Sivut

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

22.3.2010 valtuusto

Pieni koonta maanantain valtuustoon. Itse valtuuston julkinen kokous osuus painettiin menemään puoleen tuntiin. Sote Info tilaisuus eli ns suunnittelukokous (ei julkinen) oli sitten jo kestoltaan lähes 1,5 tuntinen. Tämä on tietenkin selvää, kun ajatellaan SoTe toiminnan merkittävyys kunnan toiminnoissa on 60%.

Itse erityiskoulun sijaintipaikasta käytiin keskustelua. Eli onko koulun sijaintipaikka kouluverkkoon kuuluva asia, jolloin sijoituspaikan käsittely olisi valtuustoasia. Mutta jos se taas ei olisi kouluverkkoasia, niin sijaintipaikka voitaisiin käsitellä opetuslautakunnassa. No itsekin vielä mietin miten tuon asian kanssa oikein kannattaisi edetä. Uskoisin kuitenkin, että opetuslautakunta ottaa sijoituspaikan ensi tilassa käsittelyyn. Koska syksyllä koulun alkaessa tämä asia pitää olla selvillä. Tähän erityiskouluasiaan kuului myös seuraava asiakohta eli laaja-alaisen erityisopettajan viran lakkaaminen ja erityisluokan opettajan toimen perustaminen. Tämä on tekninen järjestely, joka vaaditaan ko. koulun toiminnan järjestämiseksi.

Muutoin valtuustossa käsiteltiin päivähoidon järjestelyjä. Hallinnollista johtajajärjestelyitä tarvittiin, koska vuorotyössä kulkevia vanhempia on tullut lisää. Tällöin on tullut lainsäädännöllinen raja vastaan nykyisessä vuorotyöhoitopaikassa ja niin se vain edellyttää toiminnallisia muutoksia lain noudattamiseksi.

Viimeisen asiana oli Savikko II kaavan vahvistaminen. Tämä kaava-alue antaa mahdollisuuden erilaisten yritys ja teollisuusalojen toiminnoille. Tärkeänä itse näen myös yhteiskuntateknisten alueiden kaavalla vahvistamisen. Tällöin hyötyjätteelle siunattiin oma-alueensa (risut yms haketettavat ja kompostoituva aines). Myös lakisääteinen pieneläinhautausmaan aluevaraus oli kaavassa mukana.

Ei kommentteja: