Sivut

tiistai 7. syyskuuta 2010

Ylä-Savon SoTe:n seminaarista

Olin päivällä Y-S SoTe:n ideariihessä elikkä strategiaseminaarissa. Seminaariin oli kutsuttu koko joukko sidosryhmien edustajia. Ideana oli rakentaa teemoittain erilaisia ryhmätöitä, jotka sitten annetaan käsiteltäväksi SoTen johtoryhmään strategian luomiseksi. Tällainen lähestymistapa on hyvä idea, jossa otetaan huomioon lähes kaikki sosiaali ja terveysalan toimijat. Nämä toimijat saavat tällä tavalla tuoda näkemyksensä esille kuntayhtymän strategiaan ja tulevat kuulluksi uuden SoTen rakennusvaiheessa.

Ryhmäytymisessä valittiin itseä kiinnostavia teemoja ja itseäni lähellä olevat asiat olivat osallisuuden lisääminen, kolmannen sektorin kumppanuus ja ennalta ehkäisevä työ. Tosin meidän ryhmätyössä nousi suurimmaksi keskustelun aiheeksi rajapintojen madaltaminen joka sektorilla. Tämä tarkoittaa ammattialaryhmien, yhdistyksien, yrityksien ja peruskunnan hallintokuntien välisten raja-aitojen poistamista. Ideana olisi rakentaa palvelukokonaisuuksia, jossa esimerkiksi kotiin annettavissa palveluissa voidaan tehdä saumatonta yhteistyötä ilman, että kangistutaan vanhaan sektoriajatteluun.

No tämä seminaaripäivä olkoon pohjustuksena itselle yhteislautakunnan ja Kiuruveden peruskunnan pähkäilyyn palvelujen järjestämissuunnitelmasta SoTe alueella. Tästä järjestämissuunnitelmasta on valtuuston "iltakoulu" 13.9.  Luonnosaihiosta on tullut ilmi lähinnä mediakeihäänkärkenä päivystyksen mahdollinen asteittainen lakkaaminen Kiuruvedellä. Alueellisessa mediassa ei paljonkaan sitten otettu kantaa esim. siihen, että Kiuruvedelle olisi sitten palaamassa aito lääkärivastaanotto, joka puolestaan vähentää päivystyskäyntien tarvetta. No tästä ei ole tietenkään mitään päätöstä, vaan se on alustava suunnitelma päivystysvastaanoton järjestämisestä Kiuruveden TK:ssa.

Päivystysasia on vain yksi monien muiden asioiden joukossa ja muut palveluiden järjestäminen käydään läpi tuossa "iltakoulussa", joten toivottavasti moni valtuutettu saa ajoissa tuon luonnoksen ja tutustuu siihen huolella. Itse päätökset tulevat sitten hyväksytettäväksi syksyn valtuustoihin 4:n kunnan alueella.

Ei kommentteja: