palveluseteli

Lupasin tuossa yrittäjätyöläinen tekstissäni palata palveluseteliin, joten tässä lyhyesti asiasta. Palvelusetelin ideahan on, että kunta antaa maksusitoumuksensa tiettyihin sosiaali- ja terveysalan palveluihin. Potilas eli asiakas, kuten kunnan palveluita tarvitsevasta henkilöstä nykyään sanotaan, voi valita miltä yritykseltä hän palvelunsa tilaa.

Näillä kunnan rahoittamilla maksusitoumuksilla siirretään julkisen sektorin kipeästi kaipaamia varoja yksityiselle sektorille. Perusterveydenhuollossa kaivataan niin taloudellisia, kuin myös laadullisia parannuksia ja mielestäni palvelusetelijärjestelmä pienentää entisestään julkisen perusterveydenhuollon kehittämisen mahdollisuuksia, koska määrärahoja sijoittuu yksityiselle alalle.

Pelkään myös, että yksityinen sektori monopolisoituu terveydenhuoltoalan pörssiyhtiöiden myötä. Yksityisten yhtiöiden tulee tuottaa voittoa itselleen ja osakkeenomistajille. Pelkona on että kermankuorinnan jälkeen jää muutama pörssiyhtiö alalle ja kustannuksia voidaan hilata ylöspäin.

Kyseinen yksityisen terveydenhuollon järjestelmän kehittäminen julkisen terveydenhuollon rinnalla rakentaa eriarvoista yhteiskuntaa. Tällöin varakkaammat menevät pikajunalla hoitojen piiriin, kun köyhemmät vetelevät resiinalla. Olisi luullut, että nykyhallitus ei seuraisi amerikan mallia, mutta näyttää ettei päättäjät eivät tunnista tai ei halua tunnistaa tätä eriarvoistuvaa mallia. Tosin ehkä he haluavatkin Suomen muuttumista "uudeksi amerikaksi?"

Yrittäjätyöläinen

Otsikossa lanseeraan uuden termin (voi olla, että joku on sen jo keksinytkin?) yrittäjätyöläinen. Tämän termin sisälle pääsee, kun pohtii yhden ja kahden hengen yrityksen perustamista esimerkiksi immetariaaliseen tietotyöhön, hoiva- ja siivoustyöhön. Mutta tähän yrittäjätyöläisten joukkoon kuuluu myös velkapääomitetut maanrakennus tai kuljetusyrittäjät, jotka toimivat ilman palkattuja apukuskeja.

Otetaanpa tähän pieni annos kansantaloutta Wanhan Partakallen silmin nähtynä:
Inhimillisen työnosuutta yrityksissä voidaan määritellä ns lisäarvolla. Markkinoilla tavarat vaihdetaan määräsuhteissa toisiinsa, tavaran arvo määräytyy niihin kulutetun inhimillisen työmäärän mukaan. Perinteellisessä mielessä työläiset myyvät yrittäjälle työvoimaansa ja saavat siitä palkan.

Voiton salaisuus piilee siinä, että työläiset myyvät
kulutetun inhimillisen työmäärän mukaan ja työläiset myyvät yrittäjälle työvoimaansa. He saavat palkan siitä, että työskentelevät määräajan yrittäjän palveluksessa. Kaikki tänä aikana tuotetut tavarat kuuluvat kapitalistille. Työpäivän aikana työntekijät tuottavat keskimäärin enemmän kuin mikä heidän työvoimansa arvo on. Tätä osaa kutsutaan lisäarvoksi. Oheisesta kuvasta voidaan nähdä miten tämä lisäarvo määräytyy.


Kuva: Lisäarvo (Sulkunen 1987: Johdatus Sosiologiaan, s.241)

Tästä johdannaisena voidaan ajatella, että kyseisen inhimillisen lisäarvon, sekä välttämättömän työnarvon tuottajana voisi olla pieni yrittäjä itse. Mielestäni tässä piilee yrittäjätyöläiseksi joutumisen riski. Näillä pienillä yrityksillä voi tulla vaikeuksia oman sosiaaliturvansa huolehtimisessa, kuten yrittäjäeläkkeen maksamisessa, sairausloman ja varsinaisen loman pitämisessä.
Usein nämä mikroyrittäjät repivät tuloksensa omista selkänahoistaan, kuten esimerkiksi yhden kuskin koneyrittäjät,jotka ovat velkaantuneet ja tekevät pitkää päivää, eikä heillä ole vara palkata apukuskeja omaan yrityksensä. Usein heidän oma työterveyshuoltonsa ontuu ja sopimukset jäävät tältä osin tekemättä.

Palkkatyössä on etunsa, jos vaikka yrittäjällä on vapautensa. Palkkatyössä, jos kaikki menee lakien/asetuksien mukaan, tessin mukaiset tuntiansiot, eläkkeet, lomat, sairauslomat, työterveyshuollon palvelut, vanhempainvapaat, vuorotteluvapaat.

Usein tietyn toimialan pätkätyöläisille annetaan neuvo oman yrityksen perustamista. Mielestäni tällöin yrityskurssien opettajat ja TE-keskuksen neuvojat ovat paljon vartijoina, jotta he osaavat laskettaa yrityksen kannattavuuden lisäksi myös yrittäjän itsensä jaksamisen. Yrityksen perustamiseen voi saada starttirahaa, jonka loppumisen jälkeenkin yrityksillä pitää olla elämisen edellytyksiä.

Olen myös huolissani kuntien ja varsinkin nyt Paras-hankkeiden myötä syntyvistä ajatuksista ulkoistaa, yksityistää, liikelaitostaa, sekä viimeisempänä synnyttää kuntien sisälle osakeyhtiötä. Koetetaan markkinoida julkisen sektorin työntekijöitä perustamaan oman yrityksensä, joka palvelisi kuntia/kuntayhtymiä ja lisäisi ostopalveluiden kautta palveluvalikoimaa (palveluseteli on yksi tekijä muiden joukossa, josta kerron myöhemmin) tai kilpailutetaan kunnan omaa palvelutuotantoa yksityistä vastaan. Kaikki nämä toimet on omiaan heikentämään julkisen sektorin palveluita ja työntekijän asemaa. Näillä toimilla lisätään "hiljaisten" yrittäjätyöläisten joukkoa.

On selvä, että tarvitsemme terveen markkinatalouden myös perusterveyden ja hoivapalveluiden ympärille, jossa paikallisomistussuhteiset yritykset voivat toimia täydentämässä julkista palvelua. Mutta ennenkaikkea me tarvitsemme toimivan julkisen sektorin, jota ei saa alasajaa pelkästään markkinavoimien tahtotilan mukaan.

Hieman lisää erityisopetuksen järjestämisestä

Jatketaan hieman tarkemmin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämiseen liittyvien asioiden tarkastelua. Itse pohdin inkluusion tai melkein synonyymisanaa integraation merkitystä käytännön elämässä nykypäivän koulussa.

Otetaanpa pari lausuntoa asian johdosta: (lähde: Verkkolehti Airut 13 /2008)

"Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo Saloviita kyseenalaistaa erityisopetuksen totuttuja ajatusmalleja. Hänen mielestään Suomessa erityisopetukseen siirretään aivan liian monia oppilaita, joiden paikka olisi tavallisessa luokassa. Saloviidan mielestä kysymyksessä on pitkälti opettajien mukavuudenhalu, jonka taustalta löytyy puutteellinen ammattitaito eritysoppilaiden kohtaamiseen ja riittämättömät tukitoimet. Myös valtiovalta saa
Saloviidan kritiikissä osansa.
- Nykyinen erityisopetuksen rahoitusmalli kaiken kaikkiaan ei edistä integraatiota,
vaan itse asiassa tuottaa segregaatiota eli lisää normaaliluokilta erityisluokille
siirrettyjen oppilaiden määrää.
- Mitä enemmän oppilaita on erityisluokilla, sitä suuremman valtionavun kunta saa."

Tähän kommentoi erityisasiantuntija Marja-Leena Isomursu OAJ:n edunvalvontaosastolta. "Opettajat eivät vastusta integraatiota sinänsä, vaan sitä, että se toteutetaan ilman tukitoimia.
- Opettajat ovat huolissaan omasta osaamisestaan ja resursseistaan, hän sanoo.
- OAJ onkin puhunut opettajien täydennyskoulutuksen puolesta, jota erityisopetuksen
puolella kaivataan eniten.
- Koulujen mahdollisuudet tehostaa tukeaan erityistä tukea tarvitseville oppilaille ovat hyvin rajalliset. Tukiopetuksen puute kuvaa hyvin sitä kurjuutta, jonka keskellä koulut tänään elävät. OAJ pitää olennaisena, että lasten oppimisvaikeuksiin puututaan ajoissa.
- Erityisopetuksessa painopisteen on oltava varhaisessa tuessa, Marja-Leena Isomursu tähdentää."

Niinpä niin. Jos todellakin lähdemme toteuttamaan aitoa inkluusiota eli lähes kaikkien oppilaiden opettamista lähikoulussa ja samassa luokassa. Se tarkoittaa opettajakoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen sisällön tarkentamista erityisentuen tarpeen tunnistamiseksi ja kuinka tuki tulisi sitten kouluissa järjestää. Myös opetushenkilöstön ja johdon asenteita täytyy kehittää moniammatillista yhteistyötä kehittämiseen suuntaan. On tärkeää nähdä muiden opettajien, oppilashuollon ja lasten vanhempien yhdessä tekemisen tulevaisuus.

Mutta nämä hienot ja lähes utooppiselta tuntuvat inkluusiokäsitteet eivät toteudu käytännössä ilman resurssien kohdentamista itse perusopetukseen ja varhaiseen tukeen. Keskustelussa tuntuu välillä unohtuvan itse kohde eli tässä tapauksessa lapset oppijoina. Meillä on vielä paljon tehtävää koulutuksen maailmassa.

Tutustu opetusministeriön erityisopetuksen strategiaan.

perusopetuslain muutoksesta

Opetusministeriö on laatimassa perusopetuslain muutosta, joka koskisi erityisopetusta ja sen järjestämistä. Nykyisessä laissahan ei ole nimenomaisia säännöksiä joiden mukaan tiettyjen tukitoimien järjestäminen olisi erityisopetukseen siirtämisen edellytyksenä. Tämä perusopetuslain muutos astuisi voimaan syyslukukaudelle 2010. Luonnoksessa on ajateltu tuen porrastusta, jossa lähdetään opetuksen yhteydessä annettavaan lyhytaikaiseen tukeen, jos tämä ei riittäisi siirryttäisiin tehostettuun tukeen ja erityiseen tukeen.

Lain muutoksella haetaan linjauksia sille kenen lausunnot olisivat painokkaimpia tehostetusta opetuksesta, sekä erityisopetukseen siirtämisestä. Nykyisin koulun ulkopuolinen asiantuntijalausunto on ollut erityistuen ja opetuksen päättämisen edellytys. Lain voimaan tulon jälkeen pääpaino siirtyisi lääketieteellisestä perusteista pedagogiseen perusteisiin. Tarkoittaen sitä, että opetuksen järjestäjä ja koulu ottaisi päävastuun erityisopetukseen siirtämisen edellytyksistä.

Tokihan koululla on varmaan tai ainakin pitäisi olla parhaimmat edellytykset seurata oppilaan oppimisen edellytyksiä, joten siinä suhteessa linjaus on oikean suuntainen. Tämä voi lisätä opettajien täydennyskoulutustarvetta. Asiantuntijalausuntoja ei tulisi sivuuttaa, vaan ne voisivat olla eräänlaisina neuvoa-antavana konsultaatioperusteina tukipäätöksissä. Kiuruvedellä asiantuntijuutta tullaan lisäämään koulupsykologin viran täyttämisellä. Pätevän henkilön saaminen tähän virkaan on meidän lähitulevaisuuden tärkeimpiä haasteita.

Toivottavasti näille uudistuksille annetaan riittävästi valmisteluaikaa, jotta kunnissa voidaan nämä uudistukset järkevästi toteuttaa. Olen myös huolissani tehostetun tuen ja erityisentuen kustannuksien jaosta valtionosuusuudistuksen yhteydessä. On tärkeää ettei kunnille tule tästä perusopetuslain muuttamisesta, sekä siihen liittyvän valtionosuusuudistuksesta lisäkustannuksia. Perusopetuksen valtionosuusuudistuksessa on siten huolehdittava erityisopetuksen rahoituksen turvaamisesta.

Lähikoulut ja erityisopetus
Olen miettinyt meidän pieniä kyläkouluja ja heidän mahdollisuuksia hoitaa erityisopetus. Nyt asia hoidetaan kiertävällä erityisopettajalla ja on selvä ettei hänen aikansa oppilasta kohti ole kovin pitkä.

"Lähikouluperiaatteen toteutuminen ei ole mahdollista ilman riittävää osaamista paikallisella tasolla. Se edellyttää koulujen johtajilta ja opettajilta tietotaitoa oppilaiden erilaisuuden hyödyntämiseen oppimisen voimavarana, opetuksen eriyttämiseen ja monipuolistamiseen yleisopetuksessa sekä erityistarpeiden havaitsemiseen ja tuen antamiseen." Tämä teksti löytyy "Erityisopetuksenkehittämissuunnitelmasta 2007".
Ratkaisuja tähän ongelmaan on ajateltu löytyvän ns paikallisista resurssikeskuksista, josta löytyisi riittävä ammattitaito auttamaan lähikoulun erityisopetuksen järjestämisessä. Samalla täytyy antaa jatkuvaa lisäkoulutusta tietotaidon uudistamiseksi.

Miten tämä sitten käytännössä toteutuu? Opetuksenjärjestäjällä on velvollisuus tämän erityistuen tarpeen resurssoinnin organisoiminen eli tuon resurssikeskuksen luominen. Mielestäni kunnan resurssikeskus ei ole enempää eikä vähempää moniammatillisen ja hallintorajat ylittävän yhteistyön luomista. Voitaisiinko puhua hallintorajat ylittävästä inkluusiosta? Meille on rakennettu ideaaliperusta, kun olemme luoneet lapsipoliittisia ohjelmia. Siinä on hyvä pohja, kunhan se saadaan käytännössä toimivaksi ja joustavaksi organisaatioksi.

Voiko aitoa inkluusiota saada aikaiseksi?
On syytä suomentaa inkluusio. Sana tulee inclusion=sisältyä, kuulua mukaan. Periaatteessa ideana on, että kaikki käyvät yhteistä koulua. Oppilaalla on oikeus saada opetusta lähimmässä normaalissa koulussa ja kuulua siihen luokkaan siinä koulussa, jota hän kävisi ilman oppimisvaikeutta, käytösongelmia tai vammaisuutta.

Aito inkluusio tulee siitä, että oppilaat ovat eritasoisissa ja moniarvoisissa opetusryhmissä. Jos oppilas tarvitsee erityisopetusta, niin hänelle järjestetään sitä luokassa ja pysyvää erityisopetus siirtoa ei enää olisi. Ideaalitilanteessa kaikki erilaiset oppilaat kävisivät samaa koulua ja opetus olisi muokattu heidän tarpeittensa mukaan. Nykypäivänä on vielä selvää, ettei utopia täydellisestä inkluusiosta onnistu ilman rakenteellisia uudistuksia esimerkiksi ryhmäkoon osalta.

