Keskiviikkona 8.10 olin ammattijärjestöni eri yhdistyksien tapaamisessa Kuopiossa. Tapaamisessa oli karua kerrottavaa Varkauden ja Kuopion tilanteessa, sekä muiden kuntien Paras-hankkeiden etenemisestä. Pääluottamusmiehen kanssa pidimme Ylä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tilannekatsauksen. Hyvä oli kuulla Pohjois-Savon kuntien tilannetta, jolloin voitiin keskustella ja verrata oman kunnan asioiden etenemistä muihin kuntiin.
Takaisin ajaessamme meni sitten miettiessä päivän teemaa ja mitä nämä tapahtumat ympäröivissä kunnissa, sekä meidän Paras-hankkeemme tulevat etenemään. Ammattijärjestöissä kuntayhtymän aiheuttaa myös muutoksia yhdistyksien yhdistymisen muodossa. Peruskuntien tilanne kuntayhtymän jälkeisessä elämässä aiheutti keskustelua. Onhan selvä että 60% taloudellinen siirtymä kunnasta kuntayhtymään tulee vaikuttamaan jossain aikataulussa.
Mutta kotiin päästyäni siellä odotti iloinen yllätys, kun perheen pienimmäinen sanoi: "iti iti kuuntele RR RR". Mahtava tunne, kun kolmivuotias oppi R:n ja on nyt niin ylpeetä että. Aurinko vielä paistoi, joten tytölle lämpimästi päälle ja tyttö istuimeen ja polkupyörällä hiekkatielle. Turvaistuimesta kuului: "RR RR RR kuuntele iti RR RR". "Hienoa.." ja ajoin tiellä olevaan lätäkköön.. hiljaa manasin mielessäni tiehoidon tasoa ja ajattelin, että ollaanko tasa-arvoisia asuessamme maalla. Ei ole katuvaloja, asfalttiteitä tai muita palveluita. Elämän valintoja, joita aikoinaan tuli tehtyä tuumailen itsekseni ja jatkan matkaa.
Takaisin tullessamme esikoisellani eli kasiluokkalaisella tyttärelläni oli ollut ne kemian kokeet, josta pari iltaa aikaisemmin pohdittiin porukalla sidoksien tasapainottamista. Vaikeat kokeet kuulemma oli. Kutosluokan tyttäreni puolestaan oli tuskaillut aikaisemmin enkun kokeitten kanssa. Ei muuta kuin kirja käteen, josta tutkailtiin vaikeimmilta tuntuvat asiat. "Näitä kun kertailet, niin hyvä tulee.."
Pojan kanssa keskusteltiin päivän koulutapahtumat saunan lauteilla: "mites päivä meni" "Noo ihan hyvin.." Isä vähän epäilee: "Olikos kavereiden kanssa mitään.." Poika vastailee: "Yhen kanssa oli pientä käen viäntöö. Mutta se on jo sovittu." "Kummalla tulee ensin hikipisarat?" Poika tokaisee. Tuostapa päättelen, että eipä tälle päivälle ole isännälle jäänyt mitään hampaankoloon..
Komea syksyinen päivä vaipuu iltaan ja kohti yötä. Lapset alkavat mennä hampaan pesun jälkeen nukkumaan ja itse päättelen blogiani. Ajattelen, että tänä päivänä tuli kohdattua ammattijärjestötason yhteisöllisyys, joka päättyi perhetason yhteisöllisyyteen. Elämän ilot ja surut eri mittakaavoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti