Eläkeiän nostaminen tuntuu olevan hallitukselle ns ilmoitusluontoinen asia. Neuvotteluihin ei oltu otettu ammattijärjestöjä ja on siten lähdetty yksipuoliseen esitykseen. Hallituksella on selvästi pelokkaan oppipojan rooli tässä talouskurimuksessa, mutta se ei oikeuta tekemään tällaisia yksipuolisia ehdotuksia, joiden kannatus kansalaisten ja järjestöjen osalta on kyseenalainen. On todellakin mahdollista, että yhteiskuntarauha on vaakalaudalla, kun lähdetään rikkomaan ns kolmikantaisen neuvotteluiden perinnettä.
Tässä kannattaa lähteä yhteisrintamaan vastustamaan eläkeiän nostamista. Nyt näyttää kyllä siltä, että esitys on saanut valtaisan vastalausemyrskyn ja olisi outoa jos pääministeri ei osaisi vetää tästä johtopäätöksiä. Saamme sitten nähdä miten asiat lähtevät etenemään, mutta valmiuksia vastavuoroiseen toimintaan täytyy löytyä myös ammattijärjestöjen taholta.
Työurien pidentämistä pitää lähteä purkamaan työssä jaksamisen perusteitten kuntoon saattamisella. Työnilo, työhyvinvointi, työterveyshuollon kehittäminen, terveyttä tukevat ja ennalta ehkäisevät toimet, työajan yms. joustot elämäntilanteiden mukaan ovat eräitä keinoja johon tulee panostaa. Työssä jaksaminen antaa vahvaa pohjaa mahdollisten työurien vapaaehtoiselle pidentämiselle.
Hallitukselta on myös muita kyseenalaisia päätöksiä, kuten veronalennus, joka koskettaa kautta linjan rikkaista köyhimpiin. Tässä taloustilanteessa ei veroeuroja ole muutenkaan kovin paljon kerättävissä ja jos verohelpotuksia tehdään, niin ne on kohdennettava pienituloisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti