Sivut

tiistai 1. kesäkuuta 2010

31.5.2010 valtuusto

Puutarhurilla on puutarhurin kiireet ja siten blogin kirjoittelu jää väkisin vähemmälle...
Maanantaina oli Kiuruveden kaupunginvaltuusto ja muutama ajatus kokouksesta.

Taajama-alueen maapohjien hintoja hieman korotettiin. Mikä olikin paikallaan, koska hinnat ovat olleet hieman alakantissaan. Mutta suurin henkien taisto käytiin Paloismäen lakialueen tilusvaihdosta. Vaihtona annettaisiin noin 50 ha tilus Pirttimäen Syrjälästä ja lakialueen metsäpinta-ala n. 20 ha saataisiin tilalle. Tosin 42 000 euroa metsätila-arvio ero + Syrjälän metsätilalle noin 6000 euron metsäautotie antaa yhteissummaksi liki 48 000 euroa. Tästä vaihdosta käytiin lukuisia kannanottoja puolesta ja vastaan. Kokous jouduttiin keskeyttämäänkin, jolloin suoritettiin puolueiden ryhmäkokoukset. Äänestyksessä hallituksen esityksen puolesta 18 ja vastaan 17. Tällä tuloksella hallituksen esitys hyväksyttiin. Kursioteettina kerrottakoon, että perussuomalaisten valtuutettu tarkoitti äänestää hallituksen esitystä vastaan... mutta jotenkin nurinpäin se kuitenkin meni. Tässä tiukassa äänestystilanteessa hallituksen esitys olisi sitten kaatunut jos perussuomalaisten valtuutettu olisi pysynyt alkuperäisessä linjassaan.  Mutta mene ja tiedä oliko äänestystilanne kaikille selkeä?

Itse kävin kiivasta Jaakobin painia, koska kyseinen lakialue on taajaman läheisyydessä, jossa sijaitsee latupohja ja vanhaa puustoa. Taajaman läheisyydessä tällainen vanhan puuston metsäinen lakialue olisi sijoitus tuleville sukupolville. Mutta oliko tämä luontoarvoihin sijoittaminen tuon laskennallisen summaeron ja 30 hehtaarin lahjoittamisen väärtti? Joudumme kuntasektorin taloustilanteessa painimaan ikuisten säästöjen paineessa ja meidän on järjestettävä SoTe:n kautta sosiaali- terveydenhuollon palvelut, peruskoulutus, sekä tekniset palvelut. Vassariryhmän enemmistö vastusti loppujen lopuksi tätä tilusvaihtoa, jossa nähtiin liian suuren "vedätyksen" makua tilusvaihdoksessa. Heräsi myös kysymys kohdellaanko tällä päätöksellä tasa-arvoisesti muita maanomistajia?

SoTe asioita sivuttiin seuraavasti:
 Sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymän eli Ylä-Savon Soten Ky:n perussopimusta rukattiin uudestaan ja hyväksyttiin pienillä muutoksilla. Tai oikeammin suurin muutos oli perusturvalautakunnan rooli ja
varsinkin tähän lautakuntaan valitut luottamushenkilöt olivat pettyneitä. Syy pettymykseen oli että perusturvalautakunta kuntayhtymässä päättää lähinnä yksilöasioista eikä suurista palvelusopimuslinjauksista. Vallan menetys koskee...

Elinkeinoasioita liippasi räjähdysainetehtaan takaus:
Valtuusto päätti myös 300 000 euron takauksen tulevalle räjähdysainetehtaalle. No toiveissa on, että ko laitos tuo tulevaisuudessa yhteisöverotuloja ja työllistäisi ihmisiä. Ja että lainavastuut eivät milloinkaan kaatuisi kaupungin niskaan.

Ei kommentteja: