Ylä-Savon SoTeen liittyvä kuntien keskinäinen yhteislautakunnan kolmas kokous pidettiin 16.6. Perussopimuksen muutosta ollaan hiottu jo riittävästi ja tämä asia käytiin pikaisesti läpi lautakunnassa. Tämä perussopimuksen hionta osoittaa, että kuntien keskinäinen luottamus on herkkä asia. Toivottavasti nyt päästään aitoon keskinäiseen vuoropuheluun ja saadaan kuntayhtymän toiminta kunnolla liikkeelle.
Rahaa kuitenkin tarvitaan toiminnan pyörittämiseen ja kuntien tahto on ettei kustannukset nouse liiaksi. Tiukka kuntaohjaus kuntayhtymässä on varmaan paikallaan. Mutta täytyy muistaa ettei SoTelle sälytetyt säästöpaineet aiheuta palveluiden alasajoa. Myös henkilöstön työpaineet lisääntyvät mikäli linja on se että työntekijöitä jää eläkkeelle ja sijalle ei saa ottaa uutta väkeä (esim. ensi vuonna laskelmissa on 50 eläkkeelle siirtyvää SoTen työntekijää). Tämä on nollasumma peliä ja tarkkaa laskelmien tekemistä, jotta voimme rakentaa riittävän palveluiden omaavaa kuntayhtymää, joka ei kuitenkaan saa maksaa liikaa.
Tästä päästäänkin palveluiden järjestämissuunnitelmaan. Yhteysjohtaja esitteli valmisteluryhmien väliaikatilanteen ja varsinainen palveluiden järjestämissuunnitelma tullaan esittelemään 28.5. Otin itse kantaa,yleisellä tasolla, asiakkaiden eli kuntalaisten saamiin palveluihin. Kiuruvedellä on tietyissä toimissa muutettu palveluiden tasoa. Esimerkiksi hammashuollossa ei saa lapset purutabletteja tai vanhushuollossa on hinnoiteltu vaipat eri tavalla kuin ennen SoTea. Tärkeää on se että jokainen SoTen ruohonjuuritason työntekijä tietää miksi tietyt asiat ovat nyt muuttuneet ja voivat sitten kertoa kuntalaisille mihin nämä muutokset perustuvat. Nämä ovat niitä asioita, joita tulemme näkemään palvelutason yhtenäistämisessä Ylä-Savon Soten alueella. Toisaalla palvelut paranevat toisaalla taas ehkä heikkenevät. Saman arvoista palvelua kaikille tasapuolisesti on tavoitteena.
Palveluiden järjestämissuunnitelman käsittely on sen verran haasteellinen ja vaativa asia, että siihen on syytä paneutua huolella. Varsinaisen päätöksen asiasta tekevät kunnat syksymmällä ja yhteislautakunnan tehtävänä on antaa eväitä tälle päätöksenteolle.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
tiistai 1. kesäkuuta 2010
31.5.2010 valtuusto
Puutarhurilla on puutarhurin kiireet ja siten blogin kirjoittelu jää väkisin vähemmälle...
Maanantaina oli Kiuruveden kaupunginvaltuusto ja muutama ajatus kokouksesta.
Taajama-alueen maapohjien hintoja hieman korotettiin. Mikä olikin paikallaan, koska hinnat ovat olleet hieman alakantissaan. Mutta suurin henkien taisto käytiin Paloismäen lakialueen tilusvaihdosta. Vaihtona annettaisiin noin 50 ha tilus Pirttimäen Syrjälästä ja lakialueen metsäpinta-ala n. 20 ha saataisiin tilalle. Tosin 42 000 euroa metsätila-arvio ero + Syrjälän metsätilalle noin 6000 euron metsäautotie antaa yhteissummaksi liki 48 000 euroa. Tästä vaihdosta käytiin lukuisia kannanottoja puolesta ja vastaan. Kokous jouduttiin keskeyttämäänkin, jolloin suoritettiin puolueiden ryhmäkokoukset. Äänestyksessä hallituksen esityksen puolesta 18 ja vastaan 17. Tällä tuloksella hallituksen esitys hyväksyttiin. Kursioteettina kerrottakoon, että perussuomalaisten valtuutettu tarkoitti äänestää hallituksen esitystä vastaan... mutta jotenkin nurinpäin se kuitenkin meni. Tässä tiukassa äänestystilanteessa hallituksen esitys olisi sitten kaatunut jos perussuomalaisten valtuutettu olisi pysynyt alkuperäisessä linjassaan. Mutta mene ja tiedä oliko äänestystilanne kaikille selkeä?
Itse kävin kiivasta Jaakobin painia, koska kyseinen lakialue on taajaman läheisyydessä, jossa sijaitsee latupohja ja vanhaa puustoa. Taajaman läheisyydessä tällainen vanhan puuston metsäinen lakialue olisi sijoitus tuleville sukupolville. Mutta oliko tämä luontoarvoihin sijoittaminen tuon laskennallisen summaeron ja 30 hehtaarin lahjoittamisen väärtti? Joudumme kuntasektorin taloustilanteessa painimaan ikuisten säästöjen paineessa ja meidän on järjestettävä SoTe:n kautta sosiaali- terveydenhuollon palvelut, peruskoulutus, sekä tekniset palvelut. Vassariryhmän enemmistö vastusti loppujen lopuksi tätä tilusvaihtoa, jossa nähtiin liian suuren "vedätyksen" makua tilusvaihdoksessa. Heräsi myös kysymys kohdellaanko tällä päätöksellä tasa-arvoisesti muita maanomistajia?
SoTe asioita sivuttiin seuraavasti:
Sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymän eli Ylä-Savon Soten Ky:n perussopimusta rukattiin uudestaan ja hyväksyttiin pienillä muutoksilla. Tai oikeammin suurin muutos oli perusturvalautakunnan rooli ja
varsinkin tähän lautakuntaan valitut luottamushenkilöt olivat pettyneitä. Syy pettymykseen oli että perusturvalautakunta kuntayhtymässä päättää lähinnä yksilöasioista eikä suurista palvelusopimuslinjauksista. Vallan menetys koskee...
Elinkeinoasioita liippasi räjähdysainetehtaan takaus:
Valtuusto päätti myös 300 000 euron takauksen tulevalle räjähdysainetehtaalle. No toiveissa on, että ko laitos tuo tulevaisuudessa yhteisöverotuloja ja työllistäisi ihmisiä. Ja että lainavastuut eivät milloinkaan kaatuisi kaupungin niskaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)