Sivut

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Valtuuston pääpaino soten järjestämissuunnitelmissa

Tämän kertaisessa valtuustossa oli pääpaino Y-S Soten ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin järjestämissuunnitelmien hyväksynnässä.

Tosin alussa käytiin läpi pykälä, jossa päätettiin siitä, kuka on toimivaltainen päätöksentekijä haja-asutusalueiden jätevesien poikkeuksiin. Valtuusto päätti, että Ylä-Savon Soten ympäristölautakunta olisi se päättävä elin joka ottaa vastuulleen päättää näistä poikkeuksista sosiaalisten, taloudellisten tai teknisten asioiden perusteella. Tässä lienee tarkoituksenmukaista laatia ympäristökuntiin samansisältöinen ohjeistus, joka sitten toimii pohjana ympäristölautakunnan päätöksiin. Ympäristölautakunta voi kuitenkin ottaa alueiden kunnilta asiantuntija yms. lausuntoja päätöksenteon tueksi.


YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2014 - 2017

Tässä asiapykälässä oli sellainen epätodellinen tunnetila, johtuen maan hallituksen ja opposition vasta julki tulleesta yhteisestä sotelinjauksesta, jossa otetaan 5 sote-aluetta kehittelyn kohteeksi. Se että onko meillä jatkossa Y-S Sote tuottajana, joka tuntuu todennäköiseltä, vai ajetaanko toiminta suoraan nykyisen sairaanhoitopiirin syliin uudessa isossa sotessa? Ja monia muitakin käytännön kysymyksiä sinkoili oman pääni sisällä; kuten rahoituskuvio väestöpohjaan sidottuna sairastavuus/ikäkertoimella painotettuna, miten demokratia toteutuu isossa sotessa, yms. Periaatteessa hallituksen visio sotelinjauksesta on hyvä asia, jolloin hoitoketju toimii yhden järjestäjän siipien alla alusta loppuun. Mutta sen ajankohta tulee sitten myöhemmin ja  tässä valtuustossa käsiteltiin nykyistä järjestämissuunnitelman hyväksyntää. 

Keskustelussa tuli erilaisia näkökulmia ja viestiä terveydenhuollon tietojen käsittelystä ja yhteensopimattomista ohjelmista. Tämä on todentotta ongelma, johon olisi kyllä saatava ratkaisu. Erilaisten järjestelmien keskinäisen rajapinnan keskinäinen yhteensopivuus täytyy saada kuntoon. Mielenkiintoinen haaste on myös yksityisten palvelutuottajien omat järjestelmät ja kuinka ne jatkossa voisi ympätä yhteen. Ja kuka siinä sitten tulee maksajaksi, kun näitä sovitellaan yhteen?  Voiko yksityistä palveluntuottajaa velvoittaa hankintatilanteessa, että ohjelmien tulee soveltua käytettäväksi esim. pegasos ohjelman kanssa?

Järjestämissuunnitelmassahan otetaan kantaa koko sosiaali- ja terveydenhoidon alueelle ja siten myös taloudellisestikin noin 60 prosentin budjettiosuutta vastaavasta asiakirjasta on syytäkin pitää keskustelua yllä. 

Itse otin esille keskusteluun pitkäaikaistyöttömien ja nuorten yhteiskuntatakuun tärkeyden. On selvää, että meidän pitää saada eri toimijat saman katon alle keskustelemaan miten näihin haasteisiin voitaisiin vastata. Toin esille myös yksityisten yrityksien yhteiskunta- ja sosiaalivastuun pitkäaikaistyöttömien sekä kuntouttavan työtoiminnan järjestäjänä. Tämän pallon heitin myös heille, koska näyttää siltä, että halutaan ulkoistaa ja yksityistää kunnan toimintoja. Näissä yksityistämissopimuksissa täytyisi kirjata tietty määrä kuntouttavan tai pitkäaikaistyöttömien työpaikkoja, joka menetetään esim. teknisen toimen tuotannon ulkoistamisissa. 

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEEN KUNTIEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA

Tätä järjestämissuunnitelmaa lukiessa tuli dejavu hallituksen sotelinjauksesta. Nimittäin sieltä henki samanlainen näkemys terveydenhuollon suoraviivaisesta integraatiosta perusterveydenhoidosta - erityisairaanhoitoon. Mutta en sano, että se olisi negatiivinen asia, vaan aivan päinvastoin. Tämä järjestämissuunnitelma oli kirjoitettu huolella ja toi esille kaikki ne asiat, jotka meitä tavan kuntalaista koskettavatkin. Asiakirjaan kannattaa tutustua tästä linkistä: http://ktweb.kiuruvesi.fi ja sieltä edetä valtuuston esityslistaan 24.3.14.. pykälästä löytyy liitteenä ko. järjestämissuunnitelma.

Järjestämissuunnitelma hyväksyttiin ilman suurempia keskusteluita. Itselläni siinä oli useitakin kohtia, jotka olivat mielenkiintoisia ja joista olisi voinut pitää pitempiäkin keskustelutuokioita. Esimerkkinä vaikka se, ettei sairaanhoitopiirillä ja miksei Y-S sotellakaan, ole käytettävissä kunnollista tutkimustietoa, jonka perusteella voitaisiin tehdä päätöksiä hoitoketjun ja ennakoivan toiminnan suhteen. Tähän oli kuitenkin joitakin ratkaisuehdotuksia tilanteen parantamiseksi ko. suunnitelmassa. Onkin tärkeää saada tilastollisia ja miksei kenttätutkimuksissa laadullisiakin faktoja toiminnan tukemiseksi.

Yksi kohta valtuuston päätösasiassa kuitenkin särähti ja jotenkin siinä oli jotain paha enteistä:
" Kunnilta on pyydetty suunnitelmaan kannanottoja siten, että kannanotossa kunta voi joko hyväksyä tai hylätä suunnitelmaesityksen, mutta ei voi esittää siihen muutoksia. Kuntien hyväksymiskäsittelyn jälkeen suunnitelma vahvistetaan sairaanhoitopiirin hyväksymiskäsittelyssä. Suunnitelmaan ei ole mahdollista tehdä sisällöllisiä muutoksia sen jälkeen kun hyväksymiskäsittelyn prosessi on alkanut" No on tietysti aika, jolloin hyväksyntä on vietävä läpi päätöksenteon ja siihen ei sitten enää tehdä muutoksia. Mutta aika kovalta tekstimuodolta tuo tuntuu ja siinä on sellainen ehdottomuuden leima..

Tärkeitä asioita siis oli päätöksenteossa ja katsotaan miten näitä sote-kuvioita tulevaisuudessa ratkotaan, jos ja kun siirrytään näihin viiteen sote-alueeseen vuoden 2017 alussa..