittävästi. Jos samalla tarmolla lähettäisiin innovoimaan ja toteuttamaan hajautettua uusiutuvaa energian tuotantoa, kuin ollaan toimittu ydinvoiman osalla, niin olisimme jo paljon pidemmällä. Kannatan Vasemmistoliiton ajatusta: "Ydinvoiman käytöstä on luovuttava asteittain ja siirryttävä täysin uusiutuvan energian käyttöön. Uusille ydinvoimaloille ei tule antaa lupia. Uraanikaivokset aiheuttavat vakavia ympäristöongelmia, energiantuotannossa on yhä riskejä, eikä loppusijoitusta ole ratkaistu uskottavasti. Uusien ydinvoimaloiden sähköä myydään ulkomaille, joka ei kannusta muitakaan maita vähentämään kulutustaan."






Uusiutuva energia biomassaan kohdennettuna. Ulf-Peter Granö kuva tutkimuksesta Hajautettu energiantuotanto biomassan kaasutus 2010

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kuntarahoitus oy:stä Kuntapankki?

Ajatusleikkinä olen tutkaillut Kuntarahoitus Oy:n rahoittajan roolia kuntien investointien rahoittajana.
Kuntarahoitushan on  kuntasektorin sekä  Suomen valtion omistama  luottolaitos, joka hakee kansainvälisiltä lainamarkkinoilta kilpailuttamansa lainat.

Lainojen takauksena käytetään Kuntientakauskeskusta. Lainaus Kuntientakauskeskuksen sivustolta: "Tarkoituksen toteuttamiseksi  takauskeskus voi myöntää  takauksia kuntien suoraan tai  välillisesti omistamien tai kuntien  määräämisvallassa olevien  luottolaitosten sellaiselle  varainhankinnalle, joka käytetään  antolainaukseen kunnille,  kuntayhtymille, kuntien kokonaan  omistamille tai niiden  määräämisvallassa oleville  yhteisöille sekä valtion  viranomaisten nimeämille asuntojen  vuokraamista tai tuottamista ja  ylläpitoa sosiaalisin perustein  harjoittaville yhteisöille tai niiden  määräämisvallassa oleville yhteisöille."

Järjestelmä on luotu nykyiseen talousjärjestelmään, jossa ei ole mahdollistettu kuntien ja/tai valtion oman rahoituksen liikkeelle laskemista. Rahavirta on ainoastaan mahdollista kansainvälisten liike ja luottolaitoksien kautta. Periaatteessa Kuntarahoitus kyllä pyrkii optimoimaan liikkeellä olevan rahamarkkinoiden edullisuuden kunnille kilpailuttamalla rahalaitoksia. Mutta miksi ei tässä järjestelmässä ajatella muutoksen mahdollisuutta?

Eikö voitaisi ajatella muutettavan Kuntarahoitus Oy:tä omaksi Kuntapankiksi, joka voisi rahoittaa kuntien tarvitsemat investoinnit kestävällä tavalla? Tässä tilanteessa, jossa Kuntarahoituksen kautta ollaan otettu velkaa kansainvälisiltä markkinoilta, olisi varmaan oma haasteensa saada ne vanhat saldot nollattua ennen uuden kuntapankin luomista vanhan pohjalle?

Tosin tuo osakeyhtiön muuttaisin osuuskunta muotoiseksi, koska olisi ehdottoman tärkeää saada suojattua tällainen kansanpankki muun pääoman "kaappausyrityksiltä". Päättäjien, jotka nyt hallinnoivat Kuntarahoitus Oy:tä, tulisi ottaa asiantuntijoita käyttöönsä ja miettiä vakavasti kuntarahoitusjärjestelmän muuttamista. Tällaisilla rahoitusinstrumenteillä voisimme irrottautua finanssipankkiirien leikkikehästä, jossa maksetaan "ilmaa" korkojen yms muodossa. Näillä pankkiiirien miljoonaoptioilla, jotka saadaan juuri koron kiskonnalla ja virtuaalivelkavivutuksilla yms lisätään huimasti epätasa-arvoa maailmassa. Tällöin meillä on riskinä kansojen kapinoinnin eskaloituminen.



sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lähiruokaa!

Lähi- ja luomuruoka herätystä on nyt tullut eri puolilla Suomea. Tämä herätys johtunee pitkälti näistä ruoan tuotantoketjuissa havaituista epäilyttävistä ainesosista, josta media on pitänyt ääntä. On dioksiinilihaa, melamiinimaitotuotteita ja viimeisimpänä havainnot siitä, ettemme oikeastaan tiedä mitä syömme. Elintarvikepakkauksissa on erilaisia E-merkintöjä yms. Mutta jos lihatuotteessa ei ole kuin lihaa nimeksi tai marjamehuissa yms onkin esanssiaineita tai muuta vastaavia synteettisiä aineita.

Kiuruvesi edelläkävijänä lähiruoan hankinnoissa:

Tästä lähiruoka-aatteesta Kiuruvedellä on syytä olla iloinen, kun aikoinaan päättäjät antoivat tälle siunauksensa. Nimittäin lähi- ja luomuruoka oli ensimmäisinä vuosina kalliimpaa ja eikä hintataso vieläkään ole samaa luokkaa, kuin massatuotteena hankittuna. Mutta silloin katsottiin ettei eurot ole välttämättä se ainut oikea valintaperuste julkisten ammattikeittiöiden ruuan hankinnassa. Tosin eurotkin on mukana, jotka jäävät lähiruokahankinnoissa pyörittämään paikallistaloutta paremmin, kuin bulkkituoteketjuissa. Näissä eurot tahtovat lähteä maakunnista pääomapakona muille maille vierahille.

Ylä-Savossa pitäisi, kuten muuallakin maassa, lähteä rakentamaan omia lähi- ja luomuruoka hankkeita, sekä "opettaa" hankintatoimia kilpailuttamisessa. Kilpailuttaminen on on haastaavaa, jotta ei rikota hankintalakia. Mutta se on mahdollista tehdä niin, että lähituottajat voivat saada myös omia tuotteitaan hankinnan piiriin.

Luin juuri jaettua "lähiruoan käyttö julkisen sektorin ammattikeittiöissä" julkaisua. Julkaisu on vuoden vanha ja siten aika tuore. Tässä opuksessa on hyvä "piirakka", joka ilmentää hyvin Kiuruveden elintarvikkeiden prosenttiosuudet:


Kaavio: Sisäsavon seutuyhtymän julkaisuja 1/2010. Lähiruoan käyttö julkisen sektorin ammattikeittiöissä.
Tekijät: Reetta Vänttinen ja Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Talousdemokratiaa kehiin ja pian!


Finanssipankit tahkoavat rahaa ja köyhät kärsii!! Taloussanomien uutisointi sanoo kyllä selvällä suomen kielellä miksi tällainen on yleensä mahdollista:
"1) Kriisimaiden luotot ovat olleet erittäin tuottoisaa liiketoimintaa, josta kansainväliset suurpankit ovat pelkästään viiden viime vuoden kuluessa tienanneet yhteensä satojen miljardien eurojen korkotuotot."
"2) Pankit luottavat muiden euromaiden, EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varmistavan, etteivät kriisimaiden luottoriskit koidu ainakaan pankkien omiksi tappioiksi – ja että ylivelkaisten euromaiden rahoittaminen pysyy pankeille vastakin tuottoisana liiketoimintana."
Stressitestiin pitää ottaa kaikki ne toimijat, jotka estävät talouden rakenteiden muuttamisen! Kuten nykyisten valtioiden hallituspoliitikot, Eu:n ja valtioiden keskuspankkien johto, IMF yms. Kaikki vain hyssyttelevät, että tätä rakennetta ei voida muuttaa. Kyllä voi jos tarpeeksi tahtoa on. Ihmisethän nämä rakenteet ovat synnyttäneet ja on kumma jos tähän valuvikaan ei saada parannusta aikaiseksi!!