Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

hieman alkumaistajaisia soten yhteislautakunnasta

Paavo Arhinmäestä siis leivottiin uusi vassareiden puheenjohtaja ainakin vuodeksi eteenpäin, jolloin tulee uusi puoluekokous. Toivotetaan onnea Paavolle uudessa vaativassa tehtävässä.

Lyhyt katsaus viime viikon valtuustoon ja siinä lähinnä tulevan soten kuntayhtymän hallintoelimien valintoihin. Itselleni tuli mahdollisuus yhteislautakuntaan ja otin sen mielelläni vastaan, koska näen siinä mahdollisuuden vaikuttaa kuntayhtymän palveluiden muodostukseen. Yhteislautakunnan merkitys tulevassa kuntayhtymässä on vielä kuitenkin arvoituksellinen. Sillä ei ole taloudellista roolia ja on keskusteltu onko yhteislautakunnalla todellista missiota ja tehtävää tulevassa sotessa? Yhteislautakunnan perustehtävästä kerrotaan perussopimuksessa näin:

Jäsenkuntien yhteistoiminnan järjestämistä varten toimii Iisalmen kaupungin organisaatiossa yhteislautakunta. Yhteislautakunta valvoo kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevien palvelujen laatua ja saatavuutta sekä valmistelee kuntien päätettäväksi järjestämissuunnitelma- ja palvelusopimusesitykset yhteistyössä kuntayhtymän kanssa. Yhteislautakunta järjestää potilas- ja sosiaaliasiamiestoiminnan sekä koordinoi terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä kuntayhtymän alueella yhdessä kuntayhtymän ja jäsenkuntien kanssa.


Tässä on nähtävissä tärkeitä toiminnallisia asioita, kuten palvelujen laadun ja saatavuuden valvonta, sekä valmistelee kuntien päätettäväksi tulevat järjestämissuunnitelma- ja palvelusopimusesitykset. Yhteislautakunta voi siis muodostua tärkeämmäksi kuin ennalta voitaisiin ajatella. Mutta tulevaisuus näyttää kuinka vahvan roolin yhteislautakunta tulee saamaan. Lähinnä tulee mieleeni ennakoivuus ja seuranta palvelujen muodostumisessa, joiden perusteella itse päätökset sitten tehdään. No lähitulevaisuudessa tutkailemme näitä soten asioita lisää. Allekirjoittaneelle alkoi kesäloma ja heti sen alkajaiseksi vietettiin vanhimmana tyttären ripille pääsyä. Niin se aika etenee ja seuraavat sukupolvet alkavat rakentamaan omaa elämäänsä.

Palatkaamme taasen astialle....

Ei kommentteja: