Keskittämisen vimmassa ei saa unohtaa ihmistä

Olemme jatkuvan muutosmyrskyn kourissa. Historian kirjoihin tulevaisuudessa varmaan kirjoitetaan tästä aikakaudesta, että se oli keskittämisen ja suurien yksiköiden valtakausi. Tarinaan voi tulla myös lisäys suuresta talouskriisistä ja euron kamppailusta.  Voitaneen kuitenkin jo todeta, että meillä on käynnissä valtaisa keskittäminen ja isojen yksikkökokojen aika. Näitä muutoksia perustellaan taloudellisuus ja tehokkuusajattelulla. Tämähän koskee niin kaupan, maatalouden, terveyden ja sosiaalihuollon kuin myös valtion sekä nyt myös kunnallishallinnon rakenteita.

Matti ja Maija Meikäläinen tarvitsee nykyaikana erilaisia palveluita elonkiertonsa aikana. Näitä palveluitahan on lukuisa joukko; sosiaali- ja terveys, kunnan/valtion lupa ja infrapalvelut, apteekki, pankki, Kela, päivähoito, peruskoulu jne. Elämänkierron aikana meillä on erilaisia palveluiden tarpeita joihin pitää vastata. Ja jos tätä heijastaa nykypäivään, niin kysymys kuuluu miten, mistä ja millä tavoin sekä millä hinnalla näitä palveluita kansalainen sitten saa? Osaa näistä palveluista on rakennettu nettiverkostojen varaan, joissa jo saadaan paljon sähköisiä palveluita. Osa ihmisistä osaakin jo käyttää hyvin luovasti näitä sähköisiä palveluita ja lapsillemme nämä alkavat olla jo normaalia toimintaa. Myös haja-alueen saaminen laajakaistan piiriin parantaa mahdollisuuksia käyttää virtuaalipalveluita. Mutta meidän on muistettava huolehtia, niistäkin jotka eivät pääse näihin virtuaaliverkkoihin, joko taloudellisen tai jonkun muu syyn takia. On myös muistettava, että nykyaikainen sähköinen maailma on hyvin haavoittuvainen ja voi saattaa koko yhteiskunnan halvauksen tilaan.

Voidaanko siis saada aitoa lähidemokratiaa ja vaikuttavuutta suurissa toimintayksiköissä? Miten turvataan ihmisten ja perheiden näkemykset niille päätöksen tekijöille, jotka vaikuttavat meidän lähipalveluihin?

Tätä huolta palveluiden laadusta ja saatavuudesta kuuluu huoltoaseman kahvipöytä keskusteluissa kuin myös terveyskeskuksen labran odotustilassa. Meillä on vielä kohtuullinen hyvinvointiyhteiskunta (vai onko?) johon liittyy yhteiskunnan järjestämiä palveluita vauvasta – vaariin ja meillä pitää olla oikeus saada sanottavamme näiden palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Tähän ihmisten kuulemisen parantamiseen luen myös palveluiden tuottajien henkilöstön kuulemisen. Meidän on pidettävä huoli, että lasten ja vanhusten parissa työskentelevät jaksavat tehdä työtänsä, jotta meillä olisi vielä jatkossakin työntekijöitä.

Valtiovallan ei siis tule sanella kuntaliitoksia. Liitokset on tultava vapaaehtoisesti ja on pidettävä huoli, että suuremmat keskuskunnat eivät sanele lähipalveluiden ja elinkeinoelämän kehittämisen suuntia yksipuolisesti. Palveluita tulee kehittää kuntalaisten omasta näkökulmasta käsin ja näissä palvelurakenteissa on pyrittävä varmistamaan tasa-arvoinen palvelutarjonta sekä kuntalaisten yhtäläiset vaikutusmahdollisuudet oman alueensa palveluihin.  Tasa-arvoisen palvelutarjonnan perusta on julkiset palvelut, joita ei saa ideologisista syistä yksityistää kansainvälisille firmoille, joiden voitot menevät ulkomaille kasvottomille pääomasijoittajille. 

Annetaanko nuorten kehitykselle aikaa?

Taloussanomien juttu "pojat eivät ehdi kasvaa ja vahvistua" antaa pohjaa ajattelulle, että annammeko aikaa nuorille kehittyä siinä tahdissa, jonka luonto on heille antanut?

En mahdottomasti lähde näitä karmeita yksilötapauksia syvää luotaamaan. Asioitten liiallinen mässäily mediassa on tarpeetonta. Mutta asiallisesti käsiteltynä voitaneen tulkita jotain, jotta jokainen voisi kohdaltaan miettiä missä maailmassa me nykyään oikein elämme ja sitten voimme miettiä voimmeko tehdä näille asioille jotain?

Ihmisethän ovat rakentaneet tämän yhteiskuntarakenteen, jotka näyttävät perustuvan jatkuvaan tehokkuusajatteluun. Nopeasti koulusta jatkokoulutukseen ja sitten työhön tai yrityksien perustamiseen jne eli pyrkimys jatkuvaan ja nopeaan talouskasvuun. Mutta kuinka moni pohtii, että ihmisyksilö tarvitsee tietyn ajan kehittyäkseen lapsuudesta nuoruuteen? Tähän kehityskaareen kuuluu sosiaaliset kontaktit iloineen ja suruineen, jossa koetaan pettymyksiä. Mutta nämä pettymykset ovat osa kasvuprosessia, joka kasvattaa sitä kuuluisaa "luontoa" eli itsetuntoa. Nämä ovat elämän perusasioita, joita ei pitäisi päästää taloustehokkuusajattelun alle. 

elämänkaaren mitassa pitäisi tavoitella onnellisuutta ja hyvinvointa eikä yksinomaan taloudellista kulta-aarretta

Vaikka valtaosa ihmislapsista pääsee kiinni nyky-yhteiskunnan nopeasta sykkeestä, niin osa putoaa rattailta ja heidän nostamiseksi takaisin onkin jo haasteellista, jos siinä myöhästytään. Ihmiselon kasvu lapsuudesta nuoruuteen ja yhteiskunnan jäseneksi vaatii tietenkin koko paletin toimivuutta eli perheen ja koulun sekä muun yhteisön yhteistyökykyä toimia lapsen parhaaksi. Peruskoulumaailmaakin kritsoidaan sen irrallisuudesta  arkimaailmasta, kuten Anna Kontula tässä kirjoituksessaan - "lapset eivät ole säilytysongelma" - toteaakin.

Summasummarum tarvitsemme aitoa välittämistä ja emme saa päästää elämäämme siihen pisteeseen, että palvomme pelkästään rahatalouden kultaista härkää, jossa heikommat päästämme sortumaan elontiellä.

valtuuston kokous 10.4.2012

Kiuruveden valtuusto antoi kuntarakennetyöryhmän selvitykseen odotetun kielteisen kannan. Analyysia asiasta kävin edellisessä bloggauksessani kuntalaisen ja valtuutetun mietteitä. Tärkeää asiaa oli myös Ylä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa, joka hyväksyttiin valtuustostamme vuosille 2012 - 2015.

Hyvinvointisuunnitelmassa on hyvin kattavasti ajateltu moniammatillisia näkökulmia Ylä-Savon alueelta. Kiteytettynä Ylä-Savossa ollaan pienien ja mittakaavaltaan inhimillisiä asuinympäristöjen kanssa tekemisissä, jotka ovat puhtaita, turvallisia ja rauhallisia kasvuympäristöjä lapsille ja nuorille. Täällä on meillä paljon harrastusmahdollisuuskia, puistoja, virkistys ja ulkoilualueita. Alueella on laaja kuntien, niiden hallintokuntien ja sidosryhmien välinen yhteistyö, jotka antavat hyvän perustan ylläpitää ja kehittää lasten ja nuorten hyvinvointia alueella.

Näistä hyvistä  pohjista huolimatta meillä on lasten ja nuorten hyvinvoinnissa ongelmia:
Väestön polarisoituminen: hyvinvoivat perheet ja perheet, joilla ongelmat kasaantuvat. Mukaan on tullut uusavuttomuutta  ja toisen polven työttömyyttä. Nuorten terveydentila on heikentynyt (masennusta, päihteiden käyttöä, tupakka, lihavuus, syömishäiriöt, liikunnan vähäisyys). Nuorilla havaitaan syrjäytymistä, yksinäisyyttä, nettiriippuvaisuutta, rikollisuutta, koulupudokkaita ja työttömyyttä. Vanhemmuuden puute ja sitä kautta lastensuojelutarpeiden lisääntymistä. Nuorten osallisuuden ja kuulemiseen vähäisyyttä.

Näihin ongelmiin pyritään tällä hyvinvointisuunnitelmalla pureutumaan ja se sisältääkin palveluittain laaditut kehittämistavoitteet, toimenpiteet, vastuutahot ja aikataulut. Näihin toimenpiteisiin pitääkin tarttua, mutta ne vaativat oikeaa resussien kohdentamista ja tarvittaessa lisätä niitä. Seurantaa pitää tehdä, että kyseinen suunnitelma ei jää paperiksi hyllyyn. Tarkoituksena onkin, että hyvinvointisuunnitelman työryhmät kokoontusivat vähintään kerran vuodessa arvioimaan tavoitteiden toteutumisen astetta.

Tärkeänä tavoitteena näen ennaltaehkäisevän työnmerkityksen korostamisen kyseisessä hyvinvointisuunnitelmassa ja se että tavoitteet viedään myös kenttätyöhön asti sekä toimintaan ohjataan riittävästi resursseja!

Kuntalaisen ja valtuutetun mietteitä

Kiuruveden valtuusto on linjannut strategiassaan 2012 vuoteen asti, että olemme itsenäinen yhteistyötä tekevä yläsavolainen kaupunki. Samanalainen viesti on nyt myös mennyt valtionvarainministeri kuntakuulemisen yhteydessä Pohjois-Savon maakuntakierroksella valtuuston puheenjohtajan toimesta.

Mutta hallitusohjelman linjaukset, valtionosuuden muutokset ja uusi kuntarakennelaki (VVM:n työryhmä) voi muuttaa taloudellisia ja laillisia toimintaedellytyksiämme palvelujemme ylläpitämisen ja tuottamisen suhteen. Pohjana VVM:n laskelmissa on huoltosuhteet, asiointi- ja työssäkäyntialueet jne. Tarkennetut laskelmat Kiuruveden osalta viittaavat kuitenkin vielä siihen, että meillä olisi toimintaedellytyksiä hoitaa palveluitamme edelleenkin itsenäisenä. On kuitenkin totta, että tulevina vuosina pitää tehdä riittäviä uudistuksia, jotta voimme ylläpitää sosiaali- ja terveyden, opetuksen, infran yms. palvelurakennetta. Väestö ikääntyy ja työssäkäyvä porukka vähenee. Tähän liittyy jo lähivuosina veroprosentin korottamisen tarve.

 Olen ollut valtuustossa sitä mieltä, ettemme saa painaa päätä pensaaseen ja odottaa mitä tuleman pitää, vaikka peruslinjauksena olisikin itsenäisyys. Meillä pitää olla valmiussuunnitelma, kuinka puolustamme meidän tärkeäksi näkemiämme lähipalveluitamme ja kuinka kansalaisemme ääni tulee aidosti kuuluville asioistamme päätettäessä. Meidän on pidettävä huoli siitä, että lähidemokratia aidosti toteutuu  olkoonpa kuntarakenne mikä tahansa. Kuntalaisten kuuleminen on ehdottoman tärkeää, koska meitä vartenhan kunnat ja sen rakenteet ovat olemassa! Voidaanko saada aitoa lähidemokratiaa ja vaikuttavuutta suurissa toimintayksiköissä? Miten turvataan, jotta ihmisten omat näkemykset aidosti kuullaan pienen kylän raitilta päättäjille saakka? Mutta samanlaiset kysymykset voidaan esittää myös kuntayhtymä rakenteissa, joissa päätöksenteko voi siirtyä yhä suppeammalle ryhmälle ja virkamiestasolle.

Olen mukana Pohjois-Savon vasemmiston toiminnassa ja siellä on tullut esille huoli lähipalveluiden ja lähidemokratian häviämisestä. Tätä huolta palveluiden laadusta ja saatavuudesta kuuluu myös jokaisessa huoltoaseman kahvipöytä keskusteluissa. Meidän on siis syytä pohtia tätäkin kuntauudistusta ihmisen ja perheiden mittakaavasta käsin. Meillä on vielä kohtuullinen hyvinvointiyhteiskunta, johon liittyy yhteiskunnan järjestämiä palveluita vauvasta - vaariin ja meillä on oikeus saada sanottavamme näiden palveluiden saatavuuteen ja laatuun.
Valtiovallan ei tule sanella kuntaliitoksia. Liitokset on tultava vapaaehtoisesti ja on pidettävä huoli, että suurempien keskuspaikkakunnat eivät sanele lähipalveluiden ja elinkeinoelämän kehittämisen suuntia yksipuolisesti. Palveluita tulee kehittää kuntalaisten omasta näkökulmasta ja rakenteissa on pyrittävä varmistamaan aito palvelutarjonta sekä kuntalaisten yhtäläiset vaikutusmahdollisuudet oman alueensa palveluihin. Nyt on aika myös VVM:n ja muiden kuntarakenneuudistusta ajavien tehdä riittävän konkreettisella tasolla, kuinka voidaan kehittää käyttäjädemokratiaa ja miten päätösvalta voidaan palauttaa niin lähelle palveluiden käyttäjiä etteivät kansalaiset tunne päätöksenteon karkaavan heidän ulottuviltaan.

Voidaanko tehdä aluelautakuntia, palauttaa esim. koulujen johtokunnat? Miten heille turvataan todellinen päätösvalta ja myös siihen liittyvät resurssoinnit? Pitääkö kuntarakenne ja hallintolaissa tehdä esimerkiksi vaalipiiriuudistuksia, jossa huomioidaan ns kehyskuntien mahdollisuus saada riittävä määrä edustajia valtuustoon? On pidettävä huoli ettei päätöksenteko ja palvelut keskity vain kuntakeskuksiin, vaan ihmisillä on mahdollisuus saada hoidettua asiansa lähellä.

Meille on luotava mahdollisuus lisätä aktiivista kansalaistoimintaa ja osallisuuden väyliä, joilla olisi aitoa vaikuttavuutta. On syytä kehittää kuntalaisäänestyksiä ja neuvoa-antavia kansalaiskyselyjä.  Kaikkien kuntalaisten on syytä itse myös pitää "ääntä" silloin kun vaikuttamisen aika on! Päättäjien on pidettävä huoli avoimesta päätöksenteonkulttuurista. Nykypäivänä ei saa syntyä pienten piirien hyvä veli järjestelmiä ja jos sellaista havaitaan on siihen syytä heti puuttua. Olemme siis isojen haasteiden edessä tulevina vuosina ja siihen haasteeseen meidän olisi kyettävä vastaamaan.

Ansaitulle lomalle työntäyteisen alkukevään jäljiltä

Edellisestä bloggauksestani on kulunut jo hyvä tovi. Paljon olisi yhteiskunnallisia ja oman kuntakentän asioita tapetilla. Suurin huolenaihe kuuluu työ ja oleskeluympäristöihin eli kiinteistöjen sisäilmaongelmien ratkaisuihin. Mutta tietenkin tulevaisuuteen kuuluu kuntarakenne uudistukseen liittyvät mietinnät. Kaikista yllämainituista asioista tulee olemaan suunnittelukokouksia pitkin maaliskuuta. Tulen näitten asioitten tiimoilta kertomaan taustoja ja omia näkemyksiä lähiaikoina.

Omaan mielenkiinnon kohteitten joukossa on myös sukututkimus ja tähän mielenkiintoiseen sekä haastaavaan tutkimukseen olen hiljakseen yhä syvemmin menossa. Onneksi samanlaiseen "hurahtaneitten" joukkoon on tulossa muitakin suvun jäseniä, jolloin voimme yhdistää voimamme ja jakaa työtehtäviä tämänkin asian tiimoilta. Setäni 80 vuotispäivillä, viikonloppuna, sai aimoannoksen suvun yhteisöllisyyttä ja se antaa myös voimia omien juurien etsimisiin.

Nyt otetaan lomaviikko rennosti ja virtaa keräten haasteellisten kevään sekä kesän töitten varalle.

Ovatko sähköyhtiöt unohtaneet voiton tavoitteluissaan perustehtävänsä?

Nykyisten myrskyjen ja sähkökatkojen aikoina on käynyt yhä selvemmin ilmi, että sähköyhtiöillä ei ole riittävää asennustaitoista kapasiteettia raivauksiin, eikä korjausasennuksiin. Yhtiöt pyrkivät tahkoamaan rahaa omistajilleen ja antamaan johtajille suuria bonuksia. Tämä raaka liikevoiton tavoittelu on nyt jo näkyvissä sähköasentajien mittavissa irtisanomissa ja juuri heitä tarvittaisiin nyt myrskyjen aikaan varmentamaan sähköyhtiöiden perustehtävää (tosin perustehtävä taitaa ollakkin voitontavoittelu omistajilleen?). Nykyisin kotien ja elinkeinoelämän lisäksi sähkökatkojen armoilla ovat vedenjakelu, jäteveden puhdistamot, terveydenhoito yms yhteiskunnalliset tärkeät toiminnot. Tämä asia on otettava vakavasti ja mietittävä kuinka pitkälle uhraamme sähköntuotannon ja jakelun, sekä ylläpidon  raa`an kapitalismin alttarille.

 Samaan asiaan on ottanut voimakkaasti kantaa myös Sähköliitto:

Sähköliitto muistuttaa, että esimerkiksi Fortum jakaa vuosittain omistajilleen mittavia osinkoja ja johtajilleen merkittäviä bonuksia, mutta sillä ei ole palveluksessaan enää yhtään sähköverkoston korjaukseen kykenevää henkilöä.

Sähköliiton mukaan käytännön korjaustöitä tekevät urakointiyritykset on kilpailutettu "raa'oilla 1–3 vuoden mittaisilla sopimuksilla kannattavuusrajan alle". Tämä taas on ketjureaktiona johtanut urakointiyrityksissä suuriin irtisanomisiin juuri tämänhetkisten talvimyrskyjen alla, Sähköliitto moittii.

"Jotain on pahasti vialla, kun alan noin 4 000 työntekijästä pelkästään vuonna 2011 irtisanottiin satoja asentaja ja noin kymmenen prosenttia alan ammattilaista on tällä hetkellä työttöminä", Sektoripäällikkö Sauli Väntti ihmettelee. (lähde HS)