Niinpä tarvitsemme opetusministeriön linjauksia opetusryhmien pienentämiseksi, taloudellisten valtionosuuksien oikeudenmukaista kohdentamista, hallintokuntarajojen madaltamista moniammatillisuuden tukemiseksi (Kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen pitäisi tukea aitoa inkluusiota,kuten neuvolat, varkaiskasvatuksen keltot eli kiertävät erityislastentarhaopettajat). Opetustoimi sekä sosiaali- ja terveystoimi ovat keskeisiä hallintokuntia inkluusion kannalta. Perusturvan rakenteet pitää myös olla kunnossa, jos vanhempien jaksamisessa on ongelmia. Eri hallintokuntien virkamiesten ja luottamushenkilöiden yhteistyö on tärkeää, jotta inkluusio voi edetä myös kuntatasolla.

pieni pähkäily perustulosta

Perustulo on ollut pitkään ikuisia kiistakapuloita, joissa on puolustajia ja vastustajia. Kuvasta nähdään perustulon ja verotuksen yhteisvaikutus käteen jääviin tuloihin. (lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo)
Itse olen miettinyt tämän rakenteen hyviä ja huonoja puolia. Periaatteessahan meillä on olemassa nykyisin varsin sekalainen sosiaaliturvarakenne, kuten työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, minimivanhempainpäiväraha,
kansaneläke, toimeentulotuki, kotihoidontuki. On perusteltua lähteä ajattelemaan tiettyjen rakenteiden yhtenäistämistä esimerkiksi juuri perustulolla.

Meillä tulee myös aina olemaan ns heikompi osaisia, joiden yhteiskuntaan sitouttaminen on ongelmallista. Näiden osalta olisi hyvä toimia joustavasti, siten että he saisivat tuottavuutensa mukaisen palkan, mutta perusrakenne toimeentulosta hoidettaisiin perustulona.

Perustulon alaraja pitäisi määritellä, siten että työllä saataisiin aina lisäeuroja. Myös syyperusteet perustulolle olisi ehkä pidettävä vielä mukana? No ratkaisuja ei varmaan tulla vielä näkemään perustulon suhteen lähitulevaisuudessa, mutta sosiaaliturvan sekalaisuuden yhdenmukaistamista varmaan kylläkin. Sata-komiteahan pyrkii tekemään töitä kannustinloukkojen yms. poistamisen eteen. Tosin Soininvaara, joka on myös mukana komiteassa ei ole tyytyväinen tämän hetkiseen välimietintöön. Voit tutkailla Sata-komitean asioita tästä.

kommentti eläkeiän nostamiseen

Eläkeiän nostaminen tuntuu olevan hallitukselle ns ilmoitusluontoinen asia. Neuvotteluihin ei oltu otettu ammattijärjestöjä ja on siten lähdetty yksipuoliseen esitykseen. Hallituksella on selvästi pelokkaan oppipojan rooli tässä talouskurimuksessa, mutta se ei oikeuta tekemään tällaisia yksipuolisia ehdotuksia, joiden kannatus kansalaisten ja järjestöjen osalta on kyseenalainen. On todellakin mahdollista, että yhteiskuntarauha on vaakalaudalla, kun lähdetään rikkomaan ns kolmikantaisen neuvotteluiden perinnettä.

Tässä kannattaa lähteä yhteisrintamaan vastustamaan eläkeiän nostamista. Nyt näyttää kyllä siltä, että esitys on saanut valtaisan vastalausemyrskyn ja olisi outoa jos pääministeri ei osaisi vetää tästä johtopäätöksiä. Saamme sitten nähdä miten asiat lähtevät etenemään, mutta valmiuksia vastavuoroiseen toimintaan täytyy löytyä myös ammattijärjestöjen taholta.

Työurien pidentämistä pitää lähteä purkamaan työssä jaksamisen perusteitten kuntoon saattamisella. Työnilo, työhyvinvointi, työterveyshuollon kehittäminen, terveyttä tukevat ja ennalta ehkäisevät toimet, työajan yms. joustot elämäntilanteiden mukaan ovat eräitä keinoja johon tulee panostaa. Työssä jaksaminen antaa vahvaa pohjaa mahdollisten työurien vapaaehtoiselle pidentämiselle.

Hallitukselta on myös muita kyseenalaisia päätöksiä, kuten veronalennus, joka koskettaa kautta linjan rikkaista köyhimpiin. Tässä taloustilanteessa ei veroeuroja ole muutenkaan kovin paljon kerättävissä ja jos verohelpotuksia tehdään, niin ne on kohdennettava pienituloisiin.