Lähi- ja luomuruoka herätystä on nyt tullut eri puolilla Suomea. Tämä herätys johtunee pitkälti näistä ruoan tuotantoketjuissa havaituista epäilyttävistä ainesosista, josta media on pitänyt ääntä. On dioksiinilihaa, melamiinimaitotuotteita ja viimeisimpänä havainnot siitä, ettemme oikeastaan tiedä mitä syömme. Elintarvikepakkauksissa on erilaisia E-merkintöjä yms. Mutta jos lihatuotteessa ei ole kuin lihaa nimeksi tai marjamehuissa yms onkin esanssiaineita tai muuta vastaavia synteettisiä aineita.
Kiuruvesi edelläkävijänä lähiruoan hankinnoissa:
Tästä lähiruoka-aatteesta Kiuruvedellä on syytä olla iloinen, kun aikoinaan päättäjät antoivat tälle siunauksensa. Nimittäin lähi- ja luomuruoka oli ensimmäisinä vuosina kalliimpaa ja eikä hintataso vieläkään ole samaa luokkaa, kuin massatuotteena hankittuna. Mutta silloin katsottiin ettei eurot ole välttämättä se ainut oikea valintaperuste julkisten ammattikeittiöiden ruuan hankinnassa. Tosin eurotkin on mukana, jotka jäävät lähiruokahankinnoissa pyörittämään paikallistaloutta paremmin, kuin bulkkituoteketjuissa. Näissä eurot tahtovat lähteä maakunnista pääomapakona muille maille vierahille.
Ylä-Savossa pitäisi, kuten muuallakin maassa, lähteä rakentamaan omia lähi- ja luomuruoka hankkeita, sekä "opettaa" hankintatoimia kilpailuttamisessa. Kilpailuttaminen on on haastaavaa, jotta ei rikota hankintalakia. Mutta se on mahdollista tehdä niin, että lähituottajat voivat saada myös omia tuotteitaan hankinnan piiriin.
Luin juuri jaettua "lähiruoan käyttö julkisen sektorin ammattikeittiöissä" julkaisua. Julkaisu on vuoden vanha ja siten aika tuore. Tässä opuksessa on hyvä "piirakka", joka ilmentää hyvin Kiuruveden elintarvikkeiden prosenttiosuudet:
Kaavio: Sisäsavon seutuyhtymän julkaisuja 1/2010. Lähiruoan käyttö julkisen sektorin ammattikeittiöissä.
Tekijät: Reetta Vänttinen ja Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti