Otin tämän kesän todella sitten autuaasti ja irtauduin melko totaalisesti sähköisen median koukuttavasta otteesta. Mutta syksy saapuu ja samoin ne luottamustehtävät jotka jatkuvat nyt kiivaalla tahdilla.
Tässä on jo muutamat kokoukset käyty läpi elokuun aikana. Ylä-Savon ammattiopiston valtuuston kokouksessa tuli esille useita haasteellisia muutoksia, kuten johtamisjärjestelmä, aloituspaikat yms. Toisen asteen koulutus on haasteellisten aikojen edessä ja Ysaon on kyettävä muuttumaan sekä sopeutumaan muutokseen. Tästä voi ottaa syventävää tekstiä myöhemmin.
Maakuntavaltuuston seminaarissa käytiin sitten läpi myös tulevaa sote-lainluonnosta, kuntalain uudistamista, jossa käytiin läpi valtio-osuuslaskelmia. Myös kaupan kaava yms maakunnallisesti tärkeitä asioita tuli seminaarissa esille. Maakunnan edunvalvonta on tärkeässä roolissa ja tiettyjä infra sekä tiekäytävähankkeita esiteltiin myös.
Paljon on siis muutoksen tuulia puhaltamassa ja ei vähiten talouskysymyksissä, jossa tunnutaan elävän pitkän hiljaiselon eli nolla tai jopa miinuskasvun aikaa. Venäjän ja Ukrainan tilanne sekä siitä johtuvat pakotteet, että vastapakotteet vaikuttavat nyt myös konkreettisesti maataloustuotantoon yms. Kaikki nämä ovat vaikuttamassa myös kuntien talousarvioiden laadintaan ja tässä tutkaillaankin tarkoin minkälaisessa talouden taantumassa kuntatalous tarpoo ensi vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti