Pitkäaikaistyöttömiä on laskennallisesti 150 000, jotka ovat kiertäneet erilaisissa työllistämistöissä ja projekteissa. Tämä ryhmä ei ole yhdenmukainen, vaan siihen joukkoon mahtuu nuoria ja keski-ikäisiä sekä eri koulutuksen omaavia henkilöitä. Tästä heterogeneettisyydestä johtuen on keinotkin oltava mitä moninaisemmat. Mikään yhden mallin mukainen systeemi ei pelaa, vaan tarvitaan monipuolinen työkalupakki, jossa mukana eri toimijoita.
Työ- ja elinkeinotoimistot eli perinteellisesti työkkärit ottavat heidät hellään huomaansa työttömyyden alkaessa ja 500 päivän työttömyyden lähestyessä. Mutta näiden toimenpiteitten välillä ollaankin sitten enemmän passiivisia työvoimahallinnon taholta. Tutkimuksen mukaan jo kolmen kuukauden työttömyys alkaa hiljalleen nakertaa ihmistä ja passivoi pysymään poissa työmarkkinoilta. Pitkäaikaistyöttömien kustannukset kaatuvat loppujen lopuksi valtaosin kuntien kontolle.
Valtion tuottavuusohjelma, jota pidän ennemmin saneerausohjelmana, on vienyt resursseja TE-toimistoilta. Olisi ehdottoman tärkeää saada heille riittävät toimintaresurssit, jotta näille putoajajoukolle löydettäisiin oma paikkansa yhteiskunnassa. Tässä on haastetta tulevaisuudessa, johon toivottavasti jokainen kansanedustajaehdokas muistaa tutustua ja ottaa kantaa.
Toinen kysymys onkin se, että onko meillä enää tulevaisuudessa yleensäkkään töitä kaikille? Automatisoinnin myötä haetaan yritystoiminnan säästöjä palvelualoille: Automaattikassat, nettipalvelut yms syövät perustyöpaikkoja. Perusduunarin työpanosta kuulemma tarvitaan tulevaisuuden hyvinvointipalveluiden veronmaksajana. Mutta jos ei kohta ole tarpeeksi duunia, niin mitäs sitten? Missä viipyy robotiikkavero tms? Tiedetään metallifirmoja jotka automatisoivat hitsausrobotiikalla tuotantolinjoja, siten ei tarvita rivihitsareita.
Sivuhuomautuksena en voi olla mainitsematta pääomien mahdollisuutta kunnallisverottaa, kuten Kalle Isokallio muistaa muistuttaa..
On myös ehdottoman tärkeää ettei työtä teetäte sellaisella palkkatasollakaikenmaailman pätkätöissä, ettei sillä elä. Tästä sitten onkin helppo hypätä perustulo ajatukseen, josta mahdollisesti myöhemmin tarinoin lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti