Sivut

maanantai 9. syyskuuta 2013

syyskauden ensimmäinen valtuusto

Hieman alkoi sekavantuntuisesti tämän syyskauden ensimmäinen valtuustonkokous. Periaatteessa lista-asioissa ei ollut alunperin mitään eriskummallista, mutta niin vain sitä päästiin äänestämäänkin.

Aivan aluksi valtuutetuille esiteltiin Savon Yrittäjien toimesta elinkeinopoliittisia näkemyksiä. Periaatteessa tiettyjä linjauksia pitääkin kuntien hankinnoissa linjata omassa elinkeinostrategiossaan. On vain muistettava, että kuntien tai kuntayhtymien palveluiden tuottamisen ulkoistaminen ei saa olla ideologinen itseisarvo tai ainut tavoite, joka nähtäisiin pelastavana toimena kuntatalouden parantamisessa. Tämähän ei pidä aina paikkaansa, kun näitä ulkoistamisia on sitten tutkittu, niin laadullisesti kuin myös taloudellisesti, on toimintoja pitänyt palauttaa kuntien omiksi toimiksi. Ja erityisesti näissä tilanteissa on annettava aito mahdollisuus kuntien oman palvelutuotannon toimintojen ja kustannuksien laskentaan, jotta vertailtuvuus tulisi näkyviin (viimeisin tällainen tilanne, jossa kunnan oma tuotanto oli  edullisempi tulee Porista).  


Valtuustossa käsiteltiin kaksi kaavamuutosasiaa. Ensimmäinen kosketti vanhan myymälän ns. V-Kämäräisen liikkeen kohtaa, johon on rakenteilla uusi vuokrakerrostalo 12 asunnolle. Tontti on aika tiukan oloinen ja autojen sekä muun toimintojen sijoittaminen on haastavaa. Mutta suunnitelman mukaan kaikki toiminnot pitäisi sopia alueelle, joten tämän pykälän osalta ei ongelmia.Toinen kaavapäätös, jossa keskusteltiin koulukeskusalueen muutoksesta ja jotenkin jäi siitä sekavainen kuva, kun päätösesitykseen lisättiin tarkenteita pihan liikennöintiin. Periaatteessa lisätyt tarkenteet pihasuunnitelmasta ja liikennöinnin kaksipuoleisuudesta ei olisi ehkä tarvinnut olla mukana, mutta toisaalta ne eivät rajoita suunnitelijaa antamasta näkemystää, niin tämän kanssa voidaan mennä eteenpäin.

Edesmenneen valtuutetun Usko Ahosen luottamustehtävien muutoksen pykälässä jouduttiinkin sitten jo äänestämään häneltä jääneistä luottamushenkilöpaikoista. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa esitettiin tarkastuslautakunnan jäseneksi omaa ehdokastaan, kun taasen keskusta ehdotti vaalien jälkeisen neuvottelutuloksen mukaisesti omaansa. Tottakai demokratiaan kuuluu tällainenkin mahdollisuus, mutta valtuusto kunnioitti vaalien jälkeistä neuvottelutulosta ja äänin 33 - 2 keskustan ehdokas tuli valituksi.

IS-hankintapykälässä jossa otettiin kantaa osakkuudesta IS-hankintaan käytiin pieni muotoinen sananvaihto ns. Kiuruveden hankintalinjauksista ja siitä, että voiko Kiuruveden yrittäjät tarjota omia tuotteita ja palveluita tämän hankintarenkaan kautta. Tämä on mielestäni tärkeä asia joka tulisi varmaan linjata elinkeinostrategiassa ja hankintojen ohjeistukssa. IS- hankintaan päätettiin kuitenkin lähteä valtuustolle esitellyn sopimuksen mukaisesti.

Illan päätti suunnittelukokous Sote ja kuntarakenneasiasta, joka oli asiasisällöltään hyvinkin tärkeä. Palaan tähän aihioon myöhemmin syvällisimmin käsitteitä "suomentaen". On nimittäin sen verran sekalainen juttu kaikenpuolin ja vaikka asiaan kuinka perehtyy on paljon vielä kysymyksiä ilmassa...

Ei kommentteja